Kultatassu
Kirjoittaja: Auroora
Hymyilin Ampiaistassulle ilahtuneena hänen ehdotuksestaan. Hän oli oikeassa: minä olin ihan hyvä saalistuksessa. Enkä oikeastaan edes ihan hyvä, vaan todella hyvä oppilaaksi, vaikka itse sanonkin. Vilkaisin mestariani häntä sanattomasti katseellani pyytäen.
”Mikäs siinä”, Lieskakajo sanoi lapojaan kohauttaen, ääni hiljaisena, ettei orava vain kuulisi. Luvan saatuani kiinnitin katseeni kohteeseeni; oli tosiaan oltava hiljaa, sillä jos eläin säikähtäisi, se säntäisi suoraan puun oksistoon turvaan. Kiipeilyssä en ollut kovinkaan hyvä, joten oli parempi saada orava kiinni ennen kuin se ehtisi pakoon.
Pudottauduin matalaksi vaanimisasentoon ja lähdin hitain, harkituin askelin lähestymään saalistani. Polulta poistuessani jouduin kulkemaan lumihangessa, mikä toi metsästämiseen hiukan haastetta. Olin tassuillani kuitenkin varovainen, enkä antanut lumen narista niiden alla. Häntäni pidin korkealla, jottei se laahannut maata pitkin. Tuuli puhalsi oravan suunnasta, joten se ei haistaisi minua. Minun oli vain huolehdittava, ettei se myöskään kuulisi tai näkisi minua.
Onneksi orava oli keskittynyt hääräämään kävyn kimpussa, eikä siis kiinnittänyt ympäristöönsä tarvittavaa huomiota. Lähestyin sitä askel askeleelta. Nautin tästä jännityksestä; voisin hiipiä vielä lähemmäs ja näin helpottaa oravan kiinni ottamista, mutta toisaalta jos menisin liian lähelle, se huomaisi minut ja pinkoisi pakoon. Oli löydettävä juuri oikea etäisyys.
Kun koin löytäneeni sen, valmistuin loikkaamaan otuksen kimppuun. Lumi ei ollut jaloilleni paras mahdollinen pohja, mutta toisaalta orava kärsi samasta pulmasta. Häntäni kiemurteli ilmassa odotellessani oikeaa hetkeä, ja kun se tuli, ponnistin loikkaan. Orava ei ehtinyt muuhun kuin säikähtäneeseen vinkaisuun, kun jo purin sitä tappavasti kaulasta. Riemu saaliista valtasi minut ja käännyin leveästi hymyillen – tai niin leveästi kuin vain orava suussa onnistui – takaisin kolmen muun kissan puoleen.
”Hienoa, Kultatassu!” Lieskakajo kehui kun astelin takaisin polulle. ”Tiedän, ettei hangessa kulkeminen ole sinulle helppoa, mutta onnistuit oikein hyvin.”
Nyökyttelin päätäni, sillä orava suussani en saanut paljoa sanoja ulos. Fiksuna tajusin pudottaa sen hetkeksi maahan.
”Hyvin huomattu!” hihkaisin Ampiaistassulle. Olin kiitollinen siitä, että ystäväni oli antanut minulle tilaisuuden näyttää taitoni.
”Kiitos, hyvin pyydystetty!” kolli naukui virnistäen. Emme ehtineet sen enempää vaihtaa sanoja, kun Minttuliekki jo paimensi meitä eteenpäin polulla. Seurasin mestariani ja huomasin askelten tuntuvan jotenkin keveämmiltä; saalistaminen oli tosiaan tainnut piristää minua.
Astuin leiriin Lieskakajon jäljessä. Mestarini pysähtyi aukiolle, kun viimeisenä kulkenut Minttuliekkikin oli selvinnyt sisälle leiriin.
”Hyvää työtä! Käykää auttamassa klaaninvanhimpia ja pentutarhan väkeä, jos on tarvetta. Mutta syökää ensin, teillä on varmasti nälkä.”
Nyökkäsin Lieskakajolle kuuliaisesti – minua ei tarvinnut käskeä huolehtimaan klaanitovereistani, tekisin sen muutenkin. Nälkä kuitenkin kurisi vatsassani, joten päätin noudattaa mestarini ohjetta ja syödä hiukan. Käännyin Ampiaistassun puoleen, orava edelleen suustani roikkuen.
”Haluatko jakaa tämän?” kysyin mumisten suu täynnä karheaa oravan karvaa.
//Amppari?
//410 sanaa
