Leimutassu
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Leimutassu ja hänen mestarinsa Liljatuuli olivat juuri olleet lähdössä keräämään yrttejä, kun Mahlahalla tuli keskeyttämään nämä. Vaalean kermanvälinen kolli kysyi, tarvitsivatko he apua, ja tarjoutui heti perään itse turvaamaan heidän selustansa. Leimutassu piti soturin miellyttävän rauhallisesta äänensävystä ja aurinkoisista kasvoista. Oli vaikea uskoa, että tuo oli vasta vähän aikaa sitten asunut Kuolonklaanissa, jossa kissat näyttivät aina siltä kuin olisivat nukkuneet vuoteessa, joka oli täynnä okaita. Toisaalta ehkä juuri tästä syystä kolli oli päättänyt jättää klaaninsa ja liittyä heidän joukkoonsa.
”Apu olisi kyllä tarpeen”, Liljatuuli vastasi kiitollisena hymyillen. Hännänheilautuksella tummanharmaa parantaja kokosi kolmen hengen yrtin metsästys -partionsa kasaan ja lähti kulkemaan määrätietoisin askelin leirin piikkihernetunnelia kohti. Leimutassu sipsutti aivan mestarinsa kannoilla, aistien Mahlahallan tulevan heti perässään.
Ensimmäiseksi he suuntasivat joelle, josta löytyisi ainakin kaislaa ja katajanmarjoja. Leimutassu piti suunsa raollaan riistan tuoksujen varalta, vaikka tiesi, ettei hänen kuulunut saalistaa tällä reissulla. Liljatuuli on varmasti vain hyvillään, jos nappaan meille samalla jotakin saalista, hän tuumasi, mutta yritti sen jälkeen keskittyä paikantamaan niitä kasveja, joita he olivat tulleet etsimään.
Joki kohisi vähän matkan päässä. Leimutassu tassutti lähemmäksi ja onnistui huomaamaan katajan, joka kurkotteli vettä kohti. Hän loikki viimeiset askelet rantaan.
Juuri kun hän oli kurottamaisillaan kohti katajaa, hän kuuli ruohikon vaimentamat käpälänaskelet takaansa. Hän kiepahti ympäri ja näki Mahlahallan, joka oli tullut hänen lähelleen.
”Ole varovainen, ettet tipu”, kolli kehotti ystävällisesti ja nyökäytti hänelle pienesti päätään. Leimutassu nyökkäsi takaisin ja palasi jatkamaan sitä, mitä oli ollut aikeissa tehdä.
Hän yritti purra irti yhtä oksaa, jossa oli kiinni pulleita marjoja. Oksa oli kuitenkin sitkas ja neulaset pistelivät häntä kuonoon ja silmiin. Hän ärähti turhautuneena ja astahti kauemmaksi hieroakseen nenäänsä, johon neulaset olivat häntä äsken tökänneet.
”Onko jokin vialla?” Mahlahalla tuli hänen vierelleen ja katsahti häneen kysyvä ilme kasvoillaan.
Leimutassu huiskaisi hännällään hieman ärsyyntyneenä, koska ei ollut onnistunut katkaisemaan oksaa itse. ”En saa tuota oksaa katki”, hän kertoi ja osoitti samalla korvillaan siihen kohtaan, jota oli yrittänyt saada rikki hampaillaan. ”Ja me tarvitsemme nuo marjat.”
//Mahla?
//320 sanaa
