Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
“Liljatuuli, tarvitsen lisää keltamoa.” Tummanharmaa parantajakissa kantoi nopeasti keltakukkaisen yrtin Leimusilmälle, joka oli juuri saanut puhdistettua Viherkatseen haavat. Pienikokoinen, harmaanruskea naaras makasi maassa tokkuraisena ja havahtui välillä valittamaan kipujaan. Leimusilmä oli antanut soturille katajanmarjoja saadakseen tämän rauhoittumaan hoitotoimenpiteen ajaksi.
Levitettyään salvaa vanhan naaraan turvonneisiin ja verestäviin silmiin, hän laittoi salvan päälle vielä tuhdin kerroksen hämähäkinseittiä, jotta lääke ehtisi vaikuttaa kunnolla. Parantajaoppilas oli kuitenkin pannut merkille Viherkatseen vammojen laajuuden, ja oli selvää, että naaras oli menettänyt näkökykynsä. Kissa, joka oli tehnyt tämän, oli pahimman luokan sadisti.
“Pidä pieni tauko, minä jatkan tästä”, Liljatuuli naukui ja laski häntänsä hetkeksi oppilaansa lavoille. Leimusilmä vilkaisi häntä hieman epäröiden, mutta suostui sitten istahtamaan hetkeksi sivuun. Akuuteimmat vammat oli jo hoidettu, ja jäljellä oli enää pienempien pintapuolisten haavojen läpikäyminen.
Parantajat olivat työskennelleet taukoamatta siitä asti, kun kaikki haavoittuneet oli saatu uuteen väliaikaisleiriin ja Kultasiipi oli tuonut heille joitain leiristä pelastamiaan yrttejä. Niitä ei ollut paljon, ja suurin osa oli jo jouduttu käyttämään. Tilanne ei näyttänyt hyvältä, mutta ainakin toistaiseksi kaikki pahasti loukkaantuneet olivat säilyneet hengissä, ja se oli kaikkein tärkeintä.
Leimusilmän katse hakeutui vähän matkan päässä makaavaan Lieskakajoon, jonka ympärille tämän perhe oli kerääntynyt lepäämään ja odottamaan soturin heräämistä. Oranssiturkkinen kolli oli tuotu taistelukentältä tajuttomana, ja ainakin vielä toistaiseksi tämä oli pysynyt samassa tiedottomuuden tilassa. Leimusilmä oli hoitanut ystävänsä pintapuoliset vammat, mutta ei voinut olla varma, oliko soturi loukannut päänsä jotenkin. Koska paikalla oli ollut muitakin pahemmin loukkaantuneita kissoja, kuten Sypressikuiske ja Viherkatse, Leimusilmä oli joutunut sysäämään tunteensa syrjään ja keskittymään heidän auttamiseensa sen sijaan, että olisi huolehtinut Lieskakajosta.
Lieskakajon tyttärelle, Kujetassulle, parantajaoppilas oli sanonut, että soturi oli unessa. Ei se mikään valhe ollut, muttei kyllä koko totuuskaan. Hän ei mielellään valehdellut muille, ei etenkään Kujetassulle, joka tuntui jo muutenkin inhoksuvan häntä jostain syystä, mutta oli parempi olla huolestuttamatta kollin perhettä enempää kuin se oli tarpeen. Ihan hyvin Lieskakajo saattoi olla vain pitkillä nokosilla uuvutettuaan itsensä taistelussa.
Kun Nokkospilvi, Kujetassu ja Lehmustassu olivat siirtyneet pois Lieskakajon luota, Leimusilmä lähestyi kollia. Hän oli yhä tauolla, mutta ei se estänyt häntä tarkistamasta potilaidensa vointia. Mustavalkoinen kolli kumartui raskasrakenteisen soturin ylle ja painoi korvansa vasten tämän kylkeä kuunnellakseen tämän hengitystä. Hän sulki silmänsä ja antoi itsensä vajota hetkeksi kuuntelemaan kollin tasaista hengitysääntä.
Aivan yhtäkkiä tasainen ääni katkesi, ja kollin ruumis hytkyi rohisevan yskänpuuskan voimasta. Leimusilmä hätkähti, avasi silmänsä ja näki myös Lieskakajon raottelevan vihreitä silmiään. Helpottunut huokaisu pakeni Leimusilmän suusta, kun punertavaturkkisen soturin katse kohdistui häneen ja elämä palasi tämän hetki sitten niin flegmaattisena maanneeseen kehoon.
“Ehdit säikäyttää minut jo ihan kunnolla”, Leimusilmä huokasi ja kietaisi häntänsä kollin käpälän ympärille. “Otit melko pitkät nokoset. Ei kai taistelussa sentään niin tylsää ollut?”
Lieskakajon kasvoilla käväisi hymyntapainen. Pian kolli kuitenkin vakavoitui ja tämä tajusi katsella ympärilleen. “Missä olemme?”
“Väliaikaisleirissä nummilla”, Leimusilmä selitti. “Hävisimme taistelun.”
Ymmärrys näkyi Lieskakajon kasvoilta, mikä nopeasti vaihtui suruun ja pettymykseen. Leimusilmä katsoi ystäväänsä pahoillaan. “Te teitte minkä voitte, mutta hyökkääjät käyttivät pentuja ratkaistaakseen taistelun edukseen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin perääntyä.”
Lieskakajo oli hyvin vaisu. Leimusilmä pani merkille, että myös jokin toinen asia vaikutti painavan soturin mieltä. Hän katsoi ystäväänsä silmiin huolestuneena.
“Mitä nyt?” hän kysyi.
//Lieska? 🙁
