Lauhalaukka
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Pudistin hennosti päätäni. ”Kuolonklaani on ollut minulle aina koti. Synnyin ja kasvoin siellä”, sanoin muistoihin uppoutuneena, ja naamalleni nousi heikko hymy Villisielun kuvan ilmestyessä haalistuneena mieleeni. ”Rakastuin jopa. Mutta se kaikki on nyt takanapäin. Eloklaani on nyt uusi kotini – meidän uusi kotimme. Ei ole mitään syytä kaivata takaisin, kun kaikki on mennyttä.”
Tunsin Mahlahallan lämmön lähelläni. Se auttoi minua maadoittamaan itseni takaisin tähän hetkeen. Välillä huomasin kadottavani itseni muistoihin, jotka olivat tapahtuneet kauan sitten – aikana, jolloin kaikki oli ollut vielä hyvin. Minä ja Villisielu olimme käyneet Hehkulammella opettelemassa uimista. Olimme partioineet rajoja yhdessä Mahlahallan kanssa ja vaihtaneet kieliä aukiolla ilta-auringon laskiessa metsän taa. Elämä oli ollut täydellistä. Mutta sitten Karhumyrskyn oli pitänyt mennä pilaamaan se.
”Muistan yhä elävästi, miten sinusta tehtiin oppilas minua ennemmin. Olin niin kamalan tylsistynyt! Jouduin opettelemaan elämään aamupäiväni ilman sinua”, naurahdin ja heitin ystävääni leikkisän katseen. Mahlahallan kurkussa hyrisi hyväntuulinen kehräys. ”Ruostekukka oli taatusti hyvillään, kun Punatähti nimitti minut -tassuksi ja hänen ei tarvinnut enää roikkua pentutarhalla minun takiani.”
”Meillä oli kyllä aina hauskoja leikkejä pentuina”, kermanvärinen kolli tunnusti, itsekin naurahtaen.
”Minä sain mestarikseni Tuhkajuovan! Kaikista Kuolonklaanin kissoista!” pärskähdin. Olin varmasti ollut tabbykuvioiselle naaraalle yksi hänen uraansa tahranneista tekijöistä. ”Mitähän hänelle mahtaa kuulua nykyään?”
//Mahla?
//198 sanaa
