Kuutamolaine
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kuutamolaine silmäsi Talvikkitakun tuomaa rastasta hiukan epäluuloisesti. Hän ei ollut tottunut moisiin ystävyyden eleisiin, etenkään tältä kissalta. Yleensä niissä oli joku koukku piilotettuna.
Toisaalta hän muisteli niitä kertoja, kun Talvikkitakku oli tuonut hänelle ihan mukaviakin yllätyksiä, kuten viherlehtisin kukkia kedolta tai sen leluhiiren retkiltään klaanien reviirien ulkopuolelle. Ehkä naaras todella oli pyydystänyt tämän rastaan juuri häntä varten ja ele oli oikeasti vilpitön. Hän päätti luottaa ystäväänsä.
“No, kiitos sitten”, hän väläytti Talvikkitakulle pienen ilahtuneen hymyn ja kyyristyi linnun ääreen. “Haluatko jakaa tämän kanssani?”
Talvikkitakku huiskaisi häntäänsä torjuvasti. “Se on kokonaan sinulle – lahja minulta!” hän sanoi silmät tuikkien.
Kuutamolaine ei pistänyt vastaan, hänellä oli suorastaan sudennälkä. Hän kävi siihen kiinni vatsa tyytyväisenä kuristen. Kun hän oli syönyt lintua jo jonkin aikaa, hän oli havaitsevinaan siinä oudon sivumaun. Hän hidasti pureskeluaan ja yritti miettiä, mikä kumma se maku oli. Sen hän kuitenkin tiesi, ettei ollut kuunaan syönyt tältä maistuvaa lintua. Eihän se ollut pilaantunut?
“Miltä maistuu?” Talvikkitakku kysyi ja katseli häntä jotenkin epätavallisen kiinnostuneesti. Ihan kuin naaras olisi odottanut tietynlaista reaktiota häneltä.
Kuutamolaine tunsi niskakarvojensa pörhistyvän. “Mitä tässä linnussa on, Talvikkitakku?” hän tivasi, ja samalla hänen vatsaansa rupesi vääntämään hirveästi.
“Laitoin sinne erityisiä mausteita sinua varten”, punertava soturi kertoi ylpeän oloisena itsestään. “Vähän jotain yrttejä Leimusilmän pesästä, kuolonmarjoja ja sitä rataa…”
Kuutamolaineesta tuntui kuin hänet olisi upotettu jäiseen veteen. “Sanoitko sinä juuri ‘kuolonmarjoja’?” hän ähkäisi epäuskoisena.
“Juu-u, niin taisin sanoa”, Talvikkitakku katsoi hänestä virnistellen sen näköisenä kuin olisi joutunut pidättelemään itseään räjähtämästä nauruun.
Kammottava tunne jysähti Kuutamolaineen vatsaan kuin kivi. Hän alkoi saman tien kakomaan hätäisesti, yritti saada itseään oksentamaan marjat ulos sisältään ennen kuin ne ehtisivät vaikuttaa.
Klaanitoverit aukiolla tuntuivat huomanneen tilanteen ja vilkuilivat heidän suuntaansa kulmat kurtussa. Talvikkitakku vain kihersi naurusta hänen vieressään, ja Kuutamolaine tunsi paniikin yltyvän sisällään pahentuvan vatsakivun mukana.
“Tarvitsen apua!” hän huudahti tuskaisesti. “Talvikkitakku syötti minulle kuolonmarjoja!”
//Tale tai joku muu?
