Leimusilmä
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Leimusilmä!” Leimusilmän korvat kääntyivät yrttivarastosta kuuluneen naukaisun suuntaan.
”Niin?” hän huikkasi Liljatuulelle takaisin samalla, kun pinosi vanhoja sammalia yhteen kasaan sairasaukiolla.
”Minun piti käydä tekemästä tarkistuskäynti Nokkospilven pennuille, mutta olen juuri nyt liian kiireinen. Voisitko sinä tehdä sen puolestani?” Yrttivaraston kiviseinät vaimensivat jonkin verran tummanharmaan parantajan ääntä, eikä Leimusilmä nähnyt naaraasta kuin pätkän häntää pilkistämässä varaston suusta.
”Menossa.” Parantajaoppilas nosti vielä viimeiset vanhat sammalet kasaan ja suuntasi sen jälkeen aukiolle. Joku oppilaista voisi käydä siirtämässä sammalet myöhemmin leirin ulkopuolelle, ellei hän itse ehtisi ennen sitä.
Aukiolla kissat tekivät tavallisia askareitaan. Tuntemattoman taudin jälkeen lähes kaikki olivat parantuneet, ja elo klaanissa oli vilkastunut huomattavasti. Leimusilmä ei voinut kiittää esi-isiään tarpeeksi unen lähettämisestä. Muutoin he eivät ehkä olisi tässä nyt.
Astuessaan sisään hämärään, maidontuoksuiseen pesään, leikkivien pentujen kiljahdukset täyttivät Leimusilmän pään ja korvat. Pentutarhalla olivat samaan aikaan Minttuliekin, Nokkospilven ja Kimalaistoiveen pennut, ja meno oli sen mukaista.
Pari päivää sitten tosin yksi Minttuliekin ja Mesitähden pennuista oli menehtynyt. Liljatuuli oli jo jonkin aikaa seurannut sen vointia ja pannut merkille, miten pikkuinen oli jäänyt kasvukilpailussa huomattavan paljon jälkeen sisaruksiaan, ja se oli lopulta ollut pienen Murattipennun loppu. Se oli jo toinen kuollut pentu kyseisessä Minttuliekin pentueessa. Myös Nokkospilven ja Lieskakajon pennuista yksi oli kuollut heti synnyttyään. Leimusilmä ei ollut ehtinyt keskustella Lieskakajon kanssa palattuaan yrttejä etsimästä, sillä työtä oli yksinkertaisesti ollut liikaa, mutta hän halusi kovasti päästä kysymään kollin vointia.
”Hei, Leimusilmä”, Nokkospilven ystävällinen tervehdys toivotti parantajaoppilaan peremmälle. Hän tervehti takaisin ja meni raidallisen kuningattaren luo, joka kutsui kolme pentuaan luokseen.
Kujepentu, Lehmuspentu ja Lampipentu irtautuivat hieman vastahakoisen näköisesti leikistä ja tepastelivat emonsa tykö. Leimusilmä nyökkäsi pennuille hymyillen.
”Tulitko sinä tarkastamaan meidät?” Lehmuspentu kysyi kohteliaaseen sävyyn. Leimusilmä nyökäytti päätään myöntävästi.
”Kyllä vain. Älkää huoliko, minulla ei mene kauaa. Pääsette pian palaamaan takaisin leikkeihinne.”
Leimusilmä tutki kunkin pennun suun ja korvat huolella läpi ja teki muita tavanomaisia hoitotoimenpiteitä, joista voisi mahdollisesti saada selville, mikäli jokin oli vialla. Tutkimusta tehdessään Leimusilmä sai huomata, miten erilaisia kukin pentukolmikosta oli: Kujepentu oli hyvin sosiaalinen tapaus, joka olisi halunnut vain leikkiä. Lehmuspentu pysyi koko tarkastuksen ajan tyynenä ja arvokkaana, vaikka hänestä saattoikin aistia hienoista ennakkoluuloisuutta Leimusilmän toimia kohtaan. Pentueen pienin, Lampipentu, oli kahta sisarustaan huomattavasti hiljaisempi ja ujompi, eikä parantajaoppilas kuullut tämän sanovan sanaakaan käyntinsä aikana.
”Kaikki kunnossa”, Leimusilmä vakuutti tarkastusten jälkeen sekä pennuille että Nokkospilvelle, joka nyökkäsi kiitollisena parantajaoppilaalle.
”Kiitos, Leimusilmä.”
”Teen vain työtäni”, Leimusilmä vastasi hymähtäen ja alkoi tehdä lähtöä. ”Olkaa kiltisti ja muistakaa totella emoanne!” hän naukui vielä pennuille, mutta nämä eivät enää kuunnelleet, vaan olivat painelleet takaisin omille teilleen. Hän naurahti päätään pudistellen ja sujahti ulos pesästä.
Pesän ulkopuolella hän melkein törmäsi Lieskakajoon, joka oli kantamastaan oravasta päätellen tuomassa kuningattarille lounasta. Heidän katseensa kohtasivat ohikiitävän hetken ajan, ja Leimusilmä tunsi sydämensä kiihdyttävän lyöntejään.
Hän astui kohteliaasti pois soturin tieltä ja väläytti tälle ystävällisen hymyn. ”Anteeksi, en tajunnut ajatuksissani katsoa, olenko kävelemässä pahki johonkuhun.”
Lieskakajo pudisteli päätään hymyillen hänkin. ”Älä suotta pahoittele. Minäkin olisin voinut kuulostella vähän tarkemmin, oliko joku tulossa ulos.”
Hiljaisuus. Kaksikko tuijotteli toisiaan hetken kuin odottaen jommankumman tekevän seuraavan siirron. Niinpä Leimusilmä päätti ottaa tilanteen käpäliinsä.
”Emme ole ehtineet jutella kunnolla sitten sen taudin puhkeamisen”, hän naukaisi hymyillen vienosti. ”Näytät nyt olevan kiireinen, mutta myöhemmin voisimme käydä vaikka kävelyllä tai viettää yhdessä aikaa aukiolla ja vaihtaa kuulumisia. Jos se siis sopii sinulle, tietenkin!” Leimusilmä tunsi korvannipukoitaan kuumottavan hermostuneesti. Hänen vatsassaan tuntui olevan parvi perhosia liihottelemassa ympäriinsä.
//Lieska?
