Kuusikkopentu
Kirjoittaja: Ampiainen
”Mustikkapentu! Mennäänkö ulos leikkimään piilosta? Minulla on tylsää”, ehdotan silmät suurina ja pyöreinä. Mustikkapentu nosti päätään ja tuijotti minua hetken unenpöpperöisenä; minä olin aivan virkeä mutta sisko oli herännyt vastikkaan eikä ilmeisesti ollut vieläkään herännyt kunnolla! Mustikkapentu tuijotti minua hetken kunnes nyökkäsi.
”Mennään sitten! Minä voin etsiä ensimmäisenä”, mustikkapentu lupaa. Tassutamme siis oitis ulos pentutarhasta mutta jätin mustikkapennun pentutarhan suulle laskemaan ja luikin itse pesän taakse ja käperyn pikkuriikiseksi palloksi toivoen että sisko ei löydä minua.. Koskaan! Kun viimein tulisin ulos sisko saisi hämmästyä syvästi. Kuitenkin toiveideni vastaisesti mustikkapentu kurkisti pesän taakse ja huomasi minut lähes heti. Tuhahdan ja nousen seisomaan tallustaen korvat luimussa pesän takaa siskon perässä keskemmälle aukiota. Sitten mustikkapentu kääntyi minua kohti.
”Jos olisit valkoinen en ehkä olisi huomannut sinua kuusikkopentu!” sisko kiusoitteli ilkikurinen ilme kasvoillaan.
”Sinulla on tuuria, sinun turkkisihan on valkoinen! Ainakin enimmäkseen”, kehrään ja loikaan siskon päälle kaataen tämän.
”Mutta sinun voittamisesi on helppompaa kuin kuuron ja sokean hiiren!” naurahdan ja loikaan pois siskon päältä; en minä oikeassa ollut! Sisko kyllä olisi voittanut minut menen tuulen jollen olisi ehtinyt yllättää! Mustikkapentu kompuroi närkästyneenä pystyyn.
”Eipäs ole! En ole sokea tai kuuro!” sisko tuhahtaa ja loikkaa vuorostaan päälleni ja alkoi ”hurja” leikkitappelu joka lopui siihen kuinka mustikkapentu painoi minut maahan.
”Katso! Minähän voitin sinut, oletko yhä sitä mieltä että minut on helppo voittaa kuusikkopentu?” sisko kehräsi ja loikkasi pois päältäni. Kompuroin nopeasti pystyyn ja tuijotan siskoa silmiin.
”En ole! Sinähän olet loistava!” kehrään. ”Mutta voidaanko mennä nyt pentutarhaan? Minua väsyttää, tai siis voithan sinä toki tänne jäädä jos haluat en minä sinua ole pakottamassa takaisin pentutarhaan!” lisään. Mustikkapentu tuhahtaa.
”Mutta meillähän on piiloleikki kesken! Minä en ole ehtinyt piiloutua vielä kertaakaan! Otetaan vielä pari erää ja sitten voidaan mennä pentutarhaan”, mustikkapentu ehdotti.
”Sopii! Mene sinä piiloon niin minä lasken tässä!” kehrään ja käännyn ympäri vasten pentutarhan seinää ja suljen silmäni. Koukistelin kutakin varvasta vuorollaan ja annoin kynnenkärkieni osua maahan. Kokeiltuani kaikkia kynsiä aukaisin silmäni ammolleen ja käännyin ympäri tarkailin hetken melko tyhjää aukiota kunnes näin yllätäen säihketassun mutta en välittänyt; enhän minä oppilasta etsinyt vaan siskoani! Tassutan varmoin askelin eteenpäin ja vilkuilen ympärilleni mustat niskakarvat väreilen innosta. Kuitenkin pysähdyin keskelle aukiota ja nostin kuononi ilmaan haistellakseni ilmaa siskon tuoksun varalta; hetken siinä haisteltuani sitten lopulta sain vainun ja lähdin seuraamaan hajujälkeä kohti soturien pesää.
