Leimutassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
”Älä huoli, minäkin epäonnistuin ensimmäisellä kerrallani”, Tuulitassu tuli naukumaan Leimutassulle kun hän oli pyyhkimässä hiekkaa korvistaan. Leimutassu nykäisi viiksiään ärsyyntyneesti ja yritti hillitä terävät sanansa.
Äskeinen nöyryytys oli hänellä yhä tuoreena muistissa, vaikka kaikki olivatkin kehuneet hänen yritystään onnistuneeksi. Hän tiedosti Harhatassun olevan vanhempi ja kokeneempi oppilas, mutta oli silti salaa turvannut siihen ajatukseen, että hän oli kaksijalkalan katujen kasvatti ja oli aina osannut pitää puolensa itseäänkin isompia – mikä ei ollut Leimutassun kohdalla paljon vaadittu – vastustajia kohdatessaan.
”Kokeilkaa uudelleen”, Viherkatse kehotti montun reunalta. Leimutassu huokaisi, nousi käpälilleen ja tassutti taas vähän matkan päähän Harhatassusta.
Samalla hän yritti kuumeisesti käydä mielessään läpi erilaisia taktiikoita, joilla hän voisi yrittää iskeä kollioppilaan puolustuksen läpi. Harhatassu tiesi tämän liikkeen ja oli luultavasti saanut harjoitella sitä useita kertoja aiemminkin, joten Leimutassun olisi oltava luova, mikäli hän halusi osoittaa olevansa kyvykäs tähän. Hetkinen… Kyvykäs mihin, tarkalleen ottaen? Mitä hän oikein ajatteli: hänhän oli parantajaoppilas eikä mikään soturi! Ehkä ongelma nimenomaan oli juuri siinä, että hän yritti ajatella kuin nuo muut – kuin taistelija. Leimutassukin oli omanlaisensa taistelija, mutta hän ei taistellut kynsillään ja hampaillaan, vaan älyllään!
Hiekanjyväset tunkeutuivat kynsien alle ja varpaiden väliin, kun hän otti tukevamman asennon montun pohjalla ja silmäili samalla harjoitusvastustajaansa. Harhatassu vaikutti aavistuksen levottomalta, vaikka olikin Leimutassua vanhempi ja varmasti myös monin verroin parempi tässä.
Leimutassu veti kerran syvään henkeä ja keräsi voimaa lonkkiinsa syöksyä varten. Hänellä oli mielessään selvä suunnitelma, kunhan se vain toimisi, eikä hän töpeksisi mitään. Kun Salviakatse heilautti häntäänsä merkiksi aloittaa, Leimutassu ponkaisi vauhtiin.
Jokaisella harppauksella hän kurkotti pidemmälle; Harhatassun puolustustusta varten jännittynyt hahmo tuli lähemmäksi koko ajan. Leimutassu nosti toisen käpälänsä ilmaan niin kuin aiemmallakin kerralla, ja hän näki Harhatassun kohottautuvan takajalkojensa varaan valmiina läimäisemään häntä toisella etukäpälällään. Kuitenkin yhtäkkiä Leimutassu ojensi molemmat etukäpälänsä suoriksi eteen ja ponnisti takajaloillaan niin, että hän pystyi tarttumaan kiinni valkean kollin kyljistä. Harhatassu ulvaisi yllättyneenä eikä ehtinyt vastata hänen iskuunsa ennen kuin he jo kierivät yhtenä turkkien ja häntien myrskynä hiekkaisella maalla, kunnes pysähtyivät. Leimutassu kierähti pois Harhatassun päältä ja sylki hiekkaa pois suustaan.
Samaan aikaan Viherkatse ja Salviakatse olivat liukuneet alas monttuun ja hölkkäsivät nyt heitä kohti huolestunut ilme naamallaan. Leimutassu punnersi itsensä takaisin käpälilleen ja katsahti sitten Harhatassuun, joka kampesi parhaillaan itseään ylös. ”Kävikö pahasti?” hän kysyi peläten satuttaneensa toista oppilasta.
Harhatassu ravisti hiekat turkistaan, tutki sitten nopeasti itsensä vammojen varalta ja pudisteli päätään. ”Ei, yllätyin vain”, hän sanoi. ”Se oli aika hieno liike.”
”Niin oli”, myötäili Viherkatse, jonka silmissä oli vaikuttunut hehku. ”Kävit kimppuun melkein kuin soturi”, hän lisäsi hieman leikkisään sävyyn.
Leimutassu tunsi rintansa pullistuvan ylpeydestä, ja hän toivoi, että Liljatuuli olisi ollut näkemässä hänet. Parantajanaaraan ajatteleminen sai kuitenkin syyllisyyden kalvamaan Leimutassun mieltä. Hänen oli muistutettava itseään uudemman kerran siitä, että hän oli parantajaoppilas, eikä hänen kuulunut kannattaa väkivaltaa asioiden ratkaisukeinona. Hänen tulisi hoitaa jokaista haavoittunutta tai sairasta kissaa, ei väliä sillä, oliko tämä omasta klaanista vai vihollinen.
Yhtäkkiä hän tunsi kovan vesipisaran tipahtavan korvalleen. Hän nytkäytti sitä närkästyneenä, mutta ei voinut tehdä mitään, kun ensin kevyenä tihkuna alkanut sade yltyi kaatosateeksi. Salviakatse komensi kaikki saniaispuskan alle suojaan siksi aikaa, kunnes sade hellittäisi.
”En halua yhdenkään kissan sairastuvan valkoyskään”, hopeanharmaa tabbykuvioinen naaras murisi hampaittensa takaa ja ravisti sateen likistämää turkkiaan päästyään suojaan saniaisten sekaan.
Leimutassu jäi kyyryyn Harhatassun vierelle. Oppilaat katselivat ulos aukiolle, jossa montun hiekka oli kerännyt vettä itseensä ja muuttanut väriään tummanruskeaksi. Leimutassulle tuli odotellessa tylsää, joten hän päätti yrittää aloittaa keskustelua toisen kollin kanssa.
”Synnyitkö sinä klaanikissaksi vai tulitko jostain muualta?” hän kysyi rikkoen hiljaisuuden heidän välillään.
//Harha?
//572 sanaa
