Laku
Olin heti jalkeilla, kun Mirri pyysi minua mukaansa etsimään hänen kaapattua ystäväänsä, Roihua. Naaraan olotila oli varmasti kamala, koska kuka muka haluaisi menettää ystävän? Minä en ainakaan. Siksi olisinkin Mirrin apuna etsimässä hänen ystäväänsä, vaikka se olisikin luultavasti turha toivo. Jos kaksijalka kaappasi kissan, sitä kissaa ei usein nähnyt enää uudelleen.
“Näytä tietä”, naukaisin mustaturkkiselle naaraalle ja lähdin tassuttamaan hänen johdatuksestaan ulos. Hän tuntui olevan kireänä tapahtumista, joka ei ollut mikään ihme. Hän tahtoi vain löytää ystävänsä, mutta toivon kipinä ei varmasti ollut suuri.
“Haluatko juosta?” kysyin ja Mirri vilkaisi minuun pikaisesti.
“Juoksin koko matkan takaisin pesään, enkä tiedä voinko enää samanlaiseen suoritukseen, mutta voimme toki kiristää tahtia”, mustaturkkinen naaras totesi. Nyökkäsin. Se kävi järkeen mielestäni. Hän oli varmasti jo väsynyt, vaikka olikin saanut pienen hengähdystauon leirissä, mutta se ei tarkoittanut, että meillä oli aikaa hukattavaksi. Meillä oli kissa pulassa.
Mirrin hidastaessa nuuhkin ilmaa. En kuitenkaan edelleenkään haistanut paljoa tavanomaista poikkeavaa. Kaksijalkalassa haisi aina kaksijalat voimakkaasti ja hirviöiden katku sekä koirien löyhkä auttoivat myös peittämään muut hajut allensa.
“Täälläkö se tapahtui?” kysyin naaraalta, joka katsoi hiljaa eteensä kuin nähden kaikki tapahtumat uudelleen. Otin sen myöntävänä vastauksena ja siirryin lähemmäs naarasta varovasti. Halusin tukea häntä parhaani mukaan.
//Mirri?
