Kuutamopentu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Hiirenkorvan alun suuret harjoitukset olivat alkaneet aiemmin tänään, eikä Kuutamopentu ollut vieläkään oikein ymmärtänyt, mikä niistä teki niin erityiset. Joka tapauksessa Kuutamopennulla oli tylsää. Nyt kun kaikki oppilaat olivat harjoitusten takia muualla, hänelle ei jäänyt ketään härnättäväksi. Kaiken lisäksi isäkin oli siellä, sillä tietysti myös hänen oppilaansa Aurinkotassu osallistui harjoituksiin.
Kuutamopentu käännähti vuoteessaan ja siirsi katseensa Korppisiipeen. Mustavalkoinen kuningatar suki turkkiaan keskittyneen oloisena. Kuutamopentu huokaisi liioitellun kovaan ääneen. Kun se ei tehonnut, hän teki saman uudestaan ja läpsäisi samalla käpälällään emon häntää kiinnittääkseen tämän huomion. Hän ei kuitenkaan osannut vielä hallita kynsiään, ja kynnet sujahtivat juuri silloin ulos, kun ne osuivat Korppisiiven häntään. Kuningatar sihahti kivuissaan ja veti häntänsä Kuutamopennun ulottumattomiin.
”Kuutamopentu!” Korppisiipi kivahti pennulle, joka kierähti vähin äänin vatsalleen ja katsoi emoaan korviaan luimistellen. ”Mitä me juuri sovimme?”
Kuutamopentu pyöritteli silmiään. ”Että ensin nukutaan päiväunet ja sitten leikitään”, hän jupisi Korppisiiven latelemat ehdot puoliääneen. Emo näytti edelleen hiukan närkästyneeltä. Se sai Kuutamopennunkin ärsyyntymään. Ei ollut reilua, että kaikki pomottelivat häntä kaiken aikaa!
”Tyhmä sopimus!” Kuutamopentu puuskahti ja nousi seisomaan uhmakkaana. ”Minä menen leikkimään itsekseni.”
Hän kiepahti ympäri ja oli jo suuntaamassa ulos pesästä, kun Korppisiiven tiukka ääni pysäytti hänet: ”Voit kyllä leikkiä itseksesi, mutta pesästä ei saa poistua.”
Kuutamopentu mulkaisi emoa kiukkuisesti. Aina tämä oli sanomassa hänelle, mitä sai tehdä ja mitä ei saanut. Kuutamopentu oli jo iso kissa! Kyllä hän pärjäsi yksinäänkin.
Uhmakkuudestaan huolimatta hän ei rohjennut rikkoa Korppisiiven käskyä. Hän paineli pesän perälle ja rupesi raatelemaan kynsillään sieltä löytämäänsä keppiä. Kynnet jättivät puun pintaan vaaleita jälkiä. Kuutamopentu tunsi kiukusta lämpimien kyynelten nousevan silmiinsä samalla, kun hän antoi kepille kyytiä.
Lopulta hän oli niin väsynyt, että päätyi enää vain pureskelemaan kepin päätä. Uni alkoi vähitellen ottaa vallan hänen pienestä kehostaan, mutta hän ei aikonut palata takaisin sammalille emon luo. Ei ennen kuin emo pyytäisi anteeksi.
Kuutamopentu avasi silmänsä ja huomasi olevansa metsässä. Tuttu pentutarha oli hävinnyt, samoin keppi, jota hän oli suutuspäissään jäystänyt. Tämän täytyi siis olla unta, Kuutamopentu ajatteli. Sen tajutessaan hän vasta riemastui.
”Jos tämä on unta, niin silloinhan minä saan tehdä ihan mitä ikinä haluan!” hän hihkaisi ääneen ja alkoi juoksennella ympäriinsä. Hän syöksyi saniaispensaisiin ja loikki kaatuneiden puunrunkojen ylitse. Hän tunsi olonsa isoksi ja vahvaksi – täysikasvuiseksi kissaksi, jota emo ei voinut määräillä.
Onnensa kukkuloilla Kuutamopentu saapui joen rantaan. Paikka oli sama, jossa hän oli nähnyt mysteerikissan viimeksi, kun metsä oli yrittänyt syödä hänet suihinsa. Tällä kertaa jokeen oli ilmestynyt kivistä muodostuva polku. Kuutamopentu huiskaisi hännällään itsevarmana. Hän varmasti pystyisi loikkimaan noita kiviä pitkin vastarannalle!
Kuutamopentu hyppelehti rantaan ja ponkaisi penkereeltä ensimmäiselle kivelle. Ihan pentujen leikkiä! Seuraavat kaksi loikkaa menivät myöskin leikiten. Hän olisi kohta puolivälissä matkaa.
Juuri kun hän oli aikeissa loikata seuraavalle kivelle, hän katsahti sattumalta alapuolellaan vedenpinnasta heijastuvaan kuvajaiseensa. Kuutamopentu jähmettyi nähdessään itseään takaisin tuijottavan vieraan kissan kuvajaisen. Roteva, paksuturkkinen kissa, jolla oli revennyt korva ja vaaleanvihreät silmät. Kuutamopentu haukkasi henkeä säikähtäneenä ja peruutti takaisin päin, mutta ei muistanut olevansa astinkiven päällä. Hän putosi takajalat edellä jokeen ja huuhtoutui sen mukana pimeyteen.
Karheat kielenvedot saivat Kuutamopennun tulemaan takaisin tajuihinsa. Hän tunnisti oitis Korppisiiven tutun kasveilta tuoksuvan ominaishajun. Ilmeisesti Kuutamopentu oli nukahtanut ja kuningatar oli siirtänyt hänet sammalille nukkumaan. Pentu huokaisi helpottuneena siitä, että uni oli ohi.
”Anteeksi, etten totellut”, hän miukaisi emolle aidosti pahoillaan.
Korppisiipi nuolaisi hänen otsaansa lempeästi. ”Ei se mitään. Minunkaan ei olisi pitänyt olla niin ehdoton. Sinulla on varmasti tylsää, kun ei ole ketään leikkikavereita”, hän maukui myötätuntoa äänessään.
Kuutamopentu pudisteli kuitenkin päätään.
”Onhan minulla sinut”, hän hymyili ja painautui emon pehmeää turkkia vasten.
//575 sanaa
