Kuutamotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kuutamotassu oli sukimassa itseään oppilaiden pesän edustalla, kun Talvikkitassu marssi hänen luokseen yhtenä myrskynmerkkinä. Olettaen naaraan etsivän isäänsä Mesitähteä valittaakseen tälle taas jostakin, hän kertoi tälle tuon lähteneen aiemmin partioon vierailijoiden kanssa. Talvikkitassun varsin voimallinen reaktio sai hänet kuitenkin ällistymään, kun naaras kertoi toivovansa Mesitähden kuolleen. Pian hänelle selvisi, että Talvikkitassu oli saanut juuri kuulla Mesitähden ja Minttuliekin saavan toisen pentueen, mikä selvästikin oli järisyttänyt takkuturkkisen oppilaan maailmaa sen verran pahasti, että tämä oli jo valmis etsimään itselleen uudet vanhemmat.
Kuutamotassu ei ensi alkuun tiennyt, mitä vastaisi. Hänen mielestään Talvikkitassu – kuten yleensä – ylireagoi tähän uutiseen eikä kyennyt näkemään tilanteessa mitään positiivista. Toisaalta Kuutamotassu itse oli vanhempiensa pennuista nuorimmaisin, joten hän ei voinut sanoa tietävänsä, miltä naaraasta tuntui.
“Kuule, eivät uudet sisarukset sinua tapa. Vanhempasi rakastavat sinua aivan yhtä paljon kuin ennenkin, vaikka he saavatkin uusia pentuja. Onhan minullakin vanhempia sisaruksia, mutta vanhempani eivät lakanneet rakastamasta heitä minut saatuaan.” Kuutamotassun puhuessa Talvikkitassun itkuinen ilme oli muuttunut kiukkuiseksi. *Voi rähmä, mitä minä nyt sanoin väärin?* hän ajatteli turhautuneena ja valmistautui kuulemaan toisen oppilaan mielipiteen ilmauksen.
“Helppohan se on sinun sanoa, kun olet nuorin! Mistä sinä tiedät, saavatko muut sisaruksesi yhtä paljon rakkautta kuin sinä? Enpä ole nähnyt sinua juttelemassa heidän kanssaan kovin usein”, Talvikkitassu napautti takaisin. Vaikka Kuutamotassu tiesi Talvikkitassun olevan väärässä sen suhteen, paljonko hänen vanhempansa rakastivat aiempia pentujaan, ei hän voinut kumota sitä väitettä, että hän vietti hyvin vähän aikaan muiden sisarustensa kanssa. Itse asiassa hän ei ollut ikinä käynyt kunnollista keskustelua kenenkään heidän kanssa.
“Se ei silti todista mitään. Minun ja sisarusteni väleillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten vanhemmilta saamamme rakkaus jakautuu meidän neljän kesken.” Intellessään ääneen Talvikkitassun kanssa Kuutamotassu tajusi, miten typerältä heidän juttunsa mahtoivat kuulostaa ohikulkijoiden korviin. Tämä keskustelu ei selvästikään vienyt heitä mihinkään suuntaan.
“Kuutamotassu! Talvikkitassu!” Utusielun kutsuva naukaisu sai heidät molemmat kääntymään katsomaan vanhempaan soturiin, joka tassutti heitä kohti. Kuutamotassu kumarsi pienesti mestarilleen tervehdykseksi.
“Anteeksi, meidän ei ollut tarkoitus häiritä ketään. Me olimme juuri lopet-”, hän yritti selittää, mutta Utusielu keskeytti hänet:
“Me neljä ja Lieskakajo lähdemme illalla partioon, joten tänään ei pidetä harjoituksia. Voisitte kuitenkin käydä putsaamassa klaaninvanhimpien pesässä aikanne kuluksi ennen sitä.”
Kuutamotassu olisi halunnut väittää vastaan, mutta hän ei halunnut kuulostaa samanlaiselta valittajalta kuin Talvikkitassu, joten hän piti suunsa kiinni ja nyökkäsi vain kuuliaisesti. Talvikkitassu sen sijaan oli aikeissa ilmaista tyytymättömyytensä, mutta hänkään ei saanut siihen tilaisuutta, sillä kilpikonnakuvioinen soturitar häipyi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
Kuutamotassu huokaisi: taas hän joutuisi kuuntelemaan Talvikkitassun ruikutusta. “No niin, mennään sitten. Minua ei huvita jäädä roikkumaan klaaninvanhimpien pesälle iltaan asti.”
