Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Noin neljänneskuu sitten Leimusilmä oli käynyt Vienotassun sekä Lehtomyrskyn ja Haukkatassun kanssa keräämässä yrttejä. He olivat onnistuneet löytämään jonkin verran purasruohoa sekä vähän muutamaa muutakin yrttiä, mutta kokonaisuudessaan saalis oli ollut hyvin köyhänlainen.
Tilannetta ei ollut ainakaan helpottanut, kun seuraavana aamuna ulos tassutellessaan leirin pohjaa oli peittänyt ohut lumikuorrute. Ensilumi oli satanut, mikä ei voinut merkitä kuin vain yhtä asiaa – lehtikato oli saapunut.
Leimusilmä oli yrittänyt vielä käydä etsimässä lisää yrttejä metsästä niistä paikoista, joissa muisti niitä eniten kasvavan, ja olikin onnistunut tonkimaan lumen alta joitakin kituneita kasveja esiin. Sen jälkeen hänen oli kuitenkin täytynyt luovuttaa ja yrittää sen sijaan keskittyä Vienotassun kouluttamiseen.
Tänään parantajakolli oli jälleen varhain hereillä. Viime öinä häntä olivat piinanneet painajaiset, tukalat muistikuvat hänen, Mesitähden ja Liljatuulen vankikuopasta kiven alla, jossa heitä oli pidetty kuutolkulla. Aina välillä Leimusilmän oli päästävä ulos pesästään nähdäkseen taivaan ja tuntiakseen ilman kiertävän turkillaan vakuuttaakseen itselleen, ettei ollut enää vankina.
Aamupartio oli juuri lähtenyt leiristä, ja hän oli istunut seuraamassa sen valmistautumista pesänsä edustalla. Kissojen mukana oli ollut Lieskakajo. Leveälapainen kolli kävi usein parantajan pesällä tervehtimässä häntä, mutta he eivät olleet ehtineet käymään kunnollista keskustelua pitkään aikaan, sillä heillä molemmilla oli paljon kiireitä omien velvollisuuksiensa parissa. Etenkin Vienotassun koulutus piti parantajan tassut täynnä töitä.
Leimusilmän suusta pääsi uupunut huokaus, mutta hän valpastui saman tien huomatessaan Rastaskukan tassuttavan häntä kohti kolmella jalalla kinkaten. Soturi oli lähtenyt leiristä vähän aikaa sitten oppilaansa Ahmatassun kanssa, kaiketi harjoituksiin, mutta näytti siltä, että kaksikon suunnitelmiin oli tullut mutkia matkaan.
“Huomenta, Rastaskukka”, Leimusilmä virnisti iloisesti kilpikonnakuvioiselle naaraalle, jonka naamalla oli varsin myrtynyt ilme.
“Huomenta vaan”, soturi vastasi, ja Leimusilmä arveli tämän tuskaisesta ähkinnästä, että tällä oli täysi työ pitää äänensävynsä edes jotenkuten ystävällisenä. “Astuin piikkiin ulkona, enkä saanut sitä itse pois. Ahmatassu odottaa minua leirin ulkopuolella, joten voisitko poistaa tämän nopeasti, niin voisimme palata takaisin harjoituksiin?”
“Totta kai”, parantaja maukui reippaasti, mutta vetäytyikin sitten kauemmaksi naaraan ojennetusta käpälästä. “Itse asiassa tämä voisi olla hyvää harjoitusta Vienotassulle. Odota tässä hetki!” Vastausta odottamatta hän kiepahti kannoillaan ja sujahti pesään.
Vienotassu makoili vuoteessaan sen näköisenä, että oli juuri herännyt. “Hei Vienotassu”, Leimusilmä kutsui oppilastaan pirteästi. “Rastaskukan polkuanturaan on uponnut piikki. Sinä saat kokeilla poistaa sen.”
//Vieno?
