Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
(Yrtin hakija)
Kun Leimusilmä raotti silmiään seuraavana aamuna, häneltä meni hetki muistaa, missä hän oikein oli. Kolli katseli ympärilleen kuusen juurella, jossa hänen lisäkseen olivat vain Kultasiipi ja Mäyräkynsi. He olivat kulkeneet kaksijalkalan läpi eilisen aikana ja saapuneet iltamyöhään tähän metsikköön, josta he olivat etsineet yöpaikan itselleen. Tämä kuusi, jonka tuuheat oksat painuivat alaspäin luoden sen juurten ympärille kuin katoksen, oli soveltunut tehtävään hyvin.
Kultasiipi suki turkkiaan Leimusilmän toisella puolella. Parantajaoppilas katsahti kellertävään naaraaseen yhä hieman tokkuraisena unien jälkeen. ”Missä muut ovat?”
Soturinaaras käänsi vihreän katseensa häneen ja naukui: ”He lähtivät saalistamaan jokin aika sitten.”
Leimusilmä nyökkäsi ja haukotteli sitten niin, että hänen koko kehonsa värisi. Hän ryhtyi sukimaan mustan ja valkoisen kirjavaa turkkiaan tarmokkaasti saadakseen itsensä paremmin hereille ja näyttääkseen vähemmän mäyrän höykyttämältä katilta.
Sivusilmällä hän näki Mäyräkynnen istuvan yksikseen vähän kauempana heistä. Eilen Tuhkajuova oli tehnyt eloklaanilaisille hyvin selväksi, että vaikka matkaa tehtiin porukalla, tuli klaanien välisiä lakeja silti noudattaa. Leimusilmä ei voinut ymmärtää vanhemman naaraan joustamattomuutta, sillä hänen mielestään matka olisi sujunut paljon mukavammin, jos he kaikki olisivat voineet keskustella yhdessä. Hänen ei ollut kuitenkaan auttanut kuin vain suostua naaraan ehdotukseen, mikäli he halusivat päästä eteenpäin. Loppujen lopuksi tärkeintä oli päästä yrtin luo ja tuoda sitä sairastuneille.
Vähän ajan kuluttua Hallavarjo, Tuhkajuova, Helmipilkku sekä Nuppujuova palasivat metsältä. Kukin oli saanut kiinni saalista, ja Tuhkajuova vetäytyi kuolonklaanilaisten kanssa aterioimaan kauemmaksi Eloklaanin kissoista. Leimusilmän väänteli hännänpäätään hieman turhautuneesti, mutta kääntyi sitten omien klaanitoveriensa puoleen, kun nämä rupesivat jakamaan saaliita. Tänään oli vasta toinen päivä – Tuhkajuovalla oli aikaa muuttaa mielensä ja sallia kuolonklaanilaisten liittyä heidän seuraansa.
Aamupalan jälkeen kissat jättivät yöpaikkansa ja suuntasivat Leimusilmän johdolla syvemmälle metsään. Metsä ei ollut kovin iso, ja pian he saapuivat avonaiselle alueelle, jossa oli kymmenittäin puiden kantoja ja kuolleiden puiden oksia levällään siellä täällä. Leimusilmä katseli surkean näköistä näkymää vakavana.
”Tämän kaksijalkojen hakkaaman alueen jälkeen pitäisi olla niiden hylätty pesä”, hän naukaisi kuuluvalla äänellä taakseen kerääntyneille kissoille. ”Yritämme ehtiä sinne yöhön mennessä.”
Kissat mutisivat sen merkiksi, että asia oli selvä, ja Leimusilmä lähti vetämään joukkoa eteenpäin. Oli jälleen kalsea aamu, ja hengitys muuttui valkoiseksi huuruksi tullessaan ulos kissojen suusta. Leimusilmä mutkitteli kantojen välissä ja kuvitteli samalla mielessään reitin, jonka oli nähnyt Kortelammelta saamassaan unessa.
”Tarkkailkaa taivasta”, Tuhkajuovan varoittava ääni kuului takaapäin. Leimusilmä vilkaisi juovikkaaseen naaraaseen kulmiaan kurtistaen ja näki tämän kohottaneen katseensa pilviselle taivaalle. Hän seurasi soturittaren katsetta ylös ja huomasi yläilmoissa liitelevän linnun: haukka.
Yleensä ne pyydystivät jäniksiä ja muita pikkueläimiä, mutta myös pienikokoiset kissat kävivät niille mainiosti. Ikävä kyllä suurin osa heidän matkaseurueestaan oli kooltaan juuri haukan kynsiin sopivan kokoisia, joten epäilemättä siivekäs oli iskenyt silmänsä heihin. Leimusilmä nielaisi hermostuneena. Hän toivoi, että he kaikki pääsisivät pesälle yhtenä kappaleena päivän päätteeksi.
//Matkalaiset?
