Kortetuike
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Leppeä tuuli pörrötti turkkiani saapuessamme joelle. Vesi kimalteli kauniisti auringonpaisteessa, ja sää oli mitä täydellisin pienelle pulahdukselle. Minusta oli mukavaa, että olimme tulleet tänne yhdessä Korpikasteen ja Varpulaulun kanssa. Siitä olikin jo tovi, kun olimme viimeksi viettäneet aikaa näin kolmestaan.
Korpikaste oli meistä ensimmäisenä vedessä. Katselin hymyillen, miten naaras kahlasi puolijuoksua veteen ja räiskytteli vesipisaroita ympäriinsä. Hän kääntyi meitä päin ja kutsui meitä mukaan.
Minä vilkaisin Varpulauluun, jonka sinisissä silmissä oli utuisen etäinen katse, aivan kuin kolli olisi irtaantunut ruumiistaan. Kurtistin kulmiani hieman huolissani ja sipaisin kevyesti ystäväni lapaa hännälläni, mikä sai tämän havahtumaan ja katsomaan minuun. Hymyilin hänelle pahoittelevasti, tarkoitukseni ei suinkaan ollut ollut säikäyttää tätä.
“Mennäänkö?” kysyin ja nyökkäsin päälläni joen suuntaan.
Varpulaulun häntä kiemurteli, kun hän vastasi vähän katsettani vältellen: “Mene sinä vain, minä seuraan teitä mieluummin rannalta.”
Räpäytin silmiäni soturille ymmärtäväisesti ja tassutin sitten alemmaksi veden ääreen. Vilkaistessani lapani ylitse huomasin Varpulaulun jääneen istumaan vähän matkan päähän kivelle, jonka päältä tämä katseli meidän suuntaamme. Minun oli vaikea työntää huoltani syrjään astellessani matalaan rantaveteen. Varpulaulu oli ollut poissaoleva lähes koko matkan tänne, ja minusta tuntui, ettei kaikki kuitenkaan ollut aivan kunnossa, vaikka tämä kovasti muuta väitti.
“Tulithan sinä!” Korpikaste läiskäisi vedenpintaa tassullaan niin, että pisaroita lensi päälleni. Hymy suli kasvoilleni ja huoliryppy otsassani katosi, kun tunsin lempeiden laineiden keinutuksen ympärilläni.
Joesta minulle tuli aina mieleen Lampiväre. Sopihan se jo hänen nimeensäkin, ainakin jossakin mielessä. Soturitar oli pelastanut minut hukkumiselta silloin kun olin ollut vielä kokematon oppilas uintiharjoituksissa. Olin kehittynyt uimarina niistä ajoista huomattavasti. Harmi vain, ettei Lampiväre voinut olla näkemässä sitä.
Kahlasin yhä syvemmälle ja annoin jalkojeni irrota pohjasta. Kauhoin vettä rauhallisin, voimakkain vedoin tassuillani ja uin U:n muotoisen lenkin takaisin Korpikasteen luo. Nousin seisomaan hänen vierellään, missä vesi oli matalampaa, ja katsahdin hänen ohitseen Varpulauluun päin. Kolli nökötti edelleen yksinään kivellään.
“Onkohan Varpulaululla kaikki ihan hyvin?” kysäisin Korpikasteelta ääntäni madaltaen. Hänkin oli varmasti huolissaan, jos oli huomannut veljensä apaattisen käytöksen. Olihan Varpulaulu toki aina ollut hiljaisempaa sorttia, mutta tässä oli nyt jotakin muutakin.
//Korte tai Varpu?
