Kujetassu
Kirjoittaja: Aura
Kujetassu kaiveli tassullaan Unikkotassun petiä. Olisiko hänen kivensä pudonnut sinne? Naaras oli kaivellut lähes jokaisen soturioppilaan pedin läpi, mutta hänen rakasta kiveään ei löytynyt mistään.
”Anteeksi, Kujetassu. Minä haluaisin kuitenkin nukkumaan”, harmaaturkkinen naaras naukaisi pahoittelevasti. Kujetassu tonki toisen petiä vielä muutaman kerran, mutta luovutti sitten. Kujetassu ei voinut uskoa tätä, oliko hänen kaikista tärkein juttunsa kadonnut? Hän kuuli Malvatassun tuhahtavan äkäisenä kauempaa, sillä Kujetassun etsinnät olivat harvinaisen äänekkäitä. Raidallinen naaraskissa ravasi hermostuneena ympäriinsä, kunnes hetken kuluttua Lehmutassu saatteli siskonsa pedilleen ja kävi naaraan viereen nukkumaan.
”Ei hätää, siskoseni. Löydämme kivesi kyllä”, kolli supatti naaraan korvaan ja kietaisi häntänsä tankkimaisen naaraan ympärille.
Kujetassu tallusteli vaisusti Mehiläislennon perässä Eloklaanin leirin suuaukosta ulos. Hän oli tuntenut suurta turhautumista koko yön ja valvonut pitkälle aamuyöhön. Siispä Kujetassu oli väsähtänyt ja häntä ei jekuttanut laisinkaan. Kujetassu tunsi ikäviä tunteita, mutta ei halunnut ajatella niitä. Hän oli iloinen ja onnellinen, sitä Kujetassu hoki itselleen. Kujetassu oli suorittanut rangaistustaan kuuliaisesti. Hän oikeastaan piti klaaninvanhimpien hoitamisesta, he olivat mukavia. Malvatassu oli antanut hänelle välillä omia hommiaan hoidettavaksi, mutta Kujetassu auttoi ystäväänsä kyllä mielellään!
”Kujetassu, pyydän sinulta keskittymistä. Se kivesi löytyy kyllä, mutta me olemme nyt menossa harjoittelemaan. Olen järjestänyt sinulle taisteluharjoitukset, tulehan”, Mehiläislento naukaisi naaraalle reippaasti ja näpäytti toista hännällään kannustavasti. Kujetassu ei väittänyt mestarilleen vastaan, vaan peruutti hieman, jotta näkisi Mehiläislennon paremmin. Kolli aloitti selittämään harjoituksista ja kertoi, että he harjoittelisivat tänään muutamia perusliikkeitä. Kujetassua ei kiinnostanut kuunnella mestarinsa selityksiä, sillä hänen kaikki ajatuksensa olivat vain hänen kadonneessa kivessään. Hetken kuluttua Mehiläislento huhuili oppilastaan takaisin maanpinnalle ja heilutteli käpäläänsä saadakseen naaraskissan huomion.
”Kujetassu, saat aloittaa. Sinä hyökkäät ensin”, kollikissa naukaisi iloisella äänensävyllä ja asettautui hyökkäysasentoon. Kujetassua hävetti, sillä hän ei ollut kuunnellut mestariaan lainkaan eikä tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Kujetassu kuitenkin oli leikkinyt pentuna leikkitaisteluita ja ajatteli, että taisteleminen ei voisi olla niin haastavaa. Hän lähti rynnistämään päin Mehiläislentoa ja yritti kaataa kollikissan kumoon. Mehiläislento väisti ketterästi ja naaras tunsi turhautumisen kasvavan sisällään. Kujetassu käännähti hitaasti ja lähti uudestaan rymistelemään kohti mestariaan. Hän ei tällä kertaa yrittänyt kaataa toista kumoon, vaikka voimakas ja tanakka olikin, sillä Mehiläislento oli aikuisena kissana hänelle liian kova pala. Hän tyytyi hakkaamaan kollikissaa käpälillään ja toivoi, että edes jokin isku menisi perille. Mehiläislento syöksähti ketterästi oppilaansa taakse ja kiskaisi toista hännästä. Sen johdosta Kujetassu menetti tasapainonsa ja kaatui maahan. Kujetassu tunsi kyyneleiden kihoavan hänen silmiinsä. Hänestä harjoitukset olivat ihan typerät ja hän halusi vain leiriin etsimään kiveään. Kaiken kukkuraksi Kujetassu oli kaatunut käpälänsä päälle ja nyt hänen tassuaan kivisti. Kujetassu kömpi itsensä pystyyn ja tuijotti Mehiläislentoa itkuisena.
”Nämä harjoitukset on ihan TYPERÄT, minä palaan nyt leiriin”, raidallinen naaras tiuskaisi mestarilleen ja lähti tassuttelemaan päättäväisesti kohti leiriä. Häntä ei edes kiinnostanut kuunnella valkeaturkkisen kissan vastalauseita, sillä hän halusi kotiin.
”Kujetassu, odota!” kolli huusi oppilaansa perään, joka talsi vihaisena kohti leiriä. Kujetassu tunsi tassuaan kivistävän, mutta oli päättänyt kestää sen.
”Kujetassu, et voi näin vain lähteä harjoituksistasi, ymmärrätkö? Tehdään kuitenkin poikkeus ja tämän kerran voimme lopettaa tähän. Jatkossa kuitenkin toivoisin sinulta enemmän sinnikkyyttä. Aina ei voi onnistua ja minusta tuntuu, että et edes kuunnellut ohjeitani liikkeiden suhteen. Ensi kerralla menee paremmin!” Mehiläislento naukaisi jämäkästi, mutta kosketti oppilaansa selkää hännällään. Naaraskissa ei sanonut mitään, mutta soi mestarilleen pienen hymyn, vaikka hän olikin edelleen harmistunut. Kaikki tuntui niin vaikealta ilman hänen rakasta kiveään. Pian oppilas saapui mestarinsa kanssa leiriin ja ruosteleikukas kissa ohjeisti oppilaansa viemään klaaninvanhimmille vielä riistaa. Kujetassu nappasi tuoresaaliskasalta pienen myyrän ja päätti, että hän etsisi kiveään vielä klaaninvanhimpienkin pesältä. Ehkä se löytyisi sieltä.
//KP-boosti
