Leimutassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Tämä on niin jännää!” hehkutti Viherkatseen perässä kulkeva Tuulitassu. Naaraan kyyhkynharmaa turkki oli innosta pörröllään ja hän näytti enemmän pennulta kuin soturiksi harjoittelevalta oppilaalta.
Leimutassu tukahdutti huokauksen. Hän joutuisi viettämään tämän päivän kahden muun hänen ikäisensä nuoren kissan kanssa taisteluharjoitusten merkeissä, sillä Liljatuulen mukaan hänen pitäisi osata puolustaa itseään ja potilaitaan esimerkiksi vihollishyökkäyksessä. Leimutassu ei kuitenkaan täysin ymmärtänyt sitä, miksi hänet passitettiin joidenkin soturioppilaiden mukaan. Tuulitassun korvien ympärillä oli vielä untuvaista pentukarvaa ja hän ylsi hädin tuskin Leimutassun rinnalle, vaikka kolli oli itsekin tavallista pienikokoisempi ja hintelämpi.
Toinen mukana olevista oppilaista oli taas täysin yli-innokkaan Tuulitassun vastakohta; Harhatassu oli Leimutassun tavoin solakka ja pitkäjalkainen, joten hän arveli tämän olevan myös nopea. Pohjaväriltään lumenvalkean kollin turkkia koristi pari savunharmaata laikkua, joista toinen muodosti ikään kuin kapean naamion tämän silmien ympärille ja toinen jäi piiloon lapojen väliin. Vaikka kokonaisuudessaan oppilas vaikutti tavalliselta, ystävälliseltä Eloklaanin kissalta, jokin hänen hillityssä ja hieman salamyhkäisessä olemuksessaan häiritsi Leimutassua.
Harhatassun siniharmaat silmät, jotka hetki sitten olivat olleet kohdistettuna haaveksivasti jonnekin kaukaisuuteen, kääntyivät nyt yhtäkkiä Leimutassua kohti, ja hän tajusi jääneensä tuijottamaan tätä. Hän siirsi nopeasti katseensa takaisin menosuuntaan ja kiri Tuulitassun rinnalle, vaikkei erityisemmin välittänyt naaraan seurasta.
”Tiedätkö sinä, missä se harjoittelupaikka on?” hän kysyi oppilaalta, jonka korvat olivat itsevarmasti pystyssä ja häntä heilui puolelta toiselle. Tuulitassu katsahti häneen kuin hän olisi juuri sanonut hauskankin vitsin. Leimutassu katui jo valmiiksi, että oli yrittänyt viritellä heidän välilleen minkäänlaista keskustelua.
”Totta kai minä tiedän! Etkö sinä muka?” Naaras puhui ärsyttävän isoon ääneen. Leimutassu tunsi olonsa vaivaantuneeksi, kun hän näki edellä kulkevan Viherkatseen toisen korvan kääntyvän heidän suuntaansa. Soturi varmaankin ajatteli, että Leimutassu oli aivan hiirenaivoinen kun ei tiennyt, minne he olivat matkalla. Juuri nyt, enemmän kuin mitään, hän toivoi Liljatuulen olevan täällä hänen tukena ja turvanaan, ihan vain muistuttamassa näitä sotureita ja oppilaita siitä, että Leimutassusta oli määrä tulla parantaja eikä mikään tappelupukari.
Hän jättäytyi kulkemaan vähän matkan päähän Tuulitassusta ja tämän mestarista, niin että hän käveli nyt Harhatassun ja Salviakatseen edessä. Kun hän alkoi tuntea olonsa tukalaksi jäädessään kahden parivaljakon väliin, hän hidasti vauhtiaan niin, että käveli lopulta joukon hännillä. Hänen oli hiukan helpompi hengittää, mutta ahdistus jatkoi hänen kurkkunsa ympärille kiertymistä kuin puuta tukahduttava köynnös.
”Oletko kunnossa?” Leimutassu säpsähti vierestään kuuluvaa uutta ääntä. Hän vilkaisi Harhatassua, joka oli jäänyt tahallaan mestaristaan jälkeenja ja käveli nyt rinta rinnan Leimutassun kanssa.
Leimutassu pakotti niskakarvansa silottumaan ja nyökkäsi sitten. ”Olen minä. Kiitos kun kysyit”, hän naukaisi.
Harhatassu tutkaili häntä hetken utelias pilke siniharmaissa silmissään, kunnes niiden katse siirtyi muualle. ”Älä välitä Tuulitassusta. Hän osaa olla joskus vähän kovaääninen”, kolli kertoi oudon rauhallisella äänellä. Se sai hänet kuulostamaan paljon vanhemmalta kuin oikeasti oli.
