Laventelitaivas
Kirjoittaja: Untuva
Lehtikato oli saapunut klaanien riesaksi reviireille. Se toi mukanaan jatkuvasti kiristyviä pakkasia sekä lumisateita, jotka pysyvästi jättivät ympäristön valkeaksi. Saalistaminen oli muuttunut tavallista vaikeammaksi, vaikka olinkin siinä hyvä. Lehtikato vaikeutti elämää, ja toivoin vain Eloklaanin selviävän vahvana, kunnes hiirenkorva jälleen koittaisi ja toisi mukanaan lämmön ja helppouden. Ei kuitenkaan kannattanut jäädä murehtimaan turhia, kun oli kuitenkin monta suuta ruokittavana.
Kuljin saalistuspartion mukana reipasta tahtia. Suussani roikkui yksi vaivainen hiiri, joka juuri ja juuri tulisi antamaan hieman vatsan täytettä jollekin eloklaanilaiselle. Oli jo melkein häpeällistä tuoda leiriin niin pikkuruinen otus ja kantaa se tuoresaaliskasaan muutaman luoden katseen kehnoon saaliiseen. Tämä ei ollut ollenkaan tapaistani. Tilanne oli kuitenkin monelle sama, ja osa palasi jopa tyhjin tassuin. Oli pienikin saalis kai jotain, näin ainakin halusin ajatella. Jokainen sai kuitenkin edelleen syödäkseen, vaikka riistan määrä oli viime aikoina laskenut merkittävästi. Kenenkään ei tarvinnut mennä nälkäisenä nukkumaan. Vielä. Olisi kuitenkin vain ajan kysymys, milloin riistamäärien kanssa tulisi ongelmia. Lehtikato ei ollut vielä edes ehtinyt pitkälle, joten oli vielä paljon asioita sattuman varassa. Piti vain luottaa siihen, että Tähtiklaani piti meistä kyllä huolen, ja turvaisi henkemme vaikeimpinakin aikoina. Se toi lohtua ja auttoi jaksamaan.
Saalistuspartio painoi jo jäsenissä ja kylmyys sai minut haluamaan sotureiden pesän lämpöön. Sen tähden lähdin askeltamaan kohti pesää aikeenani mennä aikaisin vuoteeseen. Ani varhain tulisin heräämään seuraavaan päivään ja osallistumaan aamun partioon. Kiireinen arki tuntui hyvältä. Se sai minut ajattelemaan ainoastaan suorittamista, eikä minun tarvinnut uhrata millekään muulle ajatusta. Kerrankin oloni tuntui rauhalliselta, ja pystyin vain olemaan. Hiljalleen ajatukseni sumenivat ja nukahdin sikeään uneen.
