Lauhalaukka
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Luolaan asteli kolmen kissan joukko. Hämärässä en ensin erottanut kunnolla, keitä he olivat tai oliko Aaltotassu itse edes mukana, mutta kun yksi heistä avasi suunsa ja kysyi kysymyksen, kylmät väreet liikkuivat aaltoina selkäpiitäni pitkin. Ruusutuikkeen ääni palautui mieleeni kristallin kirkkaana. Ilmeisesti myös Mahlahalla oli tunnistanut naaraan, sillä aistin levottomuuden kasvavan hänessä koko ajan enemmän ja enemmän. Olimme pulassa.
”Ruusutuike”, astuin eteenpäin rauhallisesti, yrittäen vakuuttaa kissat siitä, että kyseessä ei ollut hyökkäys. ”Onpa mukava nähdä sinua pitkästä aikaa.”
Savunharmaa naaras siristi silmiään. ”Lauhalaukka? Sinäkö siinä?” Hänen äänensävynsä ei ollut uhkaava, mutta aistin siinä hienoista jännitettä, mikä toisaalta tilanteen huomioon ottaen oli ihan ymmärrettävää. Olimmehan sentään tunkeutuneet Kuolonklaanin alueelle, tai tarkemmin ottaen sen alapuolelle.
”Minäpä hyvinkin”, sanoin ja kosketin hännälläni Mahlahallan kylkeä osoittaakseni kollille, että hoitaisin tämän. ”Mahlahalla on mukanani.”
Ruusutuikkeen katse siirtyi vieressäni seisovaan ystävääni, joka nyökäytti pienesti päätään tervehdyksen eleenä. Jännite välillämme kipinöi ilmassa kuin näkymätön sähkövirta, enkä tiennyt, oliko meillä keinoa purkaa sitä. Vaikka Ruusutuike oli isäni emo, en ollut varma, kuinka suopeasti hän suhtautui klaaninsa jättäneeseen pojanpoikaan. Tiesin nimittäin, että naaras oli Kuolonklaanille uskollinen henkeen ja vereen.
”Tiedostatte kai olevanne Kuolonklaanin reviirillä”, Ruusutuike murahti hieman varoittavaan sävyyn. ”Teillä on paras olla hyvä selitys tälle.”
Mielessäni vilisi lukematon määrä erilaisia tapoja, miten tämä keskustelu voisi päättyä. Useaan niistä liittyi jonkin asteinen väkivalta ja verenvuodatus, kun taas osassa selvisimme pelkillä nuhteilla – ja kaikki se riippui täysin siitä, miten vastaisin naaraalle. Voisin olla rehellinen ja kertoa tulleeni tapaamaan siskoani, tai sitten sepittää omasta päästäni jonkin pätevän selityksen. Oli miten vain, kumpaankin vaihtoehtoon sisältyi omat riskinsä, jotka minun oli otettava huomioon. Kaikista eniten kaduin sitä, että olin ottanut Mahlahallan mukaan – en olisi sotkenut häntä tähän, jos olisin tiennyt Aaltotassun aikovan pettää meidät. Tai niin ainakin oletin hänen tehneen, vaikkakin oppilas itse ei näkynyt olevan paikalla.
Lopulta totuus voitti. Pelissä oli liikaa – en tiennyt, keille kaikille Aaltotassu olisi voinut kertoa tapaamisestamme saati sitä, oliko partion saapuminen Kuuluolalle ollut järjestetty juttu vai pelkkä sattumankauppa.
”Tulimme tänne, koska halusin tavata siskoni. Hän ei kuitenkaan näy olevan täällä, joten tulomme tänne taisi olla virhe”, yritin pitää ääneni vakaana puhuessani. Minua kauhistutti edes ajatella, miten kuolonklaanilaiset suhtautuisivat tähän uutiseen. Se tietäisi kosolti vaikeuksia sekä minulle että Mahlahalla kuin myös Aaltotassulle. Valehtelemalla kaivaisin kuitenkin vain itselleni kuoppaa.
”Tiedän, että oli väärin tulla tänne, mutta halusin vain niin kovasti tavata hänet. Mahlahalla on täällä mukanani painostukseni johdosta, sillä en halunnut tulla yksin, eikä hän liity tähän muuten millään tavalla.” Aioin puhua Mahlahallan ulos tästä pussista niin hyvin kuin osasin. En halunnut hänen joutuvan kärsimään tekemästäni virhearviosta sisareni kohdalla.
//Mahla tai Sulka?
//419 sanaa
