Kuusamakuiske
Kirjoittaja: Sirius
Nousimme kukkulan päälle. Huurrehuiske nilkutti perässäni. Vein ystäväni leiriin. Katselin, kun Liljatuuli nosti Huurrehuiskeen parantajan pesän suulle. Menin mukaan auttamaan. Nostin Huurrehuiskeen vuoteelle. ’Toivottavasti paranet pian, ystäväni.’ ajattelin murheellisesti. Oli inhottava nähdä, kun Huurrehuiske makasi silmät kiinni vuoteellaan pinnallisesti hengittäen. ”Liljatuuli! Kai hän tulee paremmaksi?” kysyin kiivaasti. Liljatuulen katse oli tiukasti ystävässäni. ”Kyllä tulee, sen minä lupaan. Nuo eivät ole niin vakavia vammoja, etteivät ne parantuisi.” hän maukui lujasti. Nyökkäsin ja lähdin pesästä. Minun oli vielä kuitenkin pakko vilkuilla pesään. Pian Leimusilmäkin tuli pesälle yrttikimppu hampaissaan. ’Parantakaa hänet, Tähtiklaanin tähden.’ ajattelin tuijottaen ahdistuneena kukkuloita. Ilman minua hän ei olisi haavoittunut. ’Pötyä. Ilman sinua hän olisi kuollut! Hän on sinulle velkaa.’ korvissani kaikuva ääni väitti. Ravistelin päätäni. Ei olisi mitään hyötyä jäädä vaikeroimaan leiriin. Minun pitäisi raataa kovemmin. Menin heti kysymään Minttuliekiltä, pääsisinkö partioon. Minttuliekki nyökkäsi. ”Kaikki partiot ovat jo lähetetty, mutta voit mennä saalistamaan. Kasa tarvitsee täydennystä.” hän vastasi. Nyökkäsin ja lähdin kukkulaleiristä. Nykyisin kukkuloilta ei löytynyt mitään muuta kuin kaneja, ja joskus myyriä. Metsäriistasta ei ollut tietoakaan. Tassutin eteenpäin. Kukkulat avautuivat edessäni. Minun ei tarvitsisi edes yrittää piiloutua, sillä yhtään piilopaikkoja ei ollut. Mutta kanit haistoivat hyvin, eli minun täytyisi naamioida hajuni. Hetken päästä huomasin pienen mutalätäkön edessäni. ’Tuossako minä sitten kierisin?’ ajattelin. Tassutin lätäkön viereen ja kosketin sitä tassullani. Tassuuni jäi pehmeää, märkää mutaa. Ravistelin sen inhoten pois ja lähdin eteenpäin. En ikinä alentuisi kierimään märässä mutalätäkössä! Kävelin eteenpäin kaikessa rauhassa jonkin matkaa, kunnes törmäsin partioon. Partiota johtava Hiilihammas nyökkäsi minulle. Tervehdin häntä kohteliaasti ja kävelin eteenpäin. Yhtäkkiä huomasin valkoisen, pitkäkorvaisen kanin piikkihernepensaan takana. Jännityin heti. Hiivin kohti kania hitaasti. Tiesin, että kani haistaisi tuoksuni jossain vaiheessa. Aloin jo toivoa, että olisin kierinyt siinä mutalätäkössä. Yhtäkkiä valpastuin. Kani hyppäsi pensaan yli, suoraan eteeni. ’Eikö se haista minua?’ ihmettelin. Yhtäkkiä kani pysähtyi ihan kiinni minuun. Ulahdin ja löin sitä kuonoon. Kani singahti taaksepäin. Käännyin ketterästi ja iskin sitä nopeasti kurkkuun. Onneksi olin loistava taistelija! Kani päästi omituisen, hieman vinkaisun kaltaisen äänen. Sitten se lyyhistyi maahan. Yritin kaivaa maata hautaakseni kanin, mutta ruohopeitteinen maa oli hankala kaivaa. Repäisin ruohoa hampaillani ja kaivoin multaa. Heitin kanin pieneen kuoppaan. Kävisin hakemassa sen myöhemmin. Tassutin käpälät täynnä multaa eteenpäin. Etsin lisää saalista, sillä yksi kani tuskin riittäisi kokonaiselle klaanille! Ja minun tehtäväni oli ruokkia klaani. Yritin etsiä edes pientä hajujälkeä saaliista. Lähestyessäni Kuolonklaanin rajaa, haistoin erittäin mehevän oravan tuoksun. Minun teki mieli juosta rajan toiselle puolelle ja napata se. Vilkaisin vanhaan reviiriimme päin toiveikkaasti. Ehkä siellä ei olisi ketään? ’En halua aiheuttaa lisää ongelmia klaanilleni. Entä jos he hyökkäävät? Huono idea!’ ajattelin ja käännyin kohti kukkuloita. Jopa rajan lähellä oleminen saattaisi olla vaarallista, sillä Kuolonklaanin kissat olivat arvaamattomia. Viime kerralla he olivat tappaneet eloklaanilaisia vaikka he eivät olleet tehneet mitään. Janosin kostoa. ’Voi, mitä antaisinkaan että voisin tappaa yhden heistä.’ ajattelin raivoissani. Silmissäni kiilteli kostonhimo. Puristin kynteni tiukasti ruohoon. Kului hetki, ennen kuin rauhoituin. Päätin mennä hakemaan kanini ennen kuin tulisi ilta. Lähdin matkaan. Tassutin kukkuloiden halki. Yhtäkkiä kuulin vaimeaa rapinaa. Säpsähdin ja vilkaisin heti ympärilleni. Näin pensaan alla pienen ruskeaturkkisen otuksen. ’Päästäinen?’ ajattelin hämmentyneenä. Eihän niitä usein täällä näkynyt. Nappasin päästäisen kiinni ja lähdin hakemaan kania.
