Kuutamolaine
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kuutamolaine oli kiitollinen veljelleen tämän tarjotessa apuaan Pöllötassun kuriin saamisen kanssa. Soturitar oli lopen uupunut oppilaan törttöilyyn ja kaipasi kipeästi muutosta heidän tämän hetkiseen arkeensa, joka liikkui eteenpäin kuin jalaton metsälintu ylämäessä.
”En tiedä, mitä siitä tulee, mutta ainahan voi yrittää”, hän huokaisi lopulta ja väläytti Ampiaispistolle kiitollisen hymyn. ”Mikäli lahjonta ei toimi, on aika kokeilla uhkailua ja kiristystä.”
Ampiaispiston viikset väpättivät huvittuneesti sisarensa kommentille. ”Juuri niin.”
Kuutamolaine veti syvään henkeä, nousi ylös ja marssi takaisin pesään, jossa Pöllötassu veteli yhä tyytyväisenä hirsiä. Valkoinen kolli oli kääntynyt sammalilla taas selälleen, eikä tällä tuntunut olevan kiire mihinkään. Sen näkeminen antoi Kuutamolaineelle lisää puhtia potkia laiskimus liikkeelle.
”No niin, Pöllötassu, leikki loppuu nyt tähän”, hän murahti asettuessaan seisomaan kollin viereen. Hän tökkäsi tympeästi oppilasta lapaan, mikä sai tämän havahtumaan unestaan.
”Mitä sinä taas haluat?” Pöllötassu murahti näreissään ja kohdisti hieman sumuisen katseensa Kuutamolaineeseen. ”Enkö jo sanonut sinulle, että tulen kun minua itseäni huvittaa?”
Kuutamolaineen ilme kiristyi. ”Väärin. Sinä tulet silloin, kun minä käsken sinua tulemaan, sillä sinä olet vasta oppilas ja minä sinun mestarisi”, hän maukui vakavalla äänellä.
Pöllötassu kampesi itsensä jaloilleen ja seisoi mustavalkoisen naaraan edessä uhkaavasti. Tämän häntä nytkyi tympääntyneesti puolelta toiselle, ja Kuutamolaine sai toden teolla työskennellä päänsä sisällä, jotta pysyi rauhallisena.
”Jos et nyt tule mukaani, saat viettää seuraavat puoli kuuta autellen parantajan pesällä ja poistellen kirppuja klaaninvanhimmista.” Hän yllätti itsensäkin sillä, miten vakuuttavalta kuulosti ladellessaan kollille pelin ehtoja. Jo oli kumma, mikäli Pöllötassu vielä heittäytyisi poikkiteloin. ”Ja jos se ei riitä, voin harkita käyväni Mesitähden juttusilla, ja hän saa päättää tulevaisuudestasi täällä. Hän on ennenkin heittänyt oppilaita selviytymään yksin luonnon armoille, mikäli nämä ovat käyneet vaikeiksi.” Todellisuudessa niin oli käynyt vain kerran, ja silläkin kerralla Mesitähdellä oli ollut painava syy, kun oppilas oli surmannut oman mestarinsa. Kuutamolaine todella toivoi, ettei Pöllötassulla ollut kanttia sellaiseen tekoon, sillä häntä ei vielä huvittanut liittyä esi-isien joukkoon Hopeahäntään.
Pöllötassu tuijotti mestariaan hetken pienen epäuskoisuuden vallassa. Sitten hän pudisteli päätään ja murahti: ”Ihan miten vaan.”
Sen jälkeen oppilas paineli Kuutamolaineen ohi ulos pesästä, jättäen mustavalkean naaraan seisomaan paikoilleen. Kuutamolaineen häntä nousi kippuralle itsetyytyväisyydestä, ja hän tassutti kollin perässä aukiolle. Kun hän pääsi ulos, hän ehti nähdä Pöllötassun hännänpään vilahtavan ulos piikkihernetunnelista. Se oli kuin läimäys päin kasvoja, mutta hän ei antanut sen haitata – ainakin hän oli saanut Pöllötassun ulos pesästä.
”Jotain kehitystä sentään”, hän virnisti Ampiaispistolle, joka istui yhä lähellä oppilaiden pesää.
”Selvästi”, kolli hymähti ja vilkaisi sitten uloskäyntitunnelin suuntaan. ”Oliko hänen tarkoitus mennä edeltä leirin ulkopuolelle?”
”Saat kaksi arvausta”, Kuutamolaine huoahti ja lähti hölkkäämään oppilaansa perään. ”Jos sinulla ei ole kiire, voit vapaasti liittyä iloiseen joukkoomme. Apu kelpaa aina!” hän huikkasi vielä veljelleen selkänsä yli.
