Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Leimusilmä haukkasi jälkeen hiirestä ja mietti pureskellessaan, oliko hänellä suunnitelmia tälle päivälle. Sitten hän muisti luvanneensa Liljatuulelle toissapäivänä käyvänsä etsimästä metsästä lisää hämähäkinseittiä. Tänään voisi olla hyvä päivä sille – tai ilta.
”Ajattelin käydä illalla keräämässä hämähäkinseittiä”, hän vastasi suupieliään nuoleskellen. ”Jos sinulla ei ole mitään tänä iltana, voisit tulla mukaani. Kaksin saisimme varmasti kerättyä enemmän seittiä.”
Lieskakajo näytti pohtivan ehdotusta hetken, kunnes nyökkäsi lopulta ja loihti naamalleen ystävällisen hymyn. ”Eiköhän se sovi.”
”Hieno juttu!” Leimusilmä työnsi loput hiirestä soturille ja ryhtyi sen jälkeen pesemään viiksiään toisella tassullaan, jota kostutti välillä kielellään. Kun hän oli valmis, hän nousi seisomaan ja katsoi Lieskakajoa pirteästi hymyillen.
”Nähdään illalla piikkihernetunnelin luona”, hän sanoi vielä, ennen kuin palasi takaisin parantajan pesälle auttamaan Liljatuulta.
Illan tullen Leimusilmä valui aukion suuntaan. Vaikka alkoi olla myöhä, aurinko paistoi yhä kirkkaasti. Sen kultaiset säteet siivilöityivät puiden lomitse ja saivat metsän suorastaan hohtamaan.
Leimusilmän ei tarvinnut odotella pitkään Lieskakajoa. Kolli hölkytti soturien pesän suunnalta kepein askelin hänen luokseen. He tervehtivät toisiaan nopeasti, ennen kuin sujahtivat Leimusilmän johdolla ulos leiristä.
Leimusilmä tiesi, että seittiä olisi löytynyt varmasti aivan leirin tuntumasta. Hän kuitenkin halusi päästä jaloittelemaan ja nauttimaan viherlehden tuulesta turkissaan, sillä joutui viettämään päivänsä tunkkaisessa parantajan pesässä. Sitä paitsi, nyt hänellä oli seuraa, mikä teki ulkoilusta vielä hauskempaa.
Linnut sirkuttivat puissa, ja jossain kukkui käki. Joen solina kantautui Leimusilmän korviin. Hän seurasi ääntä, kunnes putkahti pensaikosta joen rantaan. Tumma jokivesi kimalteli laskevan auringon valossa. Hän katseli sitä hetken haltioituneena. Oikea syy tänne tulolle palasi kuitenkin äkkiä hänen mieleensä.
”Täältä luulisi löytyvän seittiä. Auringon avulla ne on helppo paikantaa”, hän selitti Lieskakajolle tohkeissaan. Hän skannasi ympäristöä hetken katseellaan ja löysi kuin löysikin erään pensaan ja puun välille viritetyn seitin, jonka auringonvalo ilmiantoi.
”Nyt etsitään vain kepit, niin voidaan ruveta keräämään!” hän naukui.
//Lieska? 😉
