Laventelitaivas
Kirjoittaja: Untuva
// JOULUKALENTERIN VIIKONLOPUN KP-BOOSTI KÄYTÖSSÄ //
Kampesin itseni hereille ja aloin sukimaan turkkiani kuosiin. Minut oli määrätty aamun ensimmäiseen partioon Korppisiiven toimesta. Olin jostain syystä nukkunut hyvin levottomasti ja varmaan potkaissutkin viereisen sammalvuoteen suuntaan. Se oli liikkunut pykälän kauemmas lähemmäs muita. Suoritin vielä viimeiset silaukset turkkiini ja nousin ylös. Verryttelin raajojani samalla askeltaen häntien ja tassujen sekamelskasta ulos. Sotureiden pesä oli niin lämmin, kun kaikki soturit täyttivät sen ruumiinlämmöllään ja hengityksellään. Aamuisin oli kaikista raskain nousta ennen muita, kun tiesi toisten saavan jäädä nukkumaan lämpöiseen. Yritin parhaani mukaan kuitenkin siirtää katseeni tulevaan metsästyspartioon. Tuoresaaliskasa ehtisi jo huveta runsaasti, kunnes pääsisimme täyttämään sitä. Jos nyt saisimme tarpeeksi saalista tällä kertaa. Koskaan ei voinut tietää, miten sattui onnistamaan.
“Kas huomenta, ei kai väsytä?” tuhahdin pienikokoiselle kollille. Konnavarjo katsahti minuun hieman hämmentyneenä tai ainakin tulkitsin hänen keltaisen katseensa sellaiseksi.
“Huomenta. Ei minua väsytä”, tabbykuvioinen soturi naukaisi ja yritti keskittyä taas itseensä.
“Ai. Näytit vaan siltä-”, ehdin sanoa ja saada toisen hämmentyneen katseen, mutta ehdin juuri samalla silmänräpäyksellä havaita Irvikidan. “Hei! Tuleehan se partion johtokin sieltä vihdoin paikalle!”
Irvikita asteli luoksemme ja tervehti molempia. Jostain syystä olin ollut ihan runsaasti oppilasaikoinani Irvikidan kanssa tekemisissä. Sen jälkeen päivät olivatkin menneet partioinnissa ja milloin missäkin säätämisessä, etten ollut ehtinyt hieromaan sosiaalisia suhteinani paljoakaan. No, ehkä sellainen oli aika iso vale, mutta siltä se välillä tuntui. Tässä klaanissa en ollut tainnut puhua sen syvällisempiä kenenkään kanssa. Aina samaa kuinka monta mehiläistä jonkun päässä milloinkin surisee. Tosin Irvikita ei ollut siihen ehkä kaikista parhain vaihtoehto, sillä kolli yleensä vain tyytyi nyökkäilemään kaikelle mitä hänelle sopersi. No, ehkä sekin oli vale. Olihan varapäällikkö tyrkännyt hänet partion johtoonkin. Ei siinä pärjännyt pelkästään nyökkäilemällä.
“Mentäisiinkö?” Irvikidan sanat keskeyttivät tärkeän ajatuksenjuoksuni. Huikkasin nopeasti myönteisen vastauksen ja lähdin soturin perässä kiiruhtamaan piikkihernetunnelia kohti. Konnavarjo kiilasi melkein kannoilleni, mutta ehdin sujahtamaan juuri ennen häntä leirin uloskäyntiin.
“Minne matka?” lausahdin kysymyksen heti, kun pääsimme ulos leiristä. Irvikita huiskasi ilmaa hännällään seuraamisen merkiksi ja jatkoi vähän matkaa hiljaa, kunnes sitten selitti, että olimme matkalla metsästämään nummelle. Todennäköisesti vuorossa olisi siis jänisten vaanimista. Edellisenä päivänä joku oli saanut vihiä niiden pesäonkalosta, joten arvelin Irvikidan johdattavan meidät sen luokse. Tästä saattaisi tulla pitkä metsästysreissu, jos jänikset sattuisivat olemaan aamu-unisia.
Matka taittui jouhevasti Konnavarjon selittäessä jotain eilisestä rajapartiosta, jossa hän oli onnistunut tekemään jotain erittäin vähän kiinnostavaa – oikeasti annoin soturin vain puhua ja Irvikidan nyökkäillä tälle vastaukseksi. Kaksi kollia olivat kyllä mahtava parivaljakko, kun toinen ei voinut lopettaa minä, minä ja minä -tarinaansa ja toinen nyökkäili ja antoi vain aiheen jatkaa. Olin jäänyt ihan syystä partion hännille taivastelemaan edessä näkemääni touhua.
Vihdoinkin saavuimme perille! Vihreäsilmäinen oli oletuksieni mukaan johdattanut meidät onkalon luokse. Tällä hetkellä oletettavan jäniksen pesäonkalo oli vielä matkan päässä, jotta ehtisimme lähestyä sitä ensin huomaamatta. Häntämerkkien avulla Irvikita meitä ohjeisti, ja hän olikin todella hyvä siinä. Asetuimme asemiin. Minä olin kaikista lähimpänä onkaloa, ja tehtävänäni oli kaapaista ulos tuleva jänis tassuihini. Konnavarjo oli myös melko lähellä varmistamassa, että kaikki onnistuisi ja Irvikita vielä hieman etäämmällä. Mikäli jänis pääsisi minulta karkuun, joku muu yrittäisi juosta sitä kiinni. Sen takia Irvikita ja Konnavarjo sijaitsivat hieman eri puolilla onkaloa, jotta mahdollisuudet kiinniottamiseen olisivat paremmat. Koska oli tiedossa, että olin hidas, ei minulle oikein jäänyt muuta hommaa.
Metsästysreissussa tuntui kuluneen koko aamupäivä. Vaikka etevä saalistaja olinkin, pitkä odotusaika oli saanut minut herpaantumaan. Tassuni eivät saaneet jänistä täysin pysähtymään, mutta osuin siihen kuitenkin siten, että se lähti suoraan Konnavarjon kynsiin. Konnavarjo lopulta sitten hoiti homman. Paluumatkalla pysähdyimme vielä metsästämään hiiriä, joista nyt yhtä roikotin hampaideni välistä. Paluumatka oli hiljainen, sillä puheliaan soturin suun täytti jänis. Leirissä tiemme erkaantuivat nopeasti tuoresaaliskasalta. Minuakin hieman ramaisi, jonka takia löysin itseni pian leirin reunamilta sukimassa turkkiani.
KP-boosti käytössä
