Laventelipentu
Kirjoittaja: Untuva
Minun teki jo kauheasti mieli liikkua yhtä sulavasti eteenpäin kuin muut isommat kissat ympärilläni. Halusin olla jonain päivänä yhtä taitava, mitä isänikin oli neljällä tassulla tasapainotellessaan. Käveleminen kuitenkin näytti huomattavasti paljon helpommalta, mitä se oikeasti oli. Vaikka kuinka olin aikaisemmin päättänyt, että nyt minä kävelisin, niin se ei ollut onnistunut laisinkaan. Olikohan minun tassuissani jotain vikaa, kun ne eivät toimineet samalla tavalla kuin vaikkapa Kultapennun ja Ratamopennun? Eivät hekään olleet niin isoja, mitä jotkut isot kissat olivat, ja silti he osasivat jo liikkua melkein samalla tavalla.
Kohdistin kaiken keskittymiseni siihen, että ponnistin tassujeni avulla kehoni ilmaan. Se tuntui melko raskaalta, mutta se onnistui joka tapauksessa. Tällaisessa asennossa muutkin isot kissat kävelivät! Huulilleni piirtyi hymyntapainen, kun pysyin pitkän aikaa pystyssä. Aikaisemmilla kerroilla olin väsähtänyt heti, sillä olihan tämän asennon ylläpitäminen nyt hirvittävän raskasta! Mitenköhän muut jaksoivat liikkua jatkuvasti tässä asennossa? Olin joutunut pitämään jo pariin otteeseen pienen tauon, mutta nyt olin varma siitä, että jaksaisin kävellä vaikka koko loppupäivän!
Takajalkani olivat jo hiljalleen alkaneet tärisemään, mutta en halunnut vielä laskeutua takaisin alas. Huokaisin syvään ja yritin vähentää toiselta etutassultani painoa, mutta se ei aivan onnistunut niin kuin sen oli ollut tarkoitus onnistua. Tasapainoni heilahti ja lysähdin takaisin maahan ennen kuin sain otettua askeltakaan. Hymähdin tyytymättömänä ja ponnistin itseni ylös maasta uudestaan. Ylös nouseminen tuntui sujuvan joka kerralla vaivattomammin. Takajalkani kuitenkin väsyivät edellistä kertaa nopeammin ja jouduin taas laskeutumaan vatsalleni. Sivusilmällä huomasin jonkun tulleen lähemmäksi. Tunnistin pennun valkoisen turkin ja ruosteenväristen kohtien perusteella Mehiläispennuksi. Osasin tunnistaa jo kaikki kissat – paitsi en niitä, jotka välillä ilmestyivät luoksemme tuomaan tuoresaalista. Tuoresaalis oli kuulemani mukaan kissojen ruokaa, mutta minun piti pitäytyä vielä maidossa. Se kävi hyvin, koska kuka nyt sellaisia karvaolentoja huolisi, jos olisi tarjolla niinkin hyvää nestettä kuin maito!
Mehiläispentu oli yksi Korppisiiven pennuista. Nyt kolli teki tassuillaan kummallisia liikkeitä. Hän näytti kerrassaan huvittavalta! Vasta hetken päästä ymmärsin, mitä toinen touhusi. Toivoin tosiaan, etten ollut itse näyttänyt juuri äskettäin samalta. Mutta kuinka olisin? Minun ylös nousemiseni oli ollut erittäin sulavaa ja olin melkein ottanut jo oikean askeleenkin! Mehiläispentu kuitenkin huomasi pian minun katseeni, ja hän katsahti minuun silmät apposen avoinna ja kasvot hymysuin.
“Hei, mitä me oikein teemme?” kollipentu kysyi. Suustani karkasi huvittunut tuhahdus Mehiläispennun kysymykselle. Kallistin itsekin vähän päätäni, kun kasvoilleni muodostui huvittunut hymy.
“Sitä en tiedä, että mitä sinä yrität, mutta itse tässä opettelen kävelemään, kuten näkyy!” naukaisin ja palautin kasvoilleni ylpeähkön ilmeen yrittäessäni taas nousta tassuille valmiina yrittämään ensimmäisiä askelia. Tällä kertaa yritin olla nopea ja nostaa etutassuni ilmaan siirtäen sitä eteenpäin. Menin kuitenkin yhtä nopeasti etutassuni mukana rähmälleni maahan niin, että nenäni oikein raastoi pesän pohjaa. Tuhahtaen nostin pääni Mehiläispennun suuntaan, joka nyt vuorostaan näytti huvittuneelta.
“Tein tämän ihan tarkoituksella!” sanoin nopeasti ja pudistelin päästäni siihen takertuneita sammalhippusia. “Etkö sinäkin kokeilisi? Tämä maahansyöksy oli varmasti hienon näköinen!”
// Mehiläinen?
// 457 sanaa
