Laventelitaivas
Kirjoittaja: Untuva
Sujahdin ulos karhunvatukkapensaan hämäryyden suojista. Olin ollut jälleen tapaamassa isääni, sillä vaikka koin hänen tietenkin ansaitsevan huolettomammat päivänsä klaaninvanhimpana, piti minun saada käydä häntä edes hieman aika ajoin ärsyttämässä. Tietysti kaikella rakkaudella, miten muutenkaan. Toki halusin myös pitää huolta siitä, että kolli todella toteutti leppoisia eläkepäiviään, eikä ottanut kontolleen liikaa muiden asioita. Onneksi minulla oli hänen suhteensa silmät selässäkin, sillä entinen mestarini olisi varmasti raportoinut minulle jostain poikkeavasta, jos sellaista olisi ollut. Onneksi Salviakatse oli Meden pesätoverina.
Häntäni viuhkoi ilman halki puolelta toiselle ja viiksikarvani värisivät silkasta innostuksesta – saalistuspartio lähtisi pian matkaan. Syrjäsilmällä vilkuilin tuoresaaliskasaa, mutta se näytti niin kurjalta, etten halunnut katsoa sitä päin kunnolla. Noh, ehkä sitä saisi syötyä paremmalla omallatunnolla partioinnin jälkeen.
Oranssiraidallinen kolli näkyi jo seisoskelevan piikkihernetunnelin lähettyvillä ja lisäsin tassuihini vauhtia saavuttaessani tätä. Nyökkäsin tervehdykseksi Sädesäihkeelle, joka oli ehtinyt ennen minua paikalle. Hän oli yksi heistä, jotka oltiin määrätty samaiseen saalistuspartioon kanssani.
”Missäköhän loput luuraavat?” naurahdin ja asetuin odottamaan takamus uloskäyntiä päin muiden saapumista. Soturin meripihkasilmät tapittivat minua kohden, enkä antanut kollin vastata ensimmäiseen kysymykseeni, kun esitin jo seuraavan huolenaiheeni. ”Tuoresaaliskasa näytti sen verran tyhjältä, että meidän on paras olla tulematta tyhjin tassuin takaisin.”
// Säde?
