Kuutamolaine
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kuutamolaineen kauhu ja paniikki alkoivat vähitellen laantua hänen kuullessaan Talvikkitakun naukuvan, että kyseessä oli pelkkä vitsi. Ensiksi tuli helpotus – hän ei ollutkaan kuolemassa! – ja sitä seurasi kupliva kiukun tunne. Miten Talvikkitakku oli saattanut tehdä hänelle näin, omalle ystävälleen? Hän oli oikeasti pelännyt tulleensa myrkytetyksi!
Ennen kuin hän ehti kääntyä sättimään niin sanottua ystäväänsä, joku muu änkesi väliin ja teki sen hänen puolestaan: “Miten katalan tempun teit, Talvikkitakku! Kuutamolaine on sinun ystäväsi, ja sinä annoit hänen luulla, että yritit tappaa hänet!” Virnakukka – viehkeä, valkoharmaa naaras – katsoi turkkinsa sisässä kasaan vetäytynyttä Talvikkitakkua syyttävästi.
“En- en minä tarkoittanut…” Talvikkitakun ääni hiipui lähes kuiskaukseksi, eikä tämä tuntunut pystyvän sanomaan lausettaan loppuun muiden vihaisten tuijotusten alla.
“Tule, meidän on parempi tutkia sinut ja yrittää saada se lintu ulos siltä varalta, että Talvikkitakku on laittanut sen sisään jotain haitallista.” Leimusilmä auttoi Kuutamolaineen jaloilleen ja lähti taluttamaan häntä parantajan pesää kohti. Samassa hän tunsi toisella puolellaan turkin kosketuksen, ja kun hän käänsi päätään, hän näki taas Virnakukan. Soturittaren naamalla oli huolestunut ilme.
“Sinulla ei varmasti ole mitään hätää”, naaras vakuutteli Kuutamolaineelle ikään kuin he olisivat olleet hyviäkin tuttuja. Todellisuudessa Kuutamolaine tiesi kyseisen klaanitoverin ainoastaan nimeltä. He olivat sattuneet joskus samoihin partioihin ja törmänneet soturien pesällä – pesätovereita kun olivat – mutta Virnakukka oli ollut hänen mielestään aina jotenkin vaikeasti lähesyttävän oloinen. Siksi häntä kummastuttikin, kun tämä näin yllättäen lähestyi häntä.
Yhtäkkiä pistävä kipu sai Kuutamolaineen jännittämään vatsaansa. Hänen oli purtava hampaansa yhteen, jotta ei olisi alkanut uikuttaa ääneen. “Mahaan sattuu”, hän ähkäisi tuskaisesti.
Se sai Leimusilmään lisävauhtia, ja kolli ohjeisti Vienotassua etsimään heidän varastoistaan joitain yrttejä, joiden nimeä Kuutamolaine ei enää jälkeenpäin kyennyt muistamaan, koska oli niin huonovointinen. Parantaja syötti hänelle lehtiä, jotka saivat hänet oksentamaan kaiken vatsansa sisällön ulos ja vähän enemmänkin. Jossain vaiheessa häntä alkoi väsyttää niin kamalasti, että urvahti niille sijoilleen.
Epämääräisen aikaa kestäneen tiedottomuuden jälkeen Kuutamolaine havahtui hereille. Hänen nenäänsä pisti vahvana hänen oman oksennuksensa löyhkä. Hän lipaisi suupieliään inhoksuen. Auttaisikohan vesi häntä huuhtomaan tämän etovan maun suustaan?
“Tässä näin, Kuutamolaine.” Märkä sammaltuppo tipahti mustavalkoisen naaraan eteen kuin tilauksesta. Hän hämmästyi uudestaan nähdessään Virnakukan seisomassa vuoteensa vieressä. “Onko vointisi jo parempi?”
Kuutamolaine räpäytti hitaasti silmiään ja nyökäytti sitten päätään. “On, kiitos.” Ennen kuin hän saattoi jatkaa puhumista, hänen oli litkittävä hieman vettä Virnakukan tuomasta sammalesta; raikas vesi tuntui virkistävältä. “Kauanko olin taju kankaalla?”
“Et kovin kauaa”, Virnakukka vastasti ja kävi istumaan. Naaras asetteli pitkän, tuuhean häntänsä nätisti tassuilleen. “Mutta sen verran kauan, että pikku sotkusi ehdittiin siivota.”
Kuutamolainetta nolotti hieman, että toiset olivat joutuneet siivoamaan hänen oksennuksiaan. Sitten hän muisti, kenen syytä se oikeasti oli. “Entä Talvikkitakku?” Hän tunsi sisällään kiehahtavan jo pelkästään naaraan nimen mainitessaan.
“Hän on Mesitähden puhuttelussa”, Virnakukka naukui pää kallellaan. “Ihan oikein hänelle, jos minulta kysytään. Hän meni aivan liian pitkälle tällä kertaa. Miten sinä oikein jaksat häntä?”
Kuutamolaine oli miettinyt ihan samaa viime kuina. Talvikkitakun jatkuva jekkuilu ja härnääminen oli toden teolla ruvennut tympimään häntä, mutta tämänpäiväinen oli ehdottomasti kaiken huippu. Hän ei ollut varma, miten nopeasti olisi valmis antamaan anteeksi ystävälleen.
“En tiedä.” Soturitar oli lopen uupunut. Hän olisi vain halunnut nukkua pahan olonsa pois, mutta ei kehdannut ummistaa silmiään Virnakukan katseen alla.
Pesän suu tärähti ja sisälle tupsahti Talvikkitakku Mesitähti kintereillään. Kuutamolaine ei saattanut katsoa punertavaturkkista naarasta silmiin, koska oli niin vihainen ja tunsi olonsa petetyksi. Hänen olisi kuitenkin yritettävä pitää mölyt mahassaan Mesitähden ja Virnakukan ollessa paikalla.
//Tale? >:(
