Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo oli ollut nummilla saalistamassa, kunnes hän oli kohdannut tummaturkkisen kuolonklaanilaisen pieksemässä pyöreäpiirteistä kotikisua. Lieskakajo ei kannattanut turhaa väkivaltaa ja hänen oli ollut pakko puuttua tilanteeseen, joka oli eskaloitunut hänen ja kuolonklaanilaisen taisteluun. Nyt Lieskakajo istui vaalean kotikisun kanssa Eloklaanin reviirillä kuolonklaanilaisen kollin häädettyä heidät. Kotikisulla oli pahoja vammoja ja kollin turkki oli sotkeutunut vereen. Lieskakajo itse oli selvinnyt vähemmällä. Kotikisu tärisi peloissaan ja hänen kasvonsa olivat haudattuna tuon häntään. Lieskakajon sydän ei kestäisi, jos hänen pitäisi saattaa kotikisu yksinään ulos reviiriltä. Ties vaikka se pahainen kollin retku olisi jossain vaanimassa.
”Hei, olen Lieskakajo. Minä olen Eloklaanista, en tee sinulle mitään pahaa. Ei hätää, kaikki on nyt hyvin. Minä vien sinut meidän leiriimme, sopiiko se sinulle? Kuka olet?” Lieskakajo puheli rauhallisesti. Hän oli yrittänyt silittää kollia hännällään, mutta kotikisu oli säikähtänyt hänen kosketustaan. Voi toista, kolli tunsi vihaa Kuolonklaania kohtaan. Kuinka he – tai ainakin tämä yksi – saattoivat olla niin julmia kissoja?
”E-en löydä kotiin, jo-joten kai se, kai se sopii. Ja nimeni, ni-nimeni on Puh”, kollikissa vikisi lopulta ja nosti katseensa suurempaan kollikissaan. Lieskakajo hymyili kollille varovaisesti. Eihän Eloklaanilla ollut kovinkaan paljoa yrttejä jakaa, mutta eihän Puhia voisi oman onnensa nojaan jättää.
”Meillä on parantajat, jotka hoitavat sinut kuntoon. Autan sinut selkääni, niin pääsemme nopeammin leiriin”, Lieskakajo selitti rauhalliseen sävyyn ja muistaessaan Leimusilmän, läikähti hänen rinnassaan. Jos joku hoitaisi Puhin kuntoon, niin Leimusilmä! Lieskakajo asettautui kyyryyn ja näin ollen kotikisu pääsi kiipeämään hänen selkäänsä. Puh piti pientä vikinää liikuttaessaan käpäliään. Lieskakajo katsahti taivaalle, Tähtiklaanin olisi pakko antaa kollin selvitä. Soturikolli lähti kotikisu selässään hiljakseen kohti Eloklaanin leiriä. Matkalla Lieskakajo puheli Puhille mukavia ja yritti pitää ajatuksensa muualla, kuin hänen vammoissaan. Lieskakajon vatsaa kivisti, tabbykuvioinen soturi oli saanut tehtyä inhottavaa jälkeä siihen ja heidän pyöriessään maassa oli Lieskakajo satuttanut takajalkansa.
Kaksikon saapuessa leiriin, saivat he osakseen paljon katseita. Lieskakajon selkä oli sotkeutunut Puhin vereen ja muutamat eloklaanilaiset tulivat kysymään mitä oli tapahtunut.
”Hakekaa joku Mesitähti ja pyytäkää häntä tulemaan parantajanpesälle”, Lieskakajo naukaisi kuuluvasti ja kiiruhti sitten kotikisukollin kanssa parantajanpesälle. Lieskakajo laski Puhin potilaspedille ja huhuili samalla parantajia paikalle. Hänen ilokseen Leimusilmä saapuikin nopeasti paikalle, tiedustellen mitä oli tapahtunut.
”Kuolonklaanilainen meinasi tappaa hänet”, Lieskakajo kertoi huolestuneena Leimusilmälle ja huomasi mustavalkean kollikissan tarkkailevan myös hänen arpiaan.
”Äh, älä minusta huoli. Nämä odottavat”, Lieskakajo naukaisi vähätellen, vaikka pitikin käpäläänsä koholla. Leimusilmä vilkaisi sotkuista kollia vielä kerran, kunnes hän sitten kääntyi Puhin puoleen. Tovin kuluttua valkoruskea päällikkö asteli parantajanpesälle ja suuntasi pedillä makoilevaan Lieskakajoon. Kolli kampesi itsensä pystyyn ja nyökkäsi Mesitähdelle kunnioittavasti.
”Löysin hänet rajalta. Jokin kuolonklaanilainen oli tappamassa häntä enkä minä voinut antaa sen tapahtua. Tiedän, että kuolonklaanilaisten asiat eivät kuulu meille, mutta olin vain muutaman ketunmitan päässä. Kuinka olisin voinut vain katsoa, kun hänet tapetaan?” Lieskakajo naukui hiljaisella äänellä ja nielaisi.
”Sama kissako teki sinun haavasi?” Mesitähti kysyi ja viittasi Lieskakajon omiin vammoihin. Oranssiturkkinen soturi nyökkäsi päällikölle ja avasi jälleen suunsa:
”Oikeastaan, minä.. En selvinnyt siitä tilanteesta ilman taistelua ja minä olin se, joka teki rajarikkeen ja aloitti taistelun sen kuolonklaanilaisen kanssa. Pyydän anteeksi, Mesitähti ja olen valmis hyvittämään tekoni. Tein sen ainoastaan pelastaakseni tuon kotikisun”, Lieskakajo selitti päällikölleen hieman korvat luimussa. Kollipäällikkö vilkaisi sammalilla makaavaan kolliin, joka oli parhaillaan Leimusilmän paikattavana. Lieskakajo tiesi Mesitähden olevan fiksu päällikkö, ei toinen voisi tuomita häntä täysin.
”Katsotaan mitä teemme sitten myöhemmin, kun sinut on saatu paikattua”, Mesitähti naukaisi lopulta ja tallusteli sitten ulos parantajanpesästä. Lieskakajo huokaisi ja huomasi tyttärensäkin olevan parantajanpesässä. Naarasoppilas tosin nukkui, joten Lieskakajo ei millään raaskinut herättää toista, vaan kierähti kippuralle.
//Mikäli Ela tahdot, saat jatkaa tuosta Medellä, mutta ei ole pakko X)
