Laventelitassu
Kirjoittaja: Untuva
Pudistelin päätäni Talvikkitassun sanoille, mutta toisaalta hän oli oikeassa – Salviakatsetta ei näkynyt leirissä vieläkään. Korviani kuumensi, kun yritin pohtia sisarelleni kelpaavaa vaihtoehtoa. Oppilaat saivat kyllä poistua leiristä keskenään, mutta siihen tarvittiin lupa mestarilta. Tuskin kukaan kiinnittäisi meihin erityisempää huomiota, jos meidät huomattaisiin leirin ulkopuolella. Kunhan itse Salviakatse ei vain näkisi meitä, kaikki olisi hyvin. Hän kuitenkin etsisi minut käpäliinsä vasta myöhemmin, joten siihen asti meillä olisi Talvikkitassun kanssa aikaa. En kuitenkaan ollut vielä ihan varma, olinko valmis ottamaan sellaista riskiä. Kaikki tuollainen sai minut erityisen varovaiseksi, enkä oikein ymmärtänyt, miksi sisareni suhtautui niin välinpitämättömästi tällaiseen. En kuitenkaan voinut moittia häntä siitä. Häntäni viuhtoi terävästi puolelta toiselle, jonka jälkeen päästin hermostuneen naurahduksen. Talvikkitassun seuraava ehdotus ei ollut yhtään huonompi. Klaaninvanhimpien sammalien vaihdon hoitaisin mielelläni, jos soturioppilas ottaisi kopin ja kävisi kyselemässä Ampiaistassun ja Kultatassun tilanteesta. En minä oikein välittänyt klaaninvanhimpien luona puuhailusta, mutta Talvikkitassu olisi voinut tarjota paljon pahempiakin vaihtoehtoja. Hiilloskatseen märinää en aina jaksanut kuunnella, mutta muuten klaaninvanhimmat olivat ihan siedettäviä.
“Kiinni veti! Olettaisin, että haluat nähdä ensin, kun suoritan sammalien vaihtovuorosi, mutta sen jälkeen minun täytyy saada olla ensimmäinen, jolle kerrot, mitä saat heistä irti!” tokaisin virneen kera, sillä ajatukseni olivat jo siirtyneet siihen tilanteeseen, kun saisin tietää. Eloklaanilaisten henkilökohtaisemmat asiat kiinnostivat suuresti – en tiedä, että mikä niissä oikein veti puoleensa. Ehkä pitäisi panostaa enemmän omiinkin suhteisiin, niin ei tarvitsisi metsästää toisten kokemuksia.
“Kyllä minä nyt sentään niin pitkälle muistan”, hymähdin naaraan vitseille, mutta lisäsin pian perään hieman kähisten, “tässä alkaa jo lihaksia kolottamaan tällainen viileä ilma.”
“Saisitpa sen uuden mestarin nopeasti!” totesin Talvikkitassun tuskasteluihin mestaristaan. Mutta pian hän jo lähtikin kohti piikkihernetunnelia, eikä ottanut kuuleviin korviinsa vastahakoisuuttani. En voinut kuin hymähtää ja miettiä kiireesti jotain sellaista, miksi emme voisi lähteä. Mitään järkevää ei kuitenkaan ollut tulossa ulos suustani, joten ehkä oli vain paras suostua. Pyörittelin silmiäni toisen selän takana.
“Selvä sitten! Mutta jos jäämme kiinni, saat itse selittää tämän isälle!” hymähdin kiivastuneena ja lähdin punaturkin perään. Yritä nyt sanoa tuollaiselle ei. Sisälläni kuitenkin kumpusi huvittuneisuus, vaikka se tuskin toiselle asti pääsi välittymään. Odotin innolla yhteistä harjoitteluhetkeämme! Talvikkitassu oli paljon nopeampi tassuistaan, joten jouduin harppomaan hänet kiinni leirin ulkopuolella.
“Odota vähän!” tuhahdin samalla, kun yritin pitää askeleeni ripeänä. “Etsitään jokin rauhallinen paikka. Sellainen syrjäisempi, missä ei näy paljoa tassunjälkiä, voisi kelvata tarkoitukseemme. Vai mitä olet mieltä?”
// Talvikki?
// 377 sanaa
// KP-boosti
