Kuutamolaine
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kuutamolaine oli sukimassa itseään leirin laidalla, kun kuuli oman nimensä mainittavan metsästyspartioon lähtevien joukossa. Naaras kohotti laiskasti katseensa turkistaan Minttuliekkiin, joka seisoi aukion keskellä jakamassa partioita. *Hip hurraa*, Kuutamolaine ajatteli väsyneenä ja venytteli itsensä jalkeille. Huonosti nukuttu yö painoi taustalla, mutta hän pakotti itsensä piristymään – velvollisuudet kutsuivat.
Hän ei ollut kuullut kunnolla muiden partioon lähtevien kissojen nimiä, mutta yllättyi iloisesti, kun näki vanhemman veljensä, Ampiaispiston, olevan mukana samassa partiossa. He eivät olleet mitenkään erityisen läheisiä keskenään, mutta tässä voisi olla tilaisuus tutustua toisiinsa paremmin. Niinpä Kuutamolainen yritti parhaansa mukaan pyyhkiä väsyneen ilmeen naamaltaan ja näyttää virkeältä ja helposti lähestyttävältä.
Metsästäjät lähtivät Salviakatseen johdolla matkaan ja suuntasivat sekametsään, jossa tabbykuvioinen naaras ilmoitti heidän hajaantuvan. Kuutamolaine ja Ampiaispisto lähtivät samaan suuntaan.
Pian mustavalkoinen naaras sai huomata, ettei hänen isoveljensä keskittynyt annettuun tehtävään kovin hyvin, sillä tämä onnistui säikäyttämään karkuun hiiren. Kuutamolaine pudisteli päätään kollille ja kehotti tätä olemaan hiljempaa, mihin Ampiaispisto vastasi, ettei tällä ollut juuri nyt ’saalistusfiilis’. Pitikö saalistamiseen olla jokin erityinen ’fiilis’? Ensimmäinen kerta, kun Kuutamolaine kuuli jonkun mainitsevan moisesta.
Yhtäkkiä heidän saalistuksensa keskeytyi, kun jokin jättimäinen eläin lähestyi heitä. Kuutamolaine tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn, kun hän erotti omituisen, kaksijalkaisen olennon katselemassa ympärilleen puiden välissä. Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli ottaa etäisyyttä olioon ja antaa sen mennä menojaan. Naaras oletti Ampiaispiston seuraavan ohjeistusta ja seuraavan häntä läheisen pensaan alle, mutta ympäri kääntyessään hän sai nopeasti huomata, että kolli olikin lähtenyt painelemaan kaksijalkaista hirvitystä kohti.
*Mitä hiirenpapanaa nyt taas*, Kuutamolaine tuskaili päänsä sisällä ja puri hampaitaan yhteen. Hän seurasi etäältä, miten Ampiaispisto talssi aivan otuksen eteen ja käski sitä häipymään. Olento vaikutti olevan kuitenkin enemmän kiinnostunut Ampiaispistosta kuin lähtemisestä, ja se yritti tavoitella soturia eriskummallisen näköisellä käpälällään.
Ampiaispisto onnistui pitämään etäisyytensä muukalaiseen hyvin siihen asti, kunnes tämä kääntyi katsomaan Kuutamolaineen suuntaan ilmeisesti ihmetellen, mihin hän oli jäänyt. Silloin otus onnistui nappaamaan kollia niskasta kiinni ja nostamaan tämän ilmaan. Kuutamolaineen sydän jätti lyönnin välistä, ja hetkeksi hänen mielensä valtasi muisto koiran hyökkäyksestä nummilla.
”Auta minua, Kuutamolaine!” Ampiaispiston avunhuuto sai hänet kuitenkin tokenemaan nopeasti, ja hän syöksyi pensaan luota auttamaan isoveljeään.
Mustavalkoinen soturi kiiti metsänpohjaa pitkin aina kaksijalan luo. Hän ponnisti takajaloillaan ja loikkasi kiinni sen toiseen, pitkään jalkaan ja ryhtyi kiipeämään ylöspäin. Kaksijalka mylvi ihmeissään, ja Kuutamolaine jatkoi kiipeämistä. Hän tavoitteli kynsillään sen luonnottoman näköistä naamaa, ja se sai otuksen irrottamaan otteensa Ampiaispistosta, joka putosi maahan jaloilleen.
”Mennään!” Kuutamolaine huusi veljelleen ja otti vauhtia kaksijalan rinnasta loikatessaan maahan. Kaksijalka horjahti vähän ja jatkoi mölisemistä.
//Amppari?
