Laventelitaivas
Kirjoittaja: Untuva
Hymynkare kipusi huulille, kun katselin edessä avautuvaa tuttua ympäristöä. En ollut tajunnutkaan, millainen ikävä oli ehtinyt iskeä reviiriä kohtaan. Matkan aikana sitä ei ollut täysin sisäistänyt, ja se osasi iskeä vasten kasvoja vasta, kun näki mitä ilman oli joutunut olemaan. Kaarlon tilanne unohtui hetkessä, kun lähdin verkkaisesti eteenpäin. Tassuissani kihisi, enkä voinut liikkua loppumatkaa enää rauhassa.
Matka väliaikaiseen leiriin tuntui kuluvan silmänräpäyksessä. Muutaman kissan kohtasimme jo matkalla, jotka toivottivat meidät lämpimästi tervetulleeksi takaisin – varsinkin huomatessaan liikkuvamme kolmen muun kissan kanssa.
”Mitä nyt?” kuului Kaarlon suusta, samalla kun tämä puuskutti hengästyneenä.
”Etsimme ensin Mesitähden tassuihimme”, Omenahuuma sanoi ohimennen – huomasin soturista, kuinka hänkin oli tyytyväinen nähdessään ympärillämme tutun kasvillisuuden. Olimme kotona.
Dakotan, Timin ja Kaarlon ei tarvinnut edes jäädä odottelemaan, kun Mesitähti oli sopivasti meitä vastassa. Tai no, sattui nyt olemaan paikalla meidän saapuessamme. Isäni asteli luoksemme ja hän oli silminnähden tyytyväinen siihen, että minä, Omenahuuma sekä Sumulaulu, palasimme kaikki ehjin nahoin ja toimme mukanamme vahvistusta Eloklaanin riveihin.
Alkutervehdysten jälkeen, kun Mesitähti oli toivottanut kolme erakkoa tervetulleeksi Eloklaaniin, hän kysyi:
”Kuinka matkanne sujui?”
”Emme kohdanneet suurempia vaikeuksia”, vastasin ensimmäisenä isäni kysymykseen. Enhän minä nyt Kaarlon seurassa olisi voinut valittaa hitaasta tahdistamme. Monet kerrat kun olimme pysähtyneet Kaarlon lepotauolle olisi tehnyt mieli jättää vanhus siihen ja jatkaa matkaa. Iäkäs kolli oli kuitenkin tärkeä osa Dakotan ja Timin porukkaa, ja jokainen vahvistus oli tarpeen. Kuuntelin vielä, kuinka Sumulaulu ja Omenahuuma kertoivat omasta puolestaan matkastamme.
”Haluaisin keskustella vielä Dakotan ja muiden kanssa. Suuri kiitos teille, Omenahuuma, Laventelitaivas ja Sumulaulu – haluatte varmasti jo käydä vaihtamassa kuulumisia muiden kanssa, olette vapaita menemään”, päällikkö kertoi kiitollisena. Hymynkareeni vain kasvoi isäni sanoista, ja sai minut tuntemaan suunnatonta ylpeyttä siitä, että olimme todella onnistuneet tehtävässämme. Tähtiklaanille kiitos siitä.
Jätimme Mesitähden keskustelemaan erakoiden kanssa. Oli erikoista erota Omenahuumasta ja Sumulaulusta, kun oli ehtinyt jo tottumaan heidän jatkuvaan seuraansa. Katselin ympärilleni toiveenani nähdä emoni tai Talvikkitakku, mutta kumpaakaan ei näkynyt lähimailla. Ehkäpä he olivat partioimassa tai muissa hommissa. Vatsani kuitenkin kurni pahaenteisesti nälkäänsä, joten päädyin ruokailemaan.
Vatsa täynnä nousin ylös ja tassuttelin lähemmäs aukiota. Katseeni osui Sypressikuiskeeseen, joka viittoi minut luokseen hännällään.
“Hei vain. Haluatko kertoa minulle partiostanne reviirien ulkopuolelta?” Sypressikuiske vaikutti olevan kiinnostunut matkastamme. Istuuduin lähelle tabbykuvioista naarasta.
”Toki. Matkamme itse määränpäähän sujui ilman sen suurempia ongelmia. Kotimatkasta en voisi sanoa samaa… Yritä nyt liikkua ikälopun vanhuksen kanssa minnekään aikataulun puitteissa”, tuhahdin, mutta enemmänkin äänessäni kuulsi huvittuneisuus. Minua ei oikeastaan voinut enää ärsyttääkään mikään, kun olin sentään päässyt kotiin asti. ”Minusta oli kuitenkin jännittävää päästä näkemään täysin vieraita paikkoja, en ollut aikaisemmin poistunut koskaan Eloklaanin reviirin ulkopuolelle!”
Annoin Sypressikuiskeelle hetken sulatella juuri kertomaani. En kuitenkaan halunnut puhua vain matkastamme, sillä olin saanut elää sitä juuri puolen kuun verran. Enemmän minua kiinnosti, mitä kotona oli tapahtunut poissa ollessamme.
”Mikä tilanne täällä on? Kuulisin mielelläni, mitä kaikkea täällä on tapahtunut?” naukaisin hymyillen.
// Sypressi?