*eikai hän sisälle ole voinut mennä?* ajattelen. Kuitenkaan hajujälki ei mennyt pesään sisälle vaan sen taakse. Höristän korviani ja kuulen mustikkapennun hihitävän pesän takana.
*luuleeko että hän löysi hyvänkin piilon? Sehän on ihan yhtä huono kuin jos piiloutuisi pentutarhan taakse! Vaikka.. Tosin niinhän minä tein.* ajattelee. Hiivin hiiren hiljaa ja huomaamattomasti kunnes salaman nopeasti loikaan esiin nurkan takaa ja saan mustikkapennun ulvaisemaan hämmästyksestä mutta sisko hiljeni kun tajusi kuka siinä oli.
”Miten sinä nyt jo löysit minut?” sisko kysyi närkästyneenä.
”Jäljitin sinut” kehrään. ”Tule ulos sieltä! Nyt on taas minun vuoro piiloutua!” kehrään ja tassutan pentutarhan luo. Sitten jätin mustikkapennun siihen yksikseen lähes heti kun sisko oli putkahtanut paikalle ja alkanut laskemaan ja puikelehdin hätäpäissäni etsimään piilopaikkaa kunnes päädyn pujahtamaan parantajien pesään, jään pesän suulle mutta painaudun ihan kiinni pesän seinään että minua olisi vaikea huomata, tarkailin siinä samalla kissoja pesässä. Yllätäen yksi valkokirjo-kilpikonna kuvioinen naaras kääntyi minua päin uteliaana keltavihreät silmät loistaen. Naaras tassuti lähemmäs mutta aivan kuin ei olisi huomannut minua tassuti lehtikasojen luo ja alkoi ilmeisesti lajittela niitä; naaras taisi olla vienotassu, miksi muuten hän muka alkoi yrttejä lajittela? Tai saatoivathan ne olla vain tavallisia lehtiä. Tarkailin hetken vienotassua kunnes päätän luikia ulos ennenkuin kukaan huomaisi minua; ties mitä toruja saataisin saada! Luikin ulos pesästä ja huomasin mustikkapennun hännänpään katoavan oppilaiden pesän toiselle puolelle; minulle jäisi siis aikaa etsiä uusi parempi piilo! Vilkuilen hetken ympärilleni kunnes loikin vielä vähän syvempään hankeen ja kierin siinä hetken kunnes lumi oli paakuuntunut turkkiini ja peitti sen todellisen värisävyn; nyt näytin aivan valkoiselta! Nousin sitten nopeasti seisomaan ja hiivin klaaninvanhimpien pesän taakse ja painaudun siellä olevaan lumihankeen tietäen että en täydellisesti sulautunut ympäristöön mutta ainakin lumet turkkissani saivat minusta valkoisen; vaikka sisko löytäisi minut niin epäilen että hän ei tuntisi minua! Painaudun lumihankeen hihitäen. Yllätäen kuulin siskoni äänen ja olin aivan hipihiljaa, tämä ilmeisesti tuskaili sitä että oli etsinyt jo joka paikasta.
*ehkä voisin tulla esiin jo? Joka tapauksessa voitin jo!* mietin hetken ja päädyn sitten ryömimään esiin klaaninvanhimpien pesän taaka.
”Mustikkapentu! Minä voitin enkös voittanutkin? Ethän sinä löytänyt minua”, tiedustellen siskolta hymyillen. Mustikkapentu säpsähtää ja käännyttyään ei ollut saada sanaakaan suustaan; sisko näytti ihan siltä kuin olisi aaven nähnyt.
”Mitä nyt?”, tuhahdan.
”No.. Öö sinä olet valkonen?” mustikkapentu ilmoitti. Tajusin oitis mistä kiikasti. Olin yhä ihan lumessa.
