Laventelitassu
Kirjoittaja: Untuva
En oikein tiennyt, mitä mieltä olla Kimalaistassusta. Hän ei oikein sopinut siihen kuvaan, millaisiksi klaanitoverini mielsin. Toisaalta täytyi myöntää, etten ollut käyttänyt aikaani eloklaanilaisiin tutustumiseen. Kyllähän minä tiesin kaikki nimeltä ja suunnilleen millaisia he olivat, mutta yleensä kissan todellinen luonto ei näkynyt heti päällepäin. Osa saattoi myös antaa itsestään ihan erilaisen kuvan, mitä he todella olivat. En kuitenkaan suvainnut ennakkoluuloja, joten lähdin ottamaan Kimalaistassusta selvää avoimin mielin. Ainakin naaras oli puhelias – tiesin jo pitäväni siitä piirteestä hänessä. Oma mestarini oli hyvin hiljainen tapaus, ja taisin viettää suurimman osan ajastani tietenkin hänen seurassaan, joten sen vastapainoksi puheliaampi persoona sopi varsin mainiosti. Tummanruskea oppilas aloittikin kysymällä päivästäni, ja aloinkin pohtimaan vastaustani heti sen jälkeen, kun hän oli ensin kertonut olleensa partiossa isäni kanssa ja viettänyt aikaansa Irvikidan seurassa. En ollutkaan ollut partioita enempää tekemisissä Irvikidan kanssa nyt, kun hänet oli jo nimitetty soturiksi. Olikohan Kimalaistassu hyväkin ystävä hänen kanssaan?
“Harjoittelin tänään kiipeilytekniikoita mestarini kanssa, ihan mukava päivä siis”, vastasin toiselle, vaikka todellisuudessa itse kiipeäminen ei mukavaa ollutkaan. Onnistumisen tunne oli kuitenkin niin voimakas mieleni perukoilla, mikä teki päivästä automaattisesti hyvän.
“Kukista?” päästin suustani ulos huvittuneen tuhahduksen pienen virneen kera, kun Kimalaistassu otti kukat puheeksi. Sitten muistin! Suurissa harjoituksissakin Kimalaistassu oli hössöttänyt jotain kukista rakentaessamme pesää. Kuinka olinkaan unohtanut sen! Talvikkitassu oli sanonut naaraalle kunnolla takaisin silloin, joten oli mukava huomata, ettei oppilas ollut antanut sanojen latistaa intoaan. Ilmeisesti hän välitti edelleen kukista.
“Niin, niin… kukista”, puhelin samalla, kun yritin miettiä vastausta toisen kysymykseen. “Pidän nimestäni, joten sillä perusteella vastaan, että pidän myös laventelista kukkana!”
En ollut varma kelpaisiko vastaukseni Kimalaistassulle, mutta ehkä hän ymmärsi, etteivät kaikki olleet niin perehtyneitä reviirillä kasvavaan kukkalajistoon. En oikeastaan kiinnittänyt kukkiin sen erityisempää huomiota kuin muihinkaan yrtteihin. Se oli parantajien hommaa se. Olikohan laventelista mihinkään apua?
“Mitä sinä muuten niillä kukilla? Niiden ulkonäönkö takia?” kysyin ihan mielenkiintoani lähtiessäni hiljalleen valumaan kohti tuoresaaliskasaa. Itse asiassa Kimalaistassu oli melko mielenkiintoinen kissa. Hänessä olisi ainakin paljon selvitettävää.
“Saat valita jotain, minulle käy kaikki”, sanoin päästyämme saaliskasan lähelle. Siinä komeili ihan kelpo valikoima ja reiluuden nimissä päätin antaa naarasoppilaalle päätösvallan.
// Kimmo?
