Lehtomyrsky
Kirjoittaja: Ampiainen
”Niin minäkin sinua!” kuiskaan kumppanini perään. Niin, niin minä rakastin ja tulisin aina rakastamaan. Lasken pääni sammalvuoteelle ja suljen silmäni, tarvitsin lepoa. Yritin nukahtaa ja monen hetken kuluttua onnistuinkin.
Aukaisin silmäni kauniilla aukiolla, tassutin eteenpäin ja yllätyksekseni haistoin kuusihännän hajun. Silmäni laajenevat raukkaudesta ja loikin kollin tuoksun perään. Niity muutu pimeäksi metsäksi ilman auringoa. Näin yllätyksekseni edessäni kuusihännän surunmurtaman kumppanin.
”Kuusihäntä? Mikä hätänä?” kysyn huolissani. Kuitenkin huomasin kollin edessä lojumassa kolme ruumista, olivatko nuo pennut jotka kasvoivat sisälläni? Ne.. Ne eivät saaneet olla kuolleita! Olin jo hyökätä ruumiden kimppuun nuolemaan niitä kunnes yllätyksekseni räväytän silmäni auki. Tunsin kipua ja olin varma siitä että pennut olivat tulossa. Ulahdin kivusta.
”Onko jokin hätänä?” kuulin äänen ja näin kivun verhon läpi vienotassun.
”Minä.. Taidan synnyttää..!” vinkaisen kivusta ja yritän ponnistaa pentuja ulos. Ruumini oli edelleen heikko kettutappelun takia, se ei saisi kuitenkaan maksaa pentujeni henkiä! Vienotassu oli lähtenyt hakemaan kuusihäntää ja niin kolli olikin nyt vierelläni kannustamassa. Koko ruumistani ravisteli kivun aalto ja päästin ulahduksen mutta siinä samalla sammalille valui ensimmäinen pentu.
”Jaksa vielä lehtomyrsky! Enään kaksi”, kuulin vienotassun maukuvan.
”Älä anna periksi!” kuusihäntä ainoi.
*älä huoli en anna* ajattelin ja ponnistin taas saaden toisen pennun ulos. Huohotin, kipu oli sanoinkuvaamaton.. Lopulta sain viimeisenkin pennun ulos ja lysähdin veltoksi. Olin mennettänyt paljon verta, ja olin heikko.. Se saattaisi maksaa henkeni mutta kuitenkaan pentuni eivät kuolisi.. Käänsin heikosti lasituneen katseeni pentuihini. Kolme täydellistä pentua.. Kaksi naarasta ja yksi kolli.
”Nimetäänkö ne heti?” kysyn heikosti. Kuusihäntä nyökkösi ja tökkäsi heiveröistä kollipentua.
”Hänen nimensä olkoon käpypentu” kumppanini kehräsi ja nuolaisi pientä pentua.
”Tämä voisi olla mustikkapentu, niinkuin ehdotti ja tämä voisi olla kuusikkopentu sinun mukaasi..” kehrään. Kuusihäntä nyökkäsi. Laskin pääni sammalille. Elämä vilisi silmieni edessä.
”Anteeksi.. Kuusihäntä anteeksi että en jää luoksesi.. Anteeksi.. Minä rakastan sinua!” kuiskaan ja valahdan veltoksi.
”Anteeksi.. Anteeksi että tulen liian aikaisin..” kuiskaan viimeisellä hengenvedollani.
Aukaisen silmäni ja tajuan olevani niityllä. Nousin hitaasti seisomaan, huomasin järkyttyksekseni käpypennun vierelläni, ei… Hän ei saanut olla kuollut! Huomasin yllätäen sypressikuiskeen. Silmäni kostuivat surusta.
”Anteeksi että tulin liian aikaisin luoksesi..” kuiskaan. Sypressikuiske nyökkäsi ymmärtäväisesti. Olin siis kuollut.. Kuollut.. Räpytelin silmäni. Olin ystävien luona.. Olin sypressikuiskeen luona! Vilkaisin lempeästi käpypentua. Poikani saisi nähdä tähtiklaanin ennen kuin olisi pitänyt.. Ei ollut kollin aika. Mutta silti tämä oli kuollut. Kosketin pentua ja kehotin tätä menemään muiden tähtipentujen luo. Jäin itse niitylle sulatelemaan sitä että todella kuolin.
//R.I.P lehto 🙁
