Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo askelsi Nokkospilven takana pää hieman riipuksissa. Kharon oli lähtenyt jo ties kuinka monta kuuta sitten, ei kolli edes jaksanut laskea. Hän ei kuitenkaan ollut entisellään ystävänsä lähdön jälkeen ja oli vain vetäytynyt kuoreensa. Nyt kuitenkin hänelle oli nimitetty oppilas ja Lieskakajon olisi pakko ryhdistäytyä edes vähäsen. Hän oli ajatellut, että oppilaan saaminen korjaisi taianomaisesti hänen kaikki ongelmansa, mutta niin ei kuitenkaan ollut käynyt. Kolli tiesi, että hänen olisi ryhdistäydyttävä, mutta se oli niin vaikeaa. Eihän Kharon ollut edes kuollut. Oikeastaan, hän vihasi tuota nimeä. Hänelle toinen oli yhä Haavetassu eikä mikään Kharon. Kharon oli vienyt häneltä ystävänsä, melkein kaiken. Kuiden aikainen tuntui pyyhkiytyneen hänen kasvoiltaan välittömästi ja suuttumus oli tullut sen tilalle. Kuinka toinen oli vain voinut jättää hänet? Erakkoelämä ei taatusti voittaisi klaanielämää. Lieskakajo polkaisi käpälää mutisten jotain epämääräistä Nokkospilvelle. ”Nyt minä todella aion keskittyä Eloklaaniin, lupaan sen. Unohdan Kha- siis Haavetassuun. Unohdan hänet kokonaan”, Lieskakajo lupasi toiselle päättäväisesti ja hieman katkerasti. ”Oho, sinähän olet edistynyt. Ethän olekaan surkutellut tätä kuin öö, ikuisuuden”, Nokkospilvi tuhahti, mutta hänen äänessään oli ripaus tyytyväisyyttä. ”Aion kouluttaa Kultatassusta parhaan soturin”, kolli julisti suurieleisesti ja röyhisti rintaansa. ”Ainakin sinulla on tavoitteet korkealla. Mutta nähdään taas, minun on mentävä! Onnea Kultatassun kanssa ja toivottavasti lupauksesi todella pitää”, Nokkospilvi hyvästeli toisen hiukan sarkastisesti ja Lieskakajo mutisi, ettei hän miettisi Haavetassua enää koskaan. Päätösten ja lupausten teko oli kuitenkin rankkaa eikä hän jaksaisi vielä mennä etsimään Kultatassua. Pieni lepo- ja ruokailuhetki voisi piristää häntä. Ehkäpä raidallinen voisi jopa etsiä uusia, parempia ystäviä? Sisimmässään hän tunsi pistoksen Haavetassun korvaamisesta, mutta itsepähän tuo oli hylännyt hänet! Lieskakajo havaitsi aukion laitamilla Utusielun, entisen mestarinsa. ”Hei Utusielu! Mitä sinulle kuuluu? Emme ole jutelleet hetkeen, sopiiko liittyä seuraan? kolli naukaisi mahdollisimman reippaasti ja sai vastaukseksi ystävällisen hymyn. ”Lieskakajo, mukava nähdä! Liity toki, ei minulla tässä ollut mitään erikoista. Oletpa sinä pirteällä päällä, viimeksi kun näimme surit vielä ystävääsi. Onhan se toki harmi, että Haavetassu ja muut lähtivät, mutta mukava nähdä että olet jo paremmalla tuulella”, Utusielu naukaisi lempeästi ja taputti hännällään viereistä paikkaa, johon nuorempi kissa istahti. ”Minulle kuuluu sitä samaa vanhaa, soturin hommia. Entä sinä? Teillä nuoremmilla on yleensä jos jonkinlaista menoa”, hän naurahti ja sukaisi etukäpäläänsä. ”Ja onhan sinulla myös nykyään oppilas, onneksi olkoon! Kultatassu vaikuttaa oikein reippaalta ja mukavalta nuorukaiselta”, vanhempi naaras lisäsi ja Lieskakajo nyökkäsi hymyillen. ”Kultatassu kyllä on. Ja sainhan minä oppini parhaimmalta, minulla on suorastaan etulyöntiasema muihin mestareihin verrattuna”, raidallinen naukaisi osittain tosissaan, osittain vitsaillen. ”Olen viettänyt myös kohtuullisen paljon aikaa Nokkospilven kanssa, hän on.. Mukava”, Lieskakajo naukaisi hieman punastuen ja yritti keksiä mahdollisimman nopeasti uuden puheenaiheen, mutta huomasi jo Utusielun kasvoilla uteliaan ilmeen. Lieskakajo tuhahti, mutta naurahti itsekin. ”Ehkäpä voisit tulla jonain päivänä mukaani harjoituksiin?” kollisoturi ehdotti ja hänen entinen mestarinsa nyökkäsi. ”Tai sitten sinä voisit pyytää sitä Nokkospilveä mukaasi harjoituksiin?” Utusielu naurahti ja vinkkasi silmäänsä. ”Pyh, lopeta! Olet aivan mahdoton”, kollisoturi tuhahti. ”Taidan tästä todella lähteä etsiä syötävää, kiitos juttuseurasta ja näkyillään taas!” Lieskakajo lisäsi pikaisesti ja lähti loikkimaan nopeasti kohti tuoresaaliskasaa. Kolli kuitenkin loikki liian nopeasti ja törmäsi johonkin pehmeään, klaanitoveriinsa. ”Anteeksi”, hän mutisi nolostuneena.
// 502 sanaa
// Jos joku haluaa joutua Lieskan tyrmäämäksi, niin toki!!
