Kuusamakuiske
Kirjoittaja: Sirius
Kävelin leiriin hiiri hampaissani. Laskin saaliin tuoresaaliskasaan. Pyyhkäisin käpälälläni korvaani ja päätin lähteä katsomaan Huurrehuisketta. Kävelin parantajan pesälle. ’Kuusamakuiske? Huurrehuiske on ystäväsi, tuo hänelle riistaa.’ ajattelin. Tassutin takaisin kasalle ja nappasin saalistamani hiiren. Hiiri oli lähes koko kasan suurin saalis, joten siitä riittäisi jaettavaksi. Raahasin saaliini parantajan pesän suulle. ”Hei, voiko tulla?” kysyin. Parantajan pesän suulla ahkeroiva Leimusilmä nyökkäsi. ”Kaikin mokomin.” hän naukaisi. Nyökkäsin ja kävelin sisälle pesään. Vein saaliini mukanani. Huurrehuiske makasi vuoteessaan. Hän käännähti nähdessään minut ja hymyili. ”Kuusamakuiske! Ihana nähdä sinua. Vau, täällä tuoksuu riista!” hän tervehti iloisena. ”Ja täällä on tylsää.” hän lisäsi vielä hetken päästä. Hymähdin huvittuneena. Ystäväni oli selvästi paranemaan päin. ”Hyvä että olet parantumassa. No, toin sinulle kuitenkin riistaa.” totesin ja nostin hiiren vuoteen viereen. Huurrehuiske nousi. Hän nappasi palan saaliista. ”Kiitos. Syö sinäkin, tästä riittää.” hän sanoi suu täynnä hiirtä. Nappasin vastustelematta haukkauksen hiirestä. Söimme sitä yhdessä. Hetken päästä olimme jo syöneet koko saaliin. ”Kiitos että näit vaivaa eteeni.” hän kiitti. Nyökkäsin ja lisäsin, että siitä ei ollut ollut vaivaa. Sitten lähdin pesästä. Menin katsomaan auringonlaskun partioiden jakoa. Minttuliekki jakoi partioita. ’Huh, pieni kävely ei olisi pahitteeksi.’ ajattelin. ”Kuusamakuiske, tulitkin sopivasti. Mene tuohon Kirpputäplän ja Kujekullan partioon.” käski Minttuliekki. Nyökkäsin, vaikka olisin toivonut kävelyä rauhassa. Tassutin heidän luokseen. Pian lähdimme leiristä. Kirpputäplä johti partiota. Olin Kujekullan vierellä. En tuntenut nuorempaa naarasta kovin hyvin. ’Ehkä minun pitäisi tutustua? Huurrehuiske on parantajan pesällä, ehkä voisin hankkia lisää ystäviä.’ mietin. Päätin edes yrittää keskustella Kujekullan kanssa, ei kai siitä mitään haittaakaan olisi.
”Oletko sinä Kujekulta?” kysyin häneltä. ”Joo, olen. Sinä olet kai Kuusamakuiske?” hän kysyi. Nyökkäsin myöntävästi. ”Niin.” vastasin. En keksinyt muuta sanottavaa tilanteeseen. Olin salaa iloinen, sillä olin viimeinkin onnistunut olemaan vuorovaikutuksessa ilman että olin ollut ilkeä! ’Huurrehuiske halusi olla ystäväsi vasta silloin, kun kerroit muistisairaudestasi.’ ikävä ajatus tuli mieleeni. Kävelimme kaikessa hiljaisuudessa kohti rajaa. Tehtävämme oli merkata meidän ja Kuolonklaanin raja. ”Harva kissa uskaltaa tulla näkyville, jos olen paikalla. On sanomattakin selvää, että raatelen heidät kappaleiksi.” kuiskasin ilmaan. Pian saavuimme rajalle. Toisella puolella näkyi oma lehtimetsämme, jonka Kuolonklaani oli ketunmielisesti ottanut valtaansa. Laitoimme rajamerkkejä varovasti. Jos Kuolonklaani huomaisi meidän astuvan käpälälläkään heidän puolelleen, olisimme mennyttä. ”Mitä mieltä olet sodasta?” kysyin hiljaa Kujekullalta.
//Kuje? Sori en uskaltanut niin paljon hitata\