”Lunta se vain on! Minä kierin siinä jotta näytäisin valkoiselta! No se taisi toimia?” kysäisen ja ravistelen sitten lumet turkistani.
”No.. Näytit sinä kyllä ihan valkoiselta! Se on pakkomyöntää, mutta mistä sinä keksit tehdä niin?” mustikkapentu kysyi silmät viirussa uteliaana.
”Se nyt vain tuli mieleen kun en muuttakaan siihen hätään ollut keksinyt”, tuhahdan. Mustikkapentu nyökkäsi ja tuijotti minua vielä vähän hämmillään.
”No.. Voidaanko mennä takasin pentutarhaan nyt? Vai haluatko mennä vielä yhden kerran piiloon? Minulle sopii vielä yksi kierros mutta sen enempää en jaksa leikkiä”, Ehdotan. Mustikkapentu näyttää hetken mieteliäältä.
”No haluan kyllä mennä vielä kerran piilon.. No ollaan vielä yksi kierros ja sitten saat tehdä mitä haluat! Minä ainakin jään sitten vielä ulos”, mustikkapentu kehrää ja loikkii tiehensä. Käännyn ympäri ja Koukistelin kutakin varvasta vuorollaan ja annoin kynnenkärkieni osua maahan taas kerran. Kun olin viimein kokeilut kaikkia kynsiä käännyn ympäri ja tassutan etsimään mustikkapentua. Loikin suoraan lumihankeen tutkimaan oliko mustikkapentu käytänyt minun ideaani tai muuten piiloutunut lumihankeen. Lumessa oli ilmiselvästi kieritty vastikään. Tosin ihmettelin miksi mustikkapentu oli edes kierinyt lumessa, hän näet oli valmiiksi miltei kokonaan valkoinen. Nuuhkin hetken maata toivoen että saisin vainun sisarestani. Siskon tuoksu kyllä leijui ilmassa, mutta hetken hajujälkeä seurailtuani tajusin että sisko oli ilmeisesti kierrelyt ympäri leiriä jota hänen hajuansa olisi niin paljon että sitä oli lähes joka paikassa leiriä jota minun olisi mahdotonta löytää häntä jäljittämällä. Sisko oli siis keksinyt oman kikan! Lähdin kuitenkin etsimään sisartani enkä jäänyt siihen hehkuttamaan. Tutkin joka paikan perusteellisesti kunnes katsomatta jäi vain Yksi piilopaikka, löytäisin siskon siis pentutarhan takaa. Ellei sisko ollut vaihdellut piiloja ja olisikin nyt vaikka soturien pesän takana. Päädyn kuitenkin hiipimään kohti pentutarhaa ja nopeasti olinkin sen takana. En nähnyt liikettä. Pelkää valkoista.
”Mustikkapentu oletko siellä?” kysyn. Yllätyksekseni pieni valkoinen karvakasa nousee seisomaan ja kääntää katseensa minuun.
”Miten sinä nyt jo minut löysit? No ihan sama.. Mennään nyt vain aukiolle niin saan ravistella nämä lumet turkistani”, mustikkapentu maukui. Nyökkään ja tassutan aukiolle. Nopeasti aukiolla taas olinkin ja jäin siihen odottamaan että mustikkapentu Pääsisi myös sinne. Sitten sisko ravisteli turkkiaan ja osa lumesta lensi päälleni mutta en välittänyt.
”Noniin mitä sinä aijot tehdä nyt? Minä menen ainakin pentutarhaan”, ilmoitan.
”Minä menen juttelemaan vähän oppilaiden kanssa! Nähdään myöhemmin kuusikkopentu!” mustikkapentu kehrää ja loikki pois päin. Ensimmäinen oppilas jonka luokse hän törmäsi oli säihketassu. Loikin kuitenkin sisään pentutarhaan huomioimatta sitä mitä mustikkapennulle sitten tapahtuisikkaan. Kipitän maakualusilleni ja käperyn silmät ummessa sammalille ja torkahdan.
