Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Epätoivo Mesitähden silmissä sävähdytti Leimusilmää. Hän tajusi, että kaikista Eloklaanin kissoista viime kuiden tapahtumat kerääntyivät juuri päällikön hartioille valtavana taakkana. Kuinka uupunut Mesitähti mahtoikaan olla kaikkien klaanitoveriensa turvallisuuden puolesta murehtimisesta?
Parantajana Leimusilmä oli tuon tuosta kasvotusten kuoleman kanssa, mutta hän pyrki keskittymään hetkessä elämiseen eikä yrittänytkään kuvitella tulevaisuutta liian pitkälle, sillä se harvoin auttoi potilaiden hoidossa. Oli edettävä päivä ja vaiva kerrallaan. Päällikön sen sijaan oli osattava katsoa kauas ja tartuttava toimeen, mikäli tilanne sitä vaati.
Leimusilmä ei vieläkään ollut vakuuttunut siitä, että Keijukaiselle puhuminen oli paras vaihtoehto, mutta kuten Mesitähtikin oli sanonut, jotakin oli yritettävä. Parantajaoppilaan hännänpää nyki mietteliäästi samalla kun hänen katseensa harhautui taas yhä pensaan luona puuhaavaan Sarastustassuun. Oppilas oli ollut vasta pikkupentu, kun sota oli alkanut, eikä hän tiennyt muusta. Taisteluissa kaatuneiden ruumiiden näkeminen oli hänelle ja monelle muulle nuorelle kissalle arkipäivää tätä nykyä, eikä se ollut Leimusilmästä oikein.
“Jos aiot mennä puhumaan Keijukaiselle, sinun ei pitäisi mennä yksin”, Leimusilmän keltainen katse käännähti takaisin Mesitähteen. “Keijukainen pelaa likaista peliä, ja hän saattaa yrittää päästä sinusta eroon heti kun polkunne risteävät. En ole vieläkään sitä mieltä, että tämä on millään muotoa hyvä idea, mutta jonkinlaisten neuvotteluvälien luominen voisi edesauttaa tämän järjettömän sodan päättämisessä.”
//Mesi?
