Kuutamolaine
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Käärmekullan sanat saivat pienen hymyn leviämään Kuutamolaineen naamalle. Naaras kuulosti täysin vilpittömältä kehuessaan häntä hienoksi ja taitavaksi soturiksi. Hänestä ei ollut juuri tuntunut siltä viime aikoina, mutta oli lohduttavaa huomata, että edes joku ajatteli hänestä niin.
”Kiitos”, hän kehräsi vaaleanruskealle soturitoverilleen ja jatkoi sitten hymyillen hieman haikeasti: ”En olisi kuitenkaan onnistunut taltuttamaan kumpaakaan oppilaistani ilman veljeni apua. Ampiaispisto oli auttamassa minua ylämäissä.” Hänen sydäntään vihlaisi, kun hän ajatteli, ettei hänen isoveljensä tulisi koskaan näkemään hänen seuraavaa oppilastaan.
Partio oli heidän jutellessaan saapunut jo niin lähelle Kuolonklaanin rajaa, että Kuutamolaineen nenää rupesi pistelemään, kun tuuli kuljetti mukanaan rajanaapurin hajua. Pelkkä sen haistaminen sai mustavalkoisen naaraan selkäkarvat aaltoilemaan hermostuneesti.
”Minä niin inhoan liikkua näillä main”, hän paljasti yhä vierellään tassuttavalle Käärmekullalle, samalla vilkuillen levottomasti Kuolonklaanin puolelle. Hän odotti sydän kurkussa näkevänsä vihollispartion tähyilemässä heitä jostakin puiden välistä, mutta metsässä oli rauhallista eikä ketään näkynyt. ”Mutta kestän kyllä sen, jos se tarkoittaa sitä, että pystymme pitämään ne rotannaamat omalla puolellaan merkitsemällä omat rajamme huolella. En halua nähdä enää yhtään kuolonklaanilaista meidän metsässämme.”
//Käärme?
