Kuutamolaine
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Eilen aamupäivällä Mesitähti oli nimittänyt yhden pentutarhan vanhimmista pennuista oppilaaksi. Kuutamolaine oli saanut kunnian toimia nuoren kissan mentorina, vaikkakaan hän ei voinut sanoa olevansa kovin innoissaan edessä olevasta koulutuksesta. Hänen uusi oppilaansa nimittäin muistutti kovasti hänen entistä oppilastaan, Pöllöviiltoa, joka oli monet kerrat pahoinpidellyt mestariaan ja käyttäytynyt kurittomasti. Vasta yhdistettyään voimansa veljensä Ampiaispiston kanssa Kuutamolaine oli onnistunut saamaan kollin ruotuun.
Hän oli jo tunnistanut Vihatassussa monia samoja piirteitä kuin Pöllöviillossa. Eilen seremonian jälkeen Kuutamolaine oli vienyt Vihatassun reviirikierrokselle nummille. Nähtävää ei ollut yhtä paljon kuin heidän vanhalla, kokonaisella reviirillään, mutta hänestä oli parempi, että oppilas tiesi, missä liikkui myös avarassa maastossa.
Vihatassu ei suinkaan ollut saanut nimeään syyttä suotta – koko kierroksen ajan Kuutamolaine oli joutunut kinastelemaan nuoren kollin kanssa kaikista turhanpäiväisimmistä asioista ja katsomaan, ettei tämä lähtenyt vaeltelemaan mihinkään omin päin. Koska Kuutamolaine ei ollut voinut luottaa siihen, että oppilas olisi pysynyt hänen lähettyvillään säntäämättä omin luvin jonnekin, pahimmassa tapauksessa suoraan vihollisen kynsiin, hän oli nähnyt parhaaksi kiertää rajat kauempaa.
Päivän päätteeksi soturitar oli ollut aivan rättipoikki, ja hän oli suunnannut suorinta tietä nukkumaan. Aamulla hän oli herännyt aikaisin ja syönyt tuoresaaliskasasta rippeitä, sillä ei ollut edellisenä iltana jaksanut syödä enää mitään. Samalla hän pohti, mitä tekisi Vihatassun kanssa heidän seuraavissa harjoituksissaan. Taisteluharjoituksia hän ei ollut heti järjestämässä, sillä tiesi kokemuksesta, että siinä he kummatkin saisivat vain tarpeettomia kolhuja tunnekuohuissaan – tai lähinnä Kuutamolaine saisi.
Niinpä hän päätyi helppoihin, ensimmäisiin saalistusharjoituksiin, joissa Vihatassu pääsisi kokeilemaan vaanimista. Sen luulisi opettavan kollille hieman kärsivällisyyttä. Kuutamolaine tiedosti kyllä sen olevan pelkkää toiveajattelua, ja jotenkin simppelit vaanimisharjoitukset muuttuisivat vielä täydeksi katastrofiksi. Hän oli aivan varma siitä, eikä pessimisti koskaan pettynyt.
Kun oli aika lähteä harjoituksiin, Kuutamolaine asteli herättämään Vihatassua, joka nukkui kerällä muiden oppilaiden luona. Kuutamolaine sai tästä epämieluisia takaumia, sillä hän muisti, miten monesti oli saanut Pöllöviillolta kynsistä mentyään herättämään tätä harjoituksiin. Hän ei kuitenkaan ollut mikään luovuttaja, eikä aikonut taipua Vihatassun kohdalla, kuten ei ollut taipunut Pöllöviillonkaan.
”Herätys, Vihatassu”, Kuutamolaine kosketti tassullaan kevyesti nukkuvan kollin kylkeä. Hän piti äänensä rauhallisena. ”On aika lähteä harjoituksiin.”
Kun raidallinen oppilas raotti vihreitä silmiään, Kuutamolaine astahti tottumuksesta hieman kauemmaksi, mikäli tämä sattui olemaan pahalla päällä ja koki tarvetta purkaa turhautumistaan häneen.
”Menemme kukkulan juurelle harjoittelemaan vaanimista”, naaras kertoi oppilaalleen, ja hänen hännäntöpönsä heilui hieman. ”Siisti nopeasti itsesi ja tule sitten alas.” Sen jälkeen hän jätti Vihatassun hetkeksi omaan rauhaan ja siirtyi itse kukkulan päältä sen juurelle odottamaan tätä.
//Viha?
