Kuusamakuiske
Kirjoittaja: Sirius
/TAISTELUTARINA\
”Hyökkäykseen!” kuulin Mesitähden raivokkaan ulvaisun. Ampaisin juoksuun pitkin maata. ’Nyt minulla on tilaisuus raadella heidät. Unelmani toteutuu!’ ajattelin innostuneena. Juoksin viuhuvien kynsien keskellä. Olin päässyt parantajan pesältä eilen: Liljatuuli oli todennut, että haavani olivat parantuneet yllättävän nopeasti. Ystäväni Huurrehuiske tappeli itseään isomman kollin kanssa. ”Apua! Auta, Kuusamakuiske!” hän kiljaisi kun kolli iski häntä nopeasti rintaan. Hyppäsin kollin niskaan ja upotin hampaani hänen selkäänsä. Kolli ravitseli itseään raivokkaasti. Upotin kynteni yhä syvemmälle. Juuri silloin, jostain lennähti kissa. Hän tönäisi minut selästä, ja kohotti käpälänsä valmiina iskemään. Ampaisin karkuun. Ympärilläni kissat tappelivat hurjasti. Huomasin Salviakatseen taistelemassa kahta kissaa vastaan. ’Entinen mestarini? Hän tarvitsee apua!’ ajattelin pinkoessani kohti häntä. Iskin pientä naarasta nopeasti ja sain hänet kaatumaan. Tappelin mukana niin kauan, kunnes Salviakatse sai yliotteen. Kuonostani tihkui verta, sillä haava oli auennut. En kuitenkaan välittänyt siitä. ”Kiitos, Kuusamakuiske!” entinen mestarini huohotti. Nyökkäsin ja peräännyin taas taistelun keskelle. Juuri silloin näin varjoisessa puussa hahmon. Erotin siinä useampiakin. ’He suunnittelevat ilmahyökkäystä!’ huomasin. Huomasin etummaisen kissan katseen kohdistuvan kohtaan, jossa Huurrehuiske ja pari muuta olivat. Näin heidän olevan hyppäämässä. Syöksähdin äkkiä ja tönäisin klaanitovereitani. ”Kuusamakuiske? Mitä sinä..” Huurrehuiske kysyi hämmästyneenä. Juuri silloin he lennähtivät aukion keskelle. ”Ohi meni!” ulvahdin voitonriemuisena ja sivalsin yhtä heistä korvalle. Juuri silloin joku kolli asteli luokseni kynnet esillä. Hän näytti pelottavalta. Hänen selässään oli pitkä haava. Sähähdin ja paljastin kynteni. ”Mitäs sinä yrität? Tapellaanko? Selvä!” ärähdin ja iskin hampaani hänen lapoihinsa. Hän kiepahti nopeasti ja iski salamannopeasti kuonooni. Typerryin hetkeksi, ja sillä aikaa hän sivalsi minua päähän ja rintaan. Kolli naurahti pilkallisesti. ”Heikko Eloklaanin kissa. Antaudutko nyt vai kuoletko mieluummin?” hän kysyi hampaat vilkkuen. ”En kumpaakaan!” rääkäisin ja aloin hakkaamaan kollia. Juuri silloin joku hiekanvärinen kolli tassutti luokseni. ’Ei! Älä hyökkää!’ rääyin mielessäni. Kolli kuitenkin hyppäsi vastustajani kimppuun ja hääti hänet pois. ”Kuka sinä olet?” kysyin. ”Black. Vierailija Eloklaanissa. Autan teitä tappelemaan veljeni Salamanterin kanssa.” hän kertoi. Helpotuin ja nyökkäsin kiitollisena. Huomasin vähän matkan päässä seljapensaan, ja sen alla viuhuivat hännät. Tassutin lähemmäs. Huomasin siellä kyyhöttävän naaraan ja pienemmän kissan. He haisivat yrteiltä. ’He ovat parantajia!’ tajusin. En tiennyt, pitäisikö minun tappaa parantajaa. Oliko se vastoin soturilakia? ’Kuolonklaanin kissat eivät noudata soturilakia, eivät piirun vertaa. Joten miksi sinun pitäisi?’ mietin. Iskin pienemmän heistä kimppuun. ”Savutassu! Ei!” isompi naaras kiljaisi. Hän heittäytyi kimppuuni. Kuitenkin parantajan liikkeet olivat pelokkaat ja kömpelöt, joten sain hänet helposti keikautettua kumoon. Tunsin lämpimän veren virtaavan käpälilleni. Iskin pienen naaraan kumoon: nimi oli ehkä ollut Savutassu. Asetuin hänen päälleen. Pieni naaras vikisi pelokkaasti. Hänen silmänsä pullottivat ammollaan. ”Älä..ole niin kiltti!” hän aneli. ”Tiedän ettet ole vastuussa klaanitoveriesi tappeluista. Mutta minun silmissäni olet vihollinen.” sihahdin. Tunsin kuinka hänen ruumiinsa valahti allani, ja sitten, hän oli vain mennyttä. Eteeni ampaisi suuri joukko kissoja. ”Mitä Synkän Metsän nimeen täällä tapahtuu? Savutassu? Herää!” kiljahti joku naaras. ”Tuo tappoi hänet! Tappakaa hänet!” joka puolelta kuului ulvontaa. Ampaisin seljapensaan lävitse täyttä vauhtia. Katosin tappelevaan kissajoukkoon. Juuri silloin näin sen valkoisen kollin: jonka nimi oli ollut Keijukainen: tappelemassa hurjasti Hiilihampaan ja ison muun joukon kanssa. ’Tuolle minä haluan kostaa!’ ajattelin vihaisena ja juoksin tappeluun. Minut tyrkkäsi sivuun roteva kolli. ”Häivy siitä, naaras.” hän sähähti. Minua alkoi heti suututtaa. Suutun heti, jos joku alkaisi isottelemaan! ”Tämäpä naaras on vähän eri maata.” sähähdin ja iskin kollia korvaan. Hän vaikutti hämmästyneen yrityksestäni. Hän syöksyi minua päin, mutta kaksi muutakin Eloklaanin soturia saapuivat paikalle. Jätin kollin tappelemaan heidän kanssaan. Sähähdin. Katseeni kohdistui Keijukaiseen. ”Sinä.” sylkäisin ivallisesti. Heittäydyin häntä päin, mutta lennähdin aukion poikki. Joka puolella oli irronneita karvatuppoja ja verta. Leukaani kivisti iskun voimasta. Korvastani tihkui verta, ja selässäni oli haava. Katselin, missä Huurrehuiske olisi. Näin ystäväni valkoisen turkin tappelemassa jotakin pientä naarasta vastaan. ’Hän ei tarvitse apua, sillä hän on ylivoimainen.’ mietin. Huurrehuiske oli painanut kissan maahan. Huomasin Leimusilmän taistelemassa. Olin menossa mukaan, mutta eteeni käveli tummanruskea naaras. Hänellä ei ollut kynnet esillä. Hän vaikutti puhtaasti pelokkaalta ja hämmentyneeltä. ”Ilmainen vinkki: kannattaa laittaa kynnet esille.” ärähdin. En tiennyt, hyökkäisinkö hänen kimppuunsa. Sähähdin ja puraisin häntä kipeästi etutassusta. Naaras ulvahti ja juoksi pois. Matkalla väistin ohitse kiitävää harmaata kollia. Huomasin Leimusilmän ja sen Black-nimisen vierailijan taistelemassa jotain mustaa kollia vastaan. Hyppäsin hänen kimppuunsa. ”Mitä ihmettä sinä luulet tekeväsi? Vahingoitat veljeäni! Jos et sattunut huomaamaan, oikea vihollinen on takanasi!” Black huudahti. Mustan kollin silmissä välähti viha. Minua alkoi heti nolostuttaa. ”Ai, anteeksi.” totesin. Jatkoimme tappelua.
