Kultatassu
Kirjoittaja: Auroora
Hiirenkorvan suuret harjoitukset olivat päättyneet meidän voittoomme, mikä tuntui aivan uskomattomalta! Ampiaistassu oli voittanut viimeisen lajin, kiipeilyn, ja tiukka kilpailu oli päättynyt eduksemme. Tietenkään voitto ei kokonaan ollut Ampiaistassun ansiota, sillä minä ja Aurinkotassu olimme myös tehneet parhaamme ja pärjänneet hyvin. Ampiaistassu oli kuitenkin tuntunut koko joukkueen sankarilta, kun viimeisen kilvan pisteet oli julistettu ja pääsimme juhlimaan voittoa.
Alkoi vaikuttaa, että soturikoulutukseni oli hiljalleen tulemassa päätökseensä. Lieskakajo oli kertonut, että testaisi huomenna saalistustaitojani pienellä kokeella. Olimme viime aikoina tehneet haastavia harjoituksia; tänäänkin mestarini oli näyttänyt minulle erään edistyneemmän taisteluliikkeen. Metsästyspartioissakin Lieskakajo antoi minun toimia itsenäisemmin. Kaikki nämä merkit antoivat olettaa, että saisin soturinimeni aivan pian.
Taisteluharjoituksissa oli tullut kauhea nälkä, ja vatsani oli kurninut koko matkan takaisin leiriin. En kuitenkaan suunnannut vielä tuoresaaliskasalle, vaan askeleeni johdattivat minut klaaninvanhimpien luo. Lieskakajon ei ollut enää kuihin tarvinnut pyytää minua auttamaan klaaninvanhimpia – tein sen jo automaattisesti. Pidin siitä, ja olisin varmasti vieraillut heidän luonaan avustamassa, vaikka se ei olisi kuulunut velvollisuuksiini. Tällä kertaa tekemistä olikin ollut tavallista enemmän. Nokilinnun makuualunen oli tarvinnut uusia sammalia, vaikka vanhus oli kovasti vakuutellut toisin. Kirsikkakuonon turkkiin oli jäänyt neulasia, joten nyhdin nekin pois. Kun viimein astelin pesästä ulos, minun oli jo niin nälkä että näköä haittasi.
Asetuin oppilaiden pesän edustalle syömään mehukkaan näköistä hiirtä. Olin ehtinyt ottaa vain muutaman haukkauksen, kun kuulin jonkun tassujen äänten lähestyvän. Kohottaessani katseeni hiirestä huomasin tulijan olevan Kimalaistassu. Hän oli ollut kanssani samaan aikaan pentutarhassa, vaikka olikin hiukan nuorempi.
”Saanko liittyä seuraasi?” Kimalaistassu kysyi ja kuulosti korvaani hiukan ujolta. Minun kanssani ei onneksi tarvinnut ujostella, vaikka sekin oli tietysti aivan sallittua. Nyökytin siis oppilastoverilleni, sillä suu täynnä hiirtä en saanut sanoja ulos.
”Mi-Mitä sinulle kuuluu?”
Sain nielaistua hiireni ja hymyilin lämpimästi nuoremmalle naaraalle.
”Oikein hyvää”, vastasin totuudenmukaisesti. ”Aavistelen, että pääsen pian soturiksi. Lieskakajo on käyttäytynyt viime aikoina vähän siihen malliin.”
Hengitin syvään raikasta hiirenkorvan ilmaa. Sen mukana nenääni osui tuttu yrttien tuoksu, joka vaikutti olevan peräisin Kimalaistassun suunnalta.
”Oletko käynyt parantajan pesässä?” kysyin kiinnostuneena, mutta hiukan huolissani. ”Ethän ole satuttanut itseäsi?”
//Kimmo?
