Lampiväre
Kirjoittaja: Auroora
Lampiväre ei ollut ajatellut muutaman päivän takaista eloklaanilaisen pelastusoperaatiota paljoakaan. Kollioppilas ehkä toisinaan pyörähti hänen mielessään, ja Lampiväre oli ehkä eloklaanilaisia salakuuntelemalla saanut selville hänen nimensä – Kortetassu – ja ehkäpä naaras myös välillä leikitteli sillä ajatuksella, että menisi juttelemaan tälle kollille, mutta ei hän eloklaanilaista ajatellut sen enempää. Lampiväre vakuutteli itselleen, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa Kortetassu. Eloklaanilaisoppilas oli hänelle pelkkää ilmaa. Oikeastaan hän ei edes muistanut pelastaneensa ketään joesta. Kuka ihme Kortetassu?
Lampiväre oli kuitenkin huomannut oppilaan jo ennen kuin tämä tepasteli hänen luokseen, olihan naaras tarkkaillut eloklaanilaista tämän astellessa leiriin partion mukana. Tapa, jolla Kortetassu kohtasi Lampiväreen, kuitenkin yllätti kuolonklaanilaissoturin. Hän ei voinut olla olematta hämillään, kun oppilas laski hiiren hänen eteensä, selvästi sitä tarjoten. Naaraan korvanpäät tuntuivat olevan tulessa sekä kiusaantuneisuudesta että jostain syvemmästä tunteesta, jota Lampiväre ei osannut nimetä eikä halunnutkaan siihen kyetä, kun Kortetassu kumarsi kunnioittavasti ja lausui kiitolliset sanansa. Kun eloklaanilainen nosti päätään ja kohtasi Lampiväreen katseen, naaras ei hetkeen voinut muuta kuin tuijottaa häntä hämmentyneenä. Lopulta hän tajusi näyttävänsä varmasti aika typerältä ja siirsi katseensa kiusaantuneena muualle.
”Liioittelet”, naaras sanoi hiljaa, yrittäen kuulostaa samalla tavalla välinpitämättömältä, kuin kaikki muut kuolonklaanilaiset Eloklaanin jäsenille puhuessaan. ”Minä vain tein, mitä minun kuului; vaikka olemme vihollisia, en antaisi kenenkään eloklaanilaisen kuolla, jos vain pystyn sen estämään.”
Lampiväre vilkaisi epävarmasti Kortetassua: hän ei ollenkaan tiennyt, mitä kollin päässä liikkui. Miksi hän oikein teititteli Lampivärettä?
”Etkä sinä ole minulle mitään velkaa… mutta ole hyvä.”
//Korte?