”Minä kouluttaudun parantajaoppilaaksi”, Leimutassu huokaisi turhautuneena. ”Ei minun pitäisi joutua harjoittelemaan sitä, mikä on parhain tapa huitoa jotakuta kynsillä silmille. Sen luulisi tulevan ihan luonnostaan, jos kerran hätä on niin iso.”
Ennen kuin Harhatassu ehti sanoa mitään siihen, he huomasivat kissojen heidän edessään hidastavan vauhtia ja lopulta pysähtyvän. Leimutassu kuikuili muiden takaa aukiolle, jossa oli laaja, hiekkareunainen monttu. »Tämän täytyy olla harjoittelupaikka», hän tuumi itseksekseen astellessaan Harhatassun kanssa Tuulitassun luokse, joka oli jo loikkinut alas monttuun.
Viherkatse ja Salviakatse jäivät seisomaan sen reunalle ja katselivat sieltä alas oppilaisiin. Mestarit painoivat päänsä lähekkäin ja puhuivat matalalla äänellä, niin ettei Leimutassu pystynyt erottamaan kovinkaan montaa sanaa heidän keskustelustaan. Sitten soturit suoristautuivat, ja Salviakatse otti puheenvuoron: ”Tänään pidämme teille taisteluharjoitukset. Mukana on kokemattomampia oppilaita, joten taso on sen mukainen. Ensiksi haluaisin, että Tuulitassu ja Harhatassu näyttäisivät Leimutassulle puolustus-hyökkäys-liikesarjan, jonka kaikki soturioppilaat ovat oppineet jo heti ensimmäisinä päivinään koulutuksessaan. Sen jälkeen Leimutassu saa yrittää samaa.”
Leimutassu siirtyi lähemmäksi montun reunaa, kun kaksi muuta oppilasta valmistautuivat suorittamaan annettua tehtävää. Katsellessaan, miten Harhatassu lähti syöksymään kohti Tuulitassua laskelmoidun tarkasti, hän mieleensä putkahti muisto aikojen takaa kaksijalkalasta, silloin kun hän hädin tuskin tiedosti edes olevansa olemassa. Muistossa hänestä silloin huolta pitänyt kujakissa taisteli toista kulkuria vastaan, jonka liikkeet olivat holtittomia mutta tappavalla voimalla kohdistettuja. Kujakissa oli pitänyt urheasti pintansa ja karkottanut tunkeilijan tiehensä. Nämä kissat taistelivat ihailtavan järjestelmällisesti, mutta Leimutassu pani merkille, ettei Harhatassu käyttänyt aivan niin paljon voimaa kuin olisi voinut. Hänen hyökkäyksensä onnistui nipin napin, sillä Tuulitassun tasapaino oli horjunut kahdelle jalalle noustessa eikä tämä ollut pystynyt pysäyttämään kollin liikettä.
”Hyvää työtä, Harhatassu! Ensi kerralla voisit käyttää vähän enemmän voimaa hyökkäyksessä”, Salviakatse kehotti oppilaalleen. Viherkatsekin maukui omat kannustuksensa Tuulitassulle, joka hetkellisen pettymyksen puuskan jälkeen oli noussut taas käpälilleen ja puhkui innosta päästä kokeilemaan uudestaan.
”Leimutassu, kokeile ensin hyökkäystä. Harhatassu toimii harjoitteluparinasi ja yrittää torjua hyökkäykseksi”, Salviakatse naukui ja huiskaisi hännällään merkiksi mennä asemiin. Naaraan vihertävän keltaiset silmät kiilsivät, kun hän seurasi oppilaiden liikkumista montussa.
Tuulitassun siirryttyä pois tieltä Leimutassu otti oman paikkansa. Harhatassu seisoi vähän matkan päässä vastatusten häntä ja valmistautui itsekin tulevaan harjoitusyhteenottoon. Leimutassu huomasi hänen levittävään jalkojaan ilmeisesti paremman tasapainon toivossa. Hän teki samoin.
”Ai niin, muista pitää kynnet piilossa!” Viherkatse huikkasi montun reunalta, kun Leimutassu työnteli kynsiään ulos malttamattomana. Hän veti kyntensä vaivihkaa takaisin sisään; hänen jokainen karvansa sojotti pystyssä jännityksestä.
Siinä samassa hän juoksi jo kohti Harhatassua yrittäen parhaansa mukaan matkia tämän aikaisemmin näyttämää esimerkkiä.
//Harha? Toivottavasti en hitannu liikaa tai väärin x)
//826 sanaa
