Lauhalaukka
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Katsoin ystävääni syrjäsilmällä samalla kun asetuin seisomaan tunnelin suuaukolle. Se näytti nyt vähemmän uhkaavalta kuin viime kerralla, kun olimme joutuneet pakenemaan sinne myrskyä.
”Suoraan sanottuna en tiedä vielä”, tunnustin ja käännyin katsomaan Mahlahallaa hiukan hermostuneena. Olin pyytänyt sisartani tulemaan Kuuluolalle siinä toivossa, että saisimme tällä kertaa puhua asiat läpi rauhassa.
”Etköhän sinä löydä oikeat sanat sitten kun pääsemme sinne”, Mahlahalla yritti kannustaa, mutta kuulin hänen äänestään, että kolliakin epäilytti tämä tapaaminen. Asetin meidät molemmat vaaraan tuomalla meidät tänne. Jos olisin ollut viisas, en olisi pyytänyt Mahlahallaa mukaan, mutta tiesin, etten pystynyt kohtaamaan häntä ilman ystäväni tukea.
”Niin, varmasti löydän”, tokaisin yrittäen kuulostaa luottavaiselta, ja sujahdin sitten edeltä tunneliin. Valo ympärillämme väheni joka askelella. Minun oli turvauduttava viiksiini silmien sijaan, vaikka ei sillä, että olisin saattanut eksyä yksisuuntaisessa tunnelissa. Yleensä minusta tuntui vain helpommalta, kun pystyin näkemään, mihin olin seuraavaksi käpäläni laskemassa.
Jonkin ajan kuluttua tunneli leveni, kunnes se yhdistyi Kuuluolaan. Maanalaisen lammen vedenpinta hehkui aavemaista valoa. Toisella puolella lampea istui kissan hahmo, joka ei voinut olla kukaan muukaan kuin Aaltotassu, sisareni. Katsahdin nopeasti ystävääni, joka räpäytti minulle silmiään rohkaisevasti. Vetäisin terävästi henkeä ja lähdin tassuttamaan naarasta kohti Mahlahalla kannoillani.
”Luulin sinun tulevan yksin”, Aaltotassu sanoi jäisesti. Hänen oranssit silmänsä liikkuivat minun ja Mahlahallan välillä, eikä naaras selvästikään ollut iloinen siitä, että olin tuonut mukanani seuralaisen.
”Ei hänestä ole haittaa. Mahlahalla tuli mukaan, koska pyysin hänet”, mau’uin niin rennosti kuin suinkin vain osasin. ”Hän on paras ystäväni.”
Aaltotassun katse oli niin terävä, että sillä olisi voinut vaikka tappaa. ”Kysyinkö minä muka, mitä hän on sinulle?”
Mielessäni käväisi häijy muisto Karhumyrskystä niiltä ajoilta, kun olin itse ollut vielä vasta oppilas. Kolli oli äksyillyt minulle tuon tuosta, useimmiten ilman mitään syytä.
”Mahlahalla on entinen kuolonklaanilainen, niin kuin minäkin”, jatkoin tunnustelevaan tyyliin. Jos saisin naaraan uskomaan, ettemme olleet hänelle mikään uhka, hän ehkä suostuisi puhumaan kanssamme avoimemmin. Siten välttyisimme turhalta draamalta. ”Olimme Kuolonklaanissa aivan erottamattomat.”
Aaltotassun karvat pörhistyivät. ”Olette siis molemmat loikkareita. Olette pettäneet klaaninne!” hän sihisi hampaittensa takaa.
”Ei se niin mennyt”, ähkäisin, mutta Aaltotassu ei vaikuttanut halukkaalta kuuntelemaan.
”Miksi sitten olette molemmat Eloklaanissa? Miksi tuo on Eloklaanissa? Mitä hän teki?” naaras tiukkasi, ja tällä kertaa hänen hurjistunut katseensa jäi viipymään Mahlahallan kohdalle.
//Mahla?
//360 sanaa
