Kultasiipi
Kirjoittaja: Auroora
(Tarina kirjoitettu 14.7.)
Polku jalkojeni alla oli loskaisen sohjon peittämä, ja irvistin hiukan kun tunsin tassujeni kastuvan. Säässä ei ollut kehumista, ei ollut ollut moneen päivään. Oli lehtikadon alku ja säät olivat alkaneet kylmentyä. Ei kuitenkaan tarpeeksi, sillä lumi ei vieläkään ottanut pysyäkseen maassa paria päivää pidempään. Viimeistään räntäsateet, jotka viime aikoina olivat olleet harmittavan yleinen sattuma, huuhtoivat vähäisetkin lumen rippeet maasta jättäen jälkeensä vain loskaa ja jäätä. Melkein toivoin säiden olevan kylmempiä. Toisaalta se tarkoittaisi vaikeampia aikoja Eloklaanille. Liljatuuli oli jo päivitellyt yrttien puutetta ja riista oli tuttuun tapaansa kadonnut kuin tuhka tuuleen kylmiä aikoja karkuun. Oli odotettavissa, että ainakin pari kissaa menettäisi henkensä lehtikadolle, kuten aiemminkin oli käynyt. Nälkä ja taudit veivät uhrinsa, emmekä me oikein muuta voineet tehdä kuin anoa Tähtiklaanilta apua.
Johdatin metsästyspartiota koivumetsää kohti; mukaani olivat lähteneet Kuutamolaine sekä Karjuvirne ja tämän oppilas Tähtimötassu. Toivoin, että löytäisin metsästä hiukan parantajien kaipaamia yrttejä. Lisäksi halusin pysytellä mahdollisimman kaukana Kuolonklaanin rajasta, vaikka en ollutkaan tavannut Varissulkaa hetkeen. Hän ei ollut ilmaissut tarvitsevansa enää apua – en ymmärtänyt, miten hän noin yhtäkkiä olisi oppinut metsästämään – mutta minusta tuntui, että tulisin vielä kuulemaan kuolonklaanilaisesta soturista.
Toisaalta nummilla olisimme saattaneet päästä parempiin tuloksiin. Saalistaminen ei tietääkseni ollut yksi Kuutamolaineen vahvuuksista, mutta nuorempi soturi oli nopea, samoin Karjuvirne. Nummilla heidän nopeutensa olisi päässyt kunnolla loistamaan. Uskoin – tai ennemminkin toivoin – että riistaa löytyisi silti paremmin metsästä.
Lähestyessämme koivumetsikköä haistoin ilmassa kuitenkin epätavallisen tuoksun. En ollut aivan varma, mistä se saattoi olla peräisin, sillä tuoksu oli melko heikko. Siksi en vielä reagoinutkaan siihen kummemmin; mistä tuoksu ikinä olikaan peräisin, se oli tarpeeksi kaukana meistä. Pysyin kuitenkin varuillani, korvani höristettyinä kun johdatin partiota syvemmälle koivujen keskelle.
”Olkaa varuillanne”, sanoin hiljaa vilkaisten taakseni partion muihin jäseniin. ”Täällä haisee jokin. Jälki on vielä sen verran valju, että olemme toistaiseksi turvassa ja voimme jatkaa partiota. Pitäkää silti silmät ja korvat auki.”
Haju kuitenkin tuntui vain voimistuvan, kun kuljimme eteenpäin. Samalla tunnistinkin, mistä otuksesta hajujälki oli peräisin. Kyseessä oli mitä todennäköisimmin kettu. Vaikka en ollut koskaan itse tavannut yhtäkään, mestarini oli pitänyt huolen siitä, että olin oppinut tunnistamaan sen hajun. Toivoin, että polkumme ei risteäisi pedon kanssa, mutta samalla tiesin, että tehtävämme olisi häätää se reviiriltämme. Emme voisi jättää kettua vaeltelemaan vapaana metsään. Minä ja Kuutamolaine emme olleet kehuttavia taistelijoita ja Tähtimötassu oli vielä kokematon, mutta Karjuvirne oli taistelussa loistava. Sitä paitsi meitä oli neljä. Selviäisimme ketusta helposti.
Yhtäkkiä ketun haju voimistui huomattavasti oikealla puolellani. Pensaikon takaa kuului rapinaa, ja nostin häntääni muulle partiolle merkiksi pysähtyä.
”Se on kettu”, kuiskasin heille ja katsoin jokaista vakavasti silmiin. ”Meidän on tapettava se tai häädettävä se reviiriltämme. Hajun perusteella kettuja on vain yksi, joten tämän pitäisi käydä helposti.”
Meidän oli silti oltava varovaisia, sillä nurkkaan ajettuna peto saattaisi käyttäytyä arvaamattomasti. Ohjeistin muita partion jäseniä lähestymään kohdettamme eri suunnilta, jotta saisimme sen piiritettyä. Hiivin hiljaa eteenpäin ja pian näinkin punaturkkisen petoeläimen nauttimassa hiiriateriaa pienen aukion keskellä. Kohtasin Kuutamolaineen katseen toiselta puolelta aukiota. Odotin oikeaa hetkeä ja kun koin sen saapuneen, syöksähdin piilostani ketun kimppuun. Se päästi yllättyneen rääkäisyn, kun loikkasin sitä kohti ja tartuin hampaillani kiinni sen niskaan. Pedon ei kuitenkaan muuta tarvinnut tehdä kuin heilauttaa päätään sivulle, kun otteeni jo irtosi ja lennähdin kauemmas. Nousin puuskahtaen ylös valmiina hyökkäämään uudelleen samalla, kun klaanitoverini liittyivät mukaan taisteluun.
//Kuutamo, Karju, Tähtimö?
