Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Leimusilmä heräsi linnunlauluun. Hän makasi selällään vuoteessaan ja yritti unenpöpperöisenä tarkentaa katseensa pesän kiviseen kattoon, jossa kiemurteli ohuita köynnöksiä. Liljatuuli oli tapansa mukaan varhain jalkeilla ja touhuamassa sairasaukiolla. Leimusilmä ihmetteli, mistä vanhempi parantaja löysi joka aamu motivaatiota nousta ylös pedistä ja ruveta hommiin. Ei sillä, että Leimusilmä olisi inhonnut parantajana olemista, mutta toisinaan hän olisi vain halunnut jäädä nukkumaan koko päiväksi ja hoitaa kaikki tikun tassunsa saaneet potilaat joskus toiste.
Tsempattuaan itseään hyvän tovin nousemaan, Leimusilmän lopulta onnistui kammeta itsensä ylös ja liittyä Liljatuulen seuraan tuulettamaan sairasaukion sammalia. Tummanharmaa parantajakissa katsahti häneen viikset hiukan huvittuneesti väristen.
”Näytätpä sinä virkeältä”, naaras kiusoitteli.
Leimusilmä virnisti väsyneesti. ”Tietenkin. Minä niin rakastan herätä tähän aikaan, jotta voin käyttää sammalet ulkona pesästä.”
Liljatuuli pudisteli päätään naurahtaen. ”Niinpä tietenkin.”
Yhdessä he käyttivät kaikki sairasaukion vuoteet yksi kerrallaan ulkona. Urakassa vierähti melkein puoli päivää, ja kun he viimein olivat valmiita, Leimusilmä tunsi nälästä johtuvaa huimausta. Hän ei ollut ehtinyt syödä aamupalaa, mikä nyt kostautui heikotuksena.
”Minä menen syömään, jos sopii”, hän naukaisi Liljatuulelle, joka nyppi karvojensa joukosta roskia. ”Haluatko sinäkin jotain?”
”Ei kiitos. Lupasin aterioida myöhemmin veljeni kanssa tänään”, parantaja vastasi.
”Selvä juttu!” Leimusilmä suuntasi aukiolle mielessään ainoastaan yksi tavoite: saada ruokaa tyhjyyttään huutavaan vatsaansa.
Hän valikoi tuoresaaliskasta hiiren ja oli aikeissa mennä syömään sitä parantajan pesälle, kun sattumalta huomasi Lieskakajon istumassa surkean näköisenä aukiolla. Kolli oli istunut siinä jo hyvän tovin, sillä aiemmin Leimusilmä oli nähnyt tämän käymässä varsin kiivaan oloista keskustelua Nokkospilven kanssa. Hän päätti käydä katsomassa, mikä soturin vointi oli.
Hän näpäytti kollia kylkeen hännällään saadakseen tämän huomion, ja Lieskakajo katsahtikin häneen hiukan yllättyneenä.
”Hei, ajattelin että kaipaisit seuraa. Näytät hieman surkealta nimittäin. Ja viimekertainen juttutuokiomme keskeytyi ikävästi”, Leimusilmä maukui reippaasti, mutta kohteliaalla äänensävyllä. Punertava turkkisen soturin naamalle levisi hymy ja tämä teki hänelle tilaa istua.
Leimusilmä yritti kysellä tältä, mitä Nokkospilven kanssa oli käynyt, mutta kolli ei vaikuttanut halukkaalta puhumaan siitä, vaan käänsi keskustelun häneen.
”No, tiedät kai. Heräsin, pyöriskelin hetken paikallani ja mietin elämänvalintojani, siirryin siivoamaan sairasaukiota, kunnes tajusin olevani kuolemassa nälkään ja löysin sinut tullessani hakemaan ruokaa”, hän naukui leikkisä pilke silmissään. ”Talvikkitassu tai Kuutamotassu ei kumpikaan paljastanut minulle, mitä harjoituksissa oli oikeastaan tapahtunut, mutta udeltuani heidän mestareiltaan sain tietää, että he olivat käyttäneet kynsiä luvatta. Ilmeisesti Talvikkitassun soturinimitys viivästyy sen vuoksi.”
Hän haukkasi palan hiirestä ja työnsi sen sitten Lieskakajolle.
”Nämä nykyajan oppilaat ovat aivan mahdottomia”, hän huokaisi sitten mukamas rasittuneena ja pudisteli päätään. ”Aina rikkomassa sääntöjä ja kapinoimassa auktoriteetteja vastaan, vai mitä?”
//Lieska? 😉
