Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Vienotassu oli hoitanut hommansa esimerkillisesti, mistä Leimusilmä ei voinut olla kuin ylpeä. Klaaninvanhimpien pesän lisäksi he tekivät vielä nopean mutkan pentutarhalla ja tarkastivat Sadeturkin sekä kuningattaren pennut. Kaikki oli ollut hyvin, joten he olivat voineet palata pian takaisin parantajan pesälle ja aloittaa päivän varsinaisen oppitunnin.
Leimusilmä oli opettanut Vienotassulle joitakin uusia yrttejä ja kertonut, miten niitä käytettiin. Sen jälkeen he olivat käyneet hakemassa syömistä tuoresaaliskasasta metsästyspartion palattua ulkoa ja syöneet vihdoin aamiaista.
He jatkoivat yrttien opiskelulla iltapäivään asti, jonka jälkeen Leimusilmä oli antanut oppilaalleen vapaata ja lähtenyt itse ulos haukkaamaan happea.
Päivien kuluessa Leimusilmä oli onnistunut kehittämään itselleen ja oppilaalleen sopivan päivärytmin, johon sisältyi tarpeeksi varsinaista opiskelua kuin myös työntekoakin. Hän huomasi tottuneensa melko hyvin uuteen asemaansa mestarina, eikä vieroksunut juuri enää opettajana toimimista.
Tänään heidän ohjelmansa oli hieman tavallisesta poikkeava, sillä aamulla Mesitähti oli ilmoittanut heidän lähtevän Kivikukkulalle täydenkuun kokoontumiseen. Leimusilmää ajatus hieman kauhistutti, mutta hän piilotti sen hymynsä taa. Hän ei tahtonut tartuttaa pelkoaan Vienotassuun, jolle kokoontuminen oli ensimmäinen, aivan kuten monelle muullekin nuorelle kissalle.
Aamupäivän Leimusilmä oli pyhittänyt jälleen yrttien ja käytännön taitojen opiskelulle, mutta loppupäivän hän oli kehottanut oppilastaan lepäämään, jotta tämä jaksaisi matkata Kivikukkulalle myöhään illasta. He olisivat kotona luultavasti vasta aamunvaljetessa.
Kylmä tuuli pörrötti mustavalkoisen parantajan lyhyttä turkkia hänen loikkiessaan muiden perässä Kivikukkulaa ylöspäin. Vienotassu tuli aivan hänen kintereillään.
Kovin moni ei uskaltanut irtaantua oman klaaninsa joukosta heti. Jännite vihollisklaanien välillä oli käpälinkosketeltavaa. Leimusilmäkään ei voinut estää omia karvojaan aaltoilemasta levottomasti.
Vähän kauempana kivillä istuskeli Kuolonklaanin parantaja Hehkuaskel nuoremman kissan kanssa, jota Leimusilmä ei muistanut nähneensä aiemmin. Hän päätteli tämän olevan naaraan uusi oppilas.
“Käydään tervehtimässä Kuolonklaanin parantajia”, hän sanoi Vienotassulle ja viittoi tämän peräänsä.
Hehkuaskeleen kuono käännähti heitä kohti tämän huomatessa heidän lähestyvän. Leimusilmä nyökäytti kohteliaasti päätään kaksikolle ja naukui tervehdyksensä. Kuolonklaanilaiset tekivät samoin.
“Sinulla on uusi oppilas”, Leimusilmä maukui hymyillen Hehkuaskeleelle ja vilkaisi tämän vieressä istuvaa savunharmaata naarasta. Vaikka viime kuiden tapahtumat olivat saaneet hänet suhtautumaan kuolonklaanilaisiin suurella varauksella, hän ei ollut koskaan nähnyt toisia parantajia uhkana itselleen.
Hehkuaskel nyökkäsi. “Sumutuuli sai parantajanimensä vähän aikaa sitten”, naaras kertoi selvästi ylpeän oloisena.
“Onnitteluni”, Leimusilmä nyökkäsi tuoreelle parantajalle kohteliaasti, ja Sumutuuli naukui pikaiset kiitokset. Vienotassu oli seisonut tähän asti hiljaa mestarinsa vierellä, kunnes Leimusilmä esitteli tämän: “Vienotassu on ollut oppilaanani vasta vähän aikaa, mutta hän on jo varsin pätevä.”
“Toivotan onnea opintoihisi”, Hehkuaskel sanoi ystävällisesti kilpikonnakuvioiselle naaraalle, joka siirteli painoa tassulta toiselle hiukan hermostuneen oloisena.
//Vieno?