Huolimatta Talvikkitassun kitinästä ja uhkauksista lähteä klaanista, he saivat siivottua klaaninvanhimpien pesän iltapäivään mennessä. Urakan jälkeen Kuutamotassu kävi hakemassa itselleen syötävää tuoresaaliskasasta. Hän päätyi jakamaan hiiren Talvikkitassun kanssa, sillä naaras pörräsi edelleen hänen ympärillään ja jatkoi monologiaan siitä, millaisia pettureita hänen vanhempansa olivat hankkiessaan lisää pentuja.
Kun ilta tuli, mestarit tulivat hakemaan heitä partioon. He olivat aloittaneet saman väittelyn siitä, miten uusien pentujen hankkiminen ei ollut petturuutta edellisiä pentuja kohtaan. Talvikkitassu pidättäytyi kannassaan eikä suostunut uskomaan sitä, ja Kuutamotassu oli vähällä menettää hermonsa naaraan kanssa jo toisen kerran tälle päivää.
Jossain välissä Tuulikuiskaus oli tullut mukaan partioon matkan varrelta, ja Utusielu oli päättänyt, että he voisivat saalistaa partion päätteeksi. He hajaantuivat pareittan saalistamaan, ja Kuutamotassu oli mielessään kiitollinen siitä, että hän sai hetken ajan pitää taukoa Talvikkitassun seurasta.
Kuutamotassu oli ehtinyt saada kiinni pienen peltomyyrän, kun kauempaa nummilta alkoi kuulua haukuntaa ja rääkynää. Utusielun käskystä hän jätti myyrän siihen paikkaan, ja he juoksivat kiireesti katsomaan, mistä oli kyse. Kuutamotassun turkin jokainen karva nousi pystyyn, kun hänen nenäänsä lehahti tyrmäävä, hieman ketunhajua muistuttava löyhkä. Vain hetkeä myöhemmin he saapuivat taistelutantereeksi muuttuneelle alueelle nummilla, missä Lieskakajo kamppaili henkensä edestä isoa, tummanruskeaa eläintä vastaan. Tuulikuiskauksen hento ruumis makasi vähän matkan päässä maassa liikkumattomana, ja sen näkeminen sai Kuutamotassun vatsassa muljahtamaan. *Onko hän kuollut?*
“Lieskakajo! Tuulikuiske!” Utusielu rääkäisi ja syöksyi soturitoveriensa avuksi. Kuutamotassu seurasi tiiviisti naaraan kintereillä, vaikka jokainen hänen olemuksensa hiukkanen huusi ja aneli häntä juoksemaan kauemmaksi vaarasta.
Lieskakajo lensi maahan tajuttomana. Utusielu loikkasi pedon niskaan ja kynsi sitä minkä ehti. Kuutamotassu pysähtyi tarkistamaan, olivatko Lieskakajo ja Tuulikuiske yhä hengissä. Se oli kuitenkin virhe, sillä samassa hän tunsi kuuman hengityksen hönkivän takaa päin häntä kohti. Hurjistunut eläin upotti hampaansa hänen häntäänsä ja puri niin lujaa, että Kuutamotassulta oli lähteä taju. Hän huusi ja sähisi ja yritti epätoivoisesti kynsiä elukan kuonoa saadakseen sen irrottamaan otteensa.
Silloin pelastava, punertava välähdys singahti ilman halki ja iskeytyi päin pedon naamaa. Eläin avasi leukansa Kuutamotassun hännän ympäriltä ja keskittyi häätämään Talvikkitassua kimpustaan. Koskaan ennen hän ei ollut ollut niin iloinen naaraan näkemisestä kuin nyt. Hän pakotti itsensä nousemaan ylös ja menemään tovereidensa avuksi.
Jäädessään alakynteen elikko päätti luovuttaa ja luikkia tiehensä häntä koipien välissä. Neljä kissaa jäivät katselemaan sen menoa hengästyneinä ja ruhjottuina. Talvikkitassu yritti vielä lähteä sen perään, mutta Utusielu esti häntä:
“Meidän on saatava haavoittuneet leiriin.”
Kuutamotassulla oli huono olo. Hän ei uskaltanut vilkaista häntäänsä päin, sillä tunsi jonkin olevan oudosti. Oliko se mennyt sijoiltaan?
