Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajon häntä huiski maata innostuneena, kun Haavepentu kapusi hänen selkäänsä innostuneena. Kollin sydäntä lämmitti Haavepennun viaton into, joka muistutti häntä hänen omista pentuajoistaan. Lieskakajokin oli rakastanut mäyräkyytejä ja seikkailuja, kolli odotti jo, että pääsisi seikkailemaan pennun kanssa leirin ulkopuolelle. Siellä vasta olikin jännittäviä asioita vastassa! Kollin askel oli joustava ja leppoisa, kun hän ravasi polkua pitkin pentutarhalle päin. Hänen vihreä katseensa havaitsi Taivaslaulun ja Iltakaiun keskustelevan keskenään, kollin veli taas istuskeli hangessa omissa oloissaan. Lieskakajo ei kuitenkaan kiinnittänyt sen enempää huomiota muihin kissoihin, vaan keskitti kaiken huomionsa Haavepentuun. Matkan tullessa päätökseen, raidallinen kolli kumartui, jotta pentu voisi loikata hänen selästään helpommin ja turvallisemmin alas. Haavepentu loikkasi polulle, mutta jalkojen pettäessä alta hän kierähti muutaman kerran ympäri hangessa. Kollisoturi venytti kaulaansa ja kumartui katsomaan maassa olevaa pentua, valmiina auttamaan toista. Haavepentu kuitenkin nousi kimpaantumatta ylös ja kääntyi tuoreen soturikissan puoleen.
”Olet ihan paras! Nähdäänhän me taas huomenna?” Haavepentu kysyi Lieskakajolta leveästi hymyillen ja kolli kosketti hellästi pienen pennun otsaa kuonollaan.
”Nähdään! Voin tulla hakemaan sinua partion jälkeen, jos se sopii vanhemmillesi. Älä kerro tätä muille, etteivät he tule kateelliseksi, mutta..”, Lieskakajo aloitti salaperäisesti ja kosketti kuonollaan toisen korvaa. ”Sinä olet ehdoton suosikkini ja paras seikkailija!” kolli hymyili ja pukkasi toista pehmeästi. Haavepentu hymyili ja hänen silmänsä tuikkivat, kun kolli kääntyi vanhempiensa puoleen. Raidallinen kolli istahti lumihankeen ja jäi odottelemaan, että pääsisi sanomaan kumppanuksille vielä muutamat sanaset. Haavepentu jutusteli hymyilevän Taivaslaulun kanssa ja aneli, että pääsisi huomenna katselemaan taas leiriä. Lieskakajo istui mahdollisimman ryhdikkäästi, sillä hänen ja Iltakaiun katseet kohtasivat. Kolli halusi olla mahdollisimman hyvä ystävä Haavepennulle. Oranssihtava raitaturkki nyökkäsi entiselle erakolle, joka nyökkäsi takaisin. Lieskakajo siirsi katseensa Taivaslauluun, joka kiitti häntä. Se lämmitti soturin mieltä. ”Tietenkin, Haavepentu on erittäin mukavaa seuraa ja meillähän oli hauskaa! Pitäisin hänelle mielelläni jatkossakin seuraa, jos se vain teille sopii”, Lieskakajo hymyili ja haukotus meinasi pyrkiä hänen suustaan, sillä vasta nyt hän alkoi huomata väsymyksen itsessään. ”Eiköhän se sovi, Haavepentu ainakin näytti pitävän seurastasi”, Taivaslaulu naukaisi ja viittasi poikansa suuntaan.
”Hei sitten vesseli! Näemme sitten huomenna, jos se vain sopii!”, kolli naukaisi ja hänen kurkustaan kumpusi kehräys, joka oli osoitettu pennulle.
”Hei sitten Taivaslaulu, Iltakaiku”, soturi naukaisi nyökäten ja heilautti sitten häntäänsä vanhemmille kissoille hyvästiksi. Liekkiturkkinen kissa suuntasi suorinta tietä polkua pitkin loikkien soturienpesälle, jossa houkutteleva, lämmin peti odottaisi häntä. Hän nukkuisi makoisat unet ja olisi sitten taas valmis uusiin leikkeihin! Pesää kohden Lieskakajon energia alkoi hiipua ja tilalle tulla raskas väsymys. Pesästä kuuluikin jo tuhinaa ja hienoisia kuorsauksia, Kaurisuni ja Putouslaulu taisivatkin jo nukkua. Vaikka Lieskakajo oli mielellään vaihtanut unet Haavepennun seuraan, hän tekisi sen koska tahansa. Kolli rojahti sammalilleen ja hautasi kuononsa petinsä syövereihin. Lieskakajo jäi odottelemaan unta meritähti-asennossa, eikä sitä kauaa tarvinnut odotella.
// En tiedä voiko tätä enää Haaveella jatkaa, mutta jos keksit, niin saapi jatkaa!
// 440 sanaa
