Kultapentu
Kirjoittaja: Auroora
Lehtikato oli vaihtunut viherlehteen, ja Korppisiiven ja Minttuliekin pennut olivat kasvaneet roimasti. He olivat oppineet kävelemään, sitten juoksemaan ja lopulta riehumaan ympäri pentutarhaa niin, että heidän emoillaan oli vaikeuksia hallita viittä pikku kiusankappaletta.
Minäkin olin kasvanut. Olin muita jo huomattavasti kookkaampi, ja siksi leikkiessämme olin aina varovainen, etten satuttaisi pienempiä. Viime aikoina leikkiminen ei kuitenkaan ollut kiinnostanut enää samalla tavalla – taisteluliikkeiden ja saalistustekniikoiden harjoittelu vei nyt paljon aikaani. Ehkä sekin oli osa kasvamista oppilaaksi.
En kuitenkaan ollut unohtanut leikkimistä, en tietenkään. Minusta oli mukavaa viihdyttää pienempiä pentuja. Samalla tarjosin kuningattarille mahdollisuuden rentoutua, edes hetkeksi.
Näin Leimusilmän kulkevan parantajan pesästä leirin poikki päällikön pesää kohti. Parantajaoppilas huomasi minut pentutarhan ulkopuolella ja nyökkäsi tervehdykseksi. Silloin tällöin hän opetti minulle yrteistä ja parantamisesta. Vaikka minusta tulisi soturi, ajattelin silti olevan tärkeää opetella myös parantamista. Jos vaikka jokin sairaus leviäisi koko klaaniin, olisi parantajilla tassut täynnä töitä. Tuolloin minun taidoistani olisi hyötyä.
Pentutarhasta kuuluva mekkala herätti minut ajatuksistani. Sisältä kuului riitaisia ääniä, ja pian tunnistin niiden kuuluvan Talvikkipennulle ja Ampiaispennulle. Huokaisin syvään päätäni pudistellen ja pujahdin tarhaan.
Kinastelevan kaksikon välissä makasi sammalpallo, joten oli helppo arvata, mihin riita liittyi.
”Ei sitä laskettu”, Talvikkipentu selitti Ampiaispennulle, joka ei suostunut kuuntelemaan naaraan tekosyitä. ”Minä sain sen kiinni! Siitä tässä koko pelissä on kyse!”
”Ei ole! Se osui maahan!” Ampiaispentu vastasi kipakasti. ”Se on pelin ainoa sääntö! Pidä pallo ilmassa. Sinä et pitänyt.”
Talvikkipentu oli vastaamassa jotain, mutta päätin puuttua peliin ja astua kaksikon väliin.
”Mistä te riitelette? Sammalpallostako?” kysyin vilkuillen kumpaakin vuorotellen. Talvikkipentu oli heti valmiina puolustamaan omaa kantaansa.
”Ampiaispentu ei tiedä sammalpallon sääntöjä!” naaraspentu kimitti. ”Minä sain pallon kiinni, mutta se ihan pikkuisen hipaisi maata, ja nyt Ampiaispentu kuvittelee, että hän sai pisteen!”
”En kuvittele, vaan saan!” toinen naukaisi kipakasti. ”Sait sen kiinni sen osuessa maahan. Piste minulle.”
Sain koko ajan lisää syitä haluta päästä oppilaaksi. Minun ei tarvitsisi huolehtia tällaisista typeristä kiistatilanteista. Olisin tietysti vain voinut antaa kaksikon riidellä kovaan ääneen, mutten halunnut heidän häirirsevän emojaan.
”Ei kai yhdellä pisteellä ole väliä? Tärkeintä on, että teillä on hauskaa leikkiessä”, naukaisin hymyillen yrittäen sovitella.
”Mutta se oli minun pisteeni!” Ampiaispentu sanoi, mutta minä en asettuisi kummankaan puolelle. Pienille pennuille tämä tuntui maailman suurimmalta asialta, ja niin minäkin olisin vielä pari kuuta sitten kuvitellut. Neuvottelemisessa ei olisi järkeä, sillä loppujen lopuksi jommallekummalle jäisi kuitenkin paha mieli.
”Minulla on ehdotus”, sanoin ja kaksikon silmät kääntyivät heti minuun. ”Pisteen saa se, kumpi saa pisteen minua vastaan. Käykö?”
//Amppari?
//400 sanaa