“Kuutamotassu, sinun häntäsi lojuu maassa!” Talvikkitassu huudahti hänen pelkonsa vahvistaen. Hän nielaisi ja yritti olla hätääntymättä, vaikka pakokauhu tempoilikin hänen rinnassaan voimistuen joka hetki.
“Ei hätää. Sinä selviät kyllä”, Utusielu tuli hänen viereensä ja puhui hänelle rauhoittavasti. Kuutamotassu veti henkeä ja yritti keskittyä olennaiseen eli Lieskakajon ja Tuulikuiskeen leiriin saamiseen. Hän auttoi Talvikkitassun kanssa nostamaan soturit Okraviiksen ja Utusielun selkään, minkä jälkeen he lähtivät hitaasti kävelemään takaisin leiriin päin.
Leirissä Leimusilmä ja Liljatuuli riensivät auttamaan haavottuneiden saattamisessa turvallisesti sairasaukiolle. Tuulikuiske oli menetetty jo taistelupaikalla, mutta Lieskakajo oli vielä pelastettavissa. Leimusilmä rupesi tarkistamaan hänen haavojaan saman tien ja ramppasi sairasaukion ja yrttivaraston välillä rivakasti.
Liljatuuli ryhtyi hoitamaan Kuutamotassun katkennutta häntää saman tien, sillä se kaipasi parantajan mukaan akuuteinta hoitoa. Kuutamotassulla oli jo niin heikko olo verenhukasta, kun he pääsivät leiriin, ettei hän jaksanut tehdä muuta kuin vain maata sammalilla ja antaa parantajien hoitaa työnsä.
Ilmeisesti Kuutamotassu oli vaipunut tiedottomuuteen joksikin aikaa, sillä kun hän heräsi, hänen tyngäksi lyhentyneen häntänsä ympärille oli kiedottu paksu kerros hämähäkinseittiä, joka haisi vahvasti yrteiltä. Talvikkitassu napotti heti hänen vieressään, kun hän avasi silmänsä ja oli saman tien hänen kimpussaan. Kumma kyllä, Kuutamotassua ei ärsyttänyt naaraan tavanomainen hästääminen, vaan hän oli pikemminkin huojentunut nähdessään tämän siinä.
”Onneksi olin paikalla, olin paljon nopeampi, kuin se köntys! Näithän sinä kuinka hienosti minä taistelin, Kuutamotassu? Taistelin kunniani puolesta”, Talvikkitassu räpätti menemään, ja tämän haavoja paikkaamaan tulleella Liljatuulella oli haasteita saada oppilas pysymään paikallaan hoitotoimenpiteiden ajan.
”Jos se eläin olisi törmännyt kaikista kissoista juuri sinuun ensiksi, se olisi varmaankin kääntynyt ympäri niiltä sijoiltaan ja juossut karkuun iän ikuista pälätystäsi”, Kuutamotassu vitsaili ja joutui sulkemaan silmänsä, ettei hänessä kiinni kiehnäävän Talvikkitassun häntä osuisi niihin.
”No niin, nyt te kumpikin, teidän pitäisi saada lepoa”, Liljatuuli patisteli ja yritti saada Talvikkitassua asettumaan sammalille.
Vastamutinoista huolimatta Talvikkitassu kävi lopulta makaamaan sammalille lähelle Kuutamotassua. Kuutamotassun huomio kiinnittyi kuitenkin pian pesän suulle ilmestyneeseen Kimalaistassuun, joka näytti etsivän jotakuta katseellaan. Pian kolmijalkaisen naaraan silmät osuivat häneen, ja oppilas kinkkasi hänen luokseen. Kuutamotassu katsoi vanhempaa sisartaan hiukan hämmästyneenä: oliko Kimalaistassu tullut katsomaan häntä?
Talvikkitassu ilveili Kimalaistassulle jotakin hänen takaansa, mutta Kuutamotassu komensi äkäisesti tätä olemaan hiljaa. Hän katsahti raitaturkkiseen naaraaseen, joka katsoi häntä jäänsinisissä silmissään huolta.
”Älä huolehdi, kyllä minä henkiin jään, vaikka minulta häntä puuttuukin”, Kuutamotassu naukaisi värisyttäen viiksiään leikkisästi. Todellisuudessa häntä ahdisti ajatus siitä, että loput hänen hännästään lojui yhä nummilla. Hän ei varmaan ikinä tottuisi elämään ilman häntäänsä. Voiko kissa edes olla kissa ilman häntää?
//Kimmo?
