Laventelitaivas
Kirjoittaja: Untuva
Katsoin edessäni liikkuvaa ruskea raidallista naarasta, jonka turkkia koristi tummemmat raidat. Tämä liikkui ripeällä hölkkä vauhdilla lehtikadon valkaisemassa maisemassa. Olimme saapuneet joelle, ja vaikka se olikin suurimmilta osin jäätynyt, ylittäisimme sen kuitenkin sellaisesta paikasta, missä sijaitsi astinkiviä. Kohdat, joissa oli kaikista eniten virtausta olivat edelleen petollisia kirpeistä pakkasista huolimatta. Oli toisaalta rauhallista ajatella, kuinka virtaus vain jatkoi kulkuaan, eikä se pysähtynyt koskaan katsomaan taakseen.
Syreenisumu oli johdattamassa meitä koivumetsään, jossa alkaisimme toden teolla etsimään saalista. Kolea keli oli karkottanut ison osan piiloihinsa. Joen jälkeenkään en kiinnittänyt huomiota siihen, mitä takana tapahtui. Jo aikaisemmin ennen jokea olin kyllä kuullut korkean kirkaisun, mutta olin silloin liian ärsyyntynyt välittääkseni. Oikeasti kyllä tiesin kaiken olevan hyvin, sillä Syreenisumu ei olisi jatkanut muuten matkaa. Itse asiassa tasainen partion tahti teki minusta astetta rauhallisemman, mutta en siltikään voinut pysäyttää ajatuksieni jatkuvaa kierrettä. Sitä kuinka oma käytökseni… siis Sädesäihkeen aiheuttama käytös hävetti. Toivoin vain, ettei asia kantautuisi isäni korviin. Vaikkei kolli enää päällikkö ollutkaan, kyllä hän silti oli perillä klaanin asioista. Kaikista vähiten tässä elämässä olisin halunnut tuottaa pettymyksen isälleni. Minun piti olla se, joka kantaa sukua kunnialla, ja silti olin saanut itseni käyttäytymään pennun tavoin. Se ärsytti!
“Tuo on varmasti orava!” sihahdin hiljaa ja innoissani, kun leukaperiini ilmestyi tuoreehko oravan haju, ja samassa myös ehdin herätellä innostukseni uudelleen. Syreenisumu oli huomannut saman pysähtyessään. Olimmehan jo aivan koivumetsän rajamailla. Syreenisumu vilkaisi minua ja sitten taakseni – jonne en todellakaan ollut katsomassa – ja näytti pohdiskelevan hetken.
“Yritä sinä napata se, me muut jatkamme koivumetsään”, naaras naukaisi. Jäin paikalleni. Se oli kylläkin virhe, sillä ensin Unikkohämy käveli ohitseni.
“Ehkä se saalistuskin onnistuisi nyt”, naaras totesi. Unikkohämy tuntui kypsältä tilanteeseen. Seuraavaksi minut kuitenkin ohitti hän, jota en olisi halunnut vielä kohdata. Kurtistin kulmiani ja nostin leukani pystyyn kollin mennessä ohi. Hän oli kyllä näyttänyt siltä, että olisi halunnut sanoa minulle jotain, mutta en ollut vielä valmis kuulemaan toisen asiaa.
Se orava! Lähdin ripeästi seuraamaan hajuvanaa, sillä jokainen kiinni saatu riistaeläin oli tärkeä tähän vuodenaikaan. Hajuvanan vahvistuessa entisestään tiesin olevani jo lähellä, joten pudotin nopeasti vauhtini ja pudottauduin vaanimisasentoon. Saalistusta helpotti kovasti se, kuinka valkea turkkini sulautui hankeen, vaikka vaaleanruskeat kohtani hieman rikkoivatkin sitä. Lehtikadon aikaan pystyin todella olemaan ylpeä siitä, kuinka taitava saalistaja olin. Nyt pitäisi vain taas todistaa se ja napata kyseinen orava.
Liikkeeni oli jo muuttunut todella varovaiseksi. Siinä! Huomasin oravan talviturkissaan lähellä puuta. Minun pitäisi saada se kiinni ennen kuin se katoaisi koivun latvuksiin. Kiipeily minulta ei sujunut ja se kyllä vaikeutti oravien pyytämistä. Harmaaturkkinen otus oli syömässä jotakin, jota se oli kantanut puun juurelle. Vaihdoin lähestymissuuntaani ja kiiruhdin puun taakse, jossa jatkoin vaanimista ja liikkumista koko ajan lähemmäs saalista. En antanut edes lumen narskua tassujeni alla. Tässä olin hyvä! Täysin puun takana kuulin jo oravan pienemmätkin liikkeet toisella puolella. Nyt pitäisi olla äärimmäisen nopea. Ryntäsin toiselle puolelle, en aikaillut ja sain kynsillä otteen otuksesta. Nopealla puraisulla se valahti veltoksi hampaissa. Mahtavaa! Tästä saisi jo muutama pentu syödäkseen. Talviturkki tosin oli paksu ja varmasti kätki sen, kuinka laiha orava oikeasti oli. Mutta saalis se oli joka tapauksessa, ja erittäin toivottu vieras tuoresaaliskasaan.
Orava hampaissani kiiruhdin syvemmälle koivumetsään. Sädesäihke. Kollisoturi ilmestyi hiljalleen eteeni muutaman koivun takaa. Miksi minun piti juuri häneen törmätä? Sillähän ei varmasti ollut mitään tekemistä asian kanssa, että kolli sattui edelleen olemaan samassa partiossa kanssani…
“Sinä”, tokaisin mumisten edelleen orava hampaissani. Pudotin sen alas. Samalla tajusin rikkoneeni hiljaisuuteni kollia kohtaan.
// Säde?
