Kuutamotassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Kun jäljität saalista, sinun tulee muistaa, että saaliisi voi huomata myös sinut. Siispä metsästäjän täytyy osata olla saalista nokkelampi ja huomaamattomampi.”
Kuutamotassu kuunteli Utusielun opetusta toisella korvalla. Hänen huomionsa oli kiinnittynyt koivujen huojuviin oksiin, joihin oli ilmestynyt jo silmukoita. Hän ei malttanut odottaa, että näkisi niiden avautuvan kokonaan – metsä näytti jo nyt niin erilaiselta lehtikadon jälkeen. Joka puolella vihersi, ja erilaiset eläimet, jollaisia Kuutamotassu ei ollut vielä koskaan nähnyt, heräilivät horroksistaan.
”Kuutamotassu.”
Mustavalkoisen naaraan katse laskeutui edessään seisovaan Utusieluun, jonka naamasta paistoi pieni turhautuminen. Kuutamotassu räpytteli silmiään hiukan hämmentyneenä – oliko mestari sanonut jotakin?
”Kuuntelitko sinä ollenkaan, mitä minä sanoin?” Utusielu huokaisi.
Kyllä, oli mestari sanonut jotakin. Kuutamotassu virnisti pahoitellen.
”Anteeksi, Utusielu. Kyllä minä kuulin, kun sinä sanoit, että täytyy olla saalista nokkelampi ja huomaamattomampi”, hän naukaisi ja huiskaisi hännällään. ”Ei se kovin vaikeaa voi olla.”
Utusielulta pääsi nauruntuhahdus. ”Niin sitä aluksi luulee, mutta käytännössä se onkin paljon mutkikkaampi juttu.”
Kuutamotassu otti vanhemman naaraan sanat haasteena. ”Mitä minun täytyy siis tehdä, että voin olla niitä nokkelampi ja huomaamattomampi?”
”Ensinnäkin sinun täytyy ryhtyä kuuntelemaan minua paremmin”, Utusielu murahti ja näpäytti oppilasta hännällään kuonolle. Kuutamotassu luimisti korviaan ja hieraisi tassullaan nenäänsä. Vanha naaras osasi olla yllättävän kipakka, kun sille päälle sattui.
”Hyvä on, hyvä on. Minä kuuntelen.”
”Hyvä. Ollaksesi nokkelampi ja huomaamattomampi, sinun tulee tiedostaa ympäristösi. Jos tuulen suunnassa tapahtuu pienikin muutos, sinun täytyy reagoida siihen oitis. Lisäksi on huomioitava, mihin tassunsa laittaa. Kun lumi sulaa, sen alta paljastuu kuivia lehtiä ja oksanpätkiä, jotka pitävät riittävästi ääntä saaliin karkottamiseen, jos niiden päälle astuu.” Utusielun selittäessä hän näytti Kuutamotassulle mallia. Kilpikonnalaikkuinen naaras lipui melkein maata myöten kiertäessään oppilaan ympäri. Hänen askelistaan kuului hädin tuskin yhtään ääntä, ja se hämmästytti Kuutamotassua. Miten joku pystyi liikkumaan niin hiljaa?
”Metsästäminen on oma taitolajinsa”, Utusielu sanoi ja suoristautui sitten. ”Klaanin selviäminen riippuu metsästäjän taidoista. Jos ei tule saalista, ei ole kissoja”, hän tiivisti.
Kuutamotassu nyökytteli päätään kiinnostuneena. Kun Utusielu ilmaisi asian noin, se sai saalistamisen kuulostamaan paljon merkityksellisemmältä. Yleensä kissat leveilivät omilla taistelutaidoillaan ja nopeudellaan, mutta Kuutamotassu tiesi nyt, että hän halusi olla hyvä metsästäjä. Se vaatisi varmasti ankaraa harjoittelua, mutta hän uskoi pystyvänsä siihen.
”No niin, pentu, sinun vuorosi kokeilla”, Utusielu maukui ja hymyili nuoremmalle kissalle. Kuutamotassu hymyili takaisin ja päätti saman tien kokeilla mestarin opettamaa vaanimisasentoa.
Harjoitusten jälkeen Kuutamotassu suuntasi oppilaiden pesälle. Hän oli väsynyt, mutta tyytyväinen edistymiseensä päivän aikana. Hänellä oli hyvä kutina koulutuksensa onnistumisesta!
Naaraan kepeä mieli vaihtui kuitenkin nopeasti ärsyyntyneeksi, kun hän huomasi Talvikkitassun siristelevän tuomitsevasti silmiään hänelle. Kuutamotassu ei ymmärtänyt, mikä vanhempaa oppilasta risoi. Jo aamulla tämä oli luonut hänen suuntaansa vihamielisiä katseita ja vaikuttanut siltä, että tällä olisi ollut jotakin sanottavaa hänelle. Kun Talvikkitassu rupesi sukimaan turkkiaan, mutta ei siitäkään huolimatta lopettanut hänen suuntaansa vilkuilua, Kuutamotassu päätti omatoimisesti lähestyä tätä:
”No, aiot kuitenkin sanoa jotain.”
Talvikkitassu katsahti häneen ja siristi silmiään. ”En tiedä kannattaako minun tuhlata sanojani sinun kaltaiseen kissaan, olet kuitenkin yhtä hiirenaivoinen kuin siskosi. Vain Kimalaistassu voi epäonnistua yhtä lahjakkaasti”, punaturkkinen naaras kuulosti ylimieliseltä, mikä ärsytti Kuutamotassua entisestään. Hän ei voinut sietää Talvikkitassun kaltaisia kiusaajia – etenkään, kun hänen sisarensa oli kiusaamisen kohteena.
”Vai? Oletko kenties jotain parempaa, hm?” Talvikkitassu kysyi sitten, ja hänen naamallaan oli viekas virne.
”Voiko kissa, joka ui hiirenkorvan kylmimpään aikaan, olla jotain muuta kuin hiirenaivoinen?” Kuutamotassu napautti takaisin jo selvästi kyllästyneenä toisen oppilaan temppuiluun.
”Osa kissoista omistaa harvinaisen katalan mestarin”, Talvikkitassu vastasi närkästyneesti.
”Kenties sait katalan mestarin siksi, että olet itse niin katala”, Kuutamotassu sanoi mukamas viattomasti ja kohautti lapojaan. ”Tiedätkös, on tapana sanoa, että sitä saa, mitä antaa.” Hän käveli omalle vuoteelleen ja rupesi siistimään turkkiaan. Naaras ei pitänyt siitä, miten Talvikkitassu kohteli Kimalaistassua. Vaikka hän ei ollut siskonsa kanssa mitenkään erityisen läheinen, hän ei voinut sallia tätä kiusattavan.
//Talvikki?
