Lauhalaukka
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Ymmärsin hyvin Mahlahallan huolen, etenkin kun koin pystyväni jakamaan samat ajatukset hänen kanssaan. Kohtaaminen Aaltotassun kanssa ei ollut sujunut aivan toivotulla tavalla: Mahlahalla oli maininnut Karhumyrskyn, jonka Aaltotassu ei ollut tiennyt olevan verisukulaisensa. Tämä tieto oli ajanut nuoren naaraan varmastikin suureen päänsisäiseen kamppailuun, mikä oli hyvin huolestuttavaa, kun otettiin huomioon, minkälaisissa olosuhteissa Karhumyrskystä oli tullut mielipuoli salamurhaaja. En tahtonut sisarelleni samaa kohtaloa.
”Ei se ollut sinun syytäsi”, tyynnyttelin ystävääni, joka katsoi minua vihreissä silmissään pelokas katse. ”Mikäli Kuolonklaaniin syntyy lisää hulluja, eloklaanivastaisia kissoja, se on Kuolonklaanin oma ongelma. Itsepä se yrittää haudata menneitä hirveyksiä valheilla ja puhumattomuudella.”
”Niin, aivan totta.” Mahlahalla näytti vähän helpottuneemmalta, mutta aavistelin, että asia vaivasi häntä yhä. Niin se kyllä vaivasi minuakin, enkä olisi halunnut jättää sitä tähän. Jos Aaltotassu saisi käännytettyä Kuolonklaanissa muitakin siihen uskoon, että eloklaanilaiset olivat syypäänä heidän ongelmiinsa, saattaisi syttyä täysimittainen sota, jossa verenvuodatukselta ei vältyttäisi.
”Aaltotassu muistuttaa kyllä pelottavan paljon Karhumyrskyä ulkoiselta olemukseltaan”, sanoin sitten vakavampana. ”Jos hänen mielensä on yhtä helposti horjuvaa sorttia kuin Karhumyrskyllä, siitä saattaa koitua ongelmia kummallekin klaanille. Mieti nyt, miten paljon tuhoa ja epäjärjestystä Karhumyrsky yksinään sai aikaan!”
Mahlahalla eittämättä tiesi sen. Olihan hän ollut yksi niistä Karhumyrskyn hyväuskoisista uhreista, joita kolli oli vetänyt nenästä niin kauan kuin eli. Salama valaisi jälleen taivaan. Maa järähteli tassujemme alle, ja hetken ajan näytti siltä, kuin olisimme olleet maailmanlopun keskellä. Salamanisku oli osunut johonkin lähelle maahan. Katsoimme Mahlahallan kanssa toisiamme pelokkaina.
//Mahla?
// 232 sanaa
