Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Minun ja Hiilihampaan paluumatka Eloklaanin leiriin kului hiljaisissa, vaisuissa tunnelmissa. Hiilihammas oli yrittänyt viritellä jotain keskustelua, mutta minun ei tehnyt mieli jutella. Minä pelkäsin todella paljon tyttäreni tulevaisuuden puolesta. Pelkäsin myös miten tämä vaikuttaisi minuun. Tiesin, että monet vanhemmat olivat valmiina salaamaan pentujensa puolesta todella suuriakin asioita. Minä halusin olla sellainen isä, mutta näin vakavissa asioissa minun oli ajateltava Eloklaanin etua. Ja vaikka en halunnut myöntää sitä ääneen, ajattelin myös omaa etuani. Näyttäisihän se hyvältä, että en salaisi tällaista päälliköltä tai varapäälliköltä. Se tekisi minusta luotettavamman, eikö? Mutta minä pelkäsin, että Mesitähti karkottaisi Kujekullan. Minun olisi pakko puhua molempien puolesta! Minun olisi saatava Kujekulta tajuamaan, että se mitä hän teki, oli vaarallista. Laskin päätäni surkeana, en kestäisi jos menettäisin naaraan. Meidän suhde oli ollut vaikea ja myrskyisä, mutta en halunnut menettää Kujekultaa. Toinen oli vanhin tyttäreni ja tietyllä tapaa myös todella läheinen. Sisimmässäni tiesin, että voisin kertoa Kujekullalle mitä tahansa. Naaras saattaisi suuttua ja haukkua minut pystyyn, mutta sen jälkeen suhteemme olisi entistäkin vahvempi.
“Hiilihammas, minä pyydän. Anna minulle muutama päivä aikaa puhua Kujekullan kanssa ja yrittää saada hänet tajuamaan, että hänen on lopetettava se mitä hän ikinä tekeekään”, pyysin Hiilihampaalta korvat pään sivuillani roikkuen. Minusta tuntui jopa hieman säälittävältä anella näin, mutta tiesin, että voisin luottaa Hiilihampaan. Kolli mietti hetken, kunnes nyökkäsi.
“Annan sinulle muutaman auringonnousun, mutta jos Korppisiipi tietää jotain, minä en aio valehdella hänelle”, Hiilihampas vastasi ja hymyili myötätuntoisesti. Hiilihampaalla oli ollut erilaisia ongelmia poikansa kanssa, mutta uskoin, että tässä tilanteessa pystyimme osittain ymmärtämään toisiamme. Molemmat meidän pennuista olivat rikkoneet soturilakia eikä Kujekullankaan käytös ollut hyväksyttävää soturilta. Joku toinen päällikkö saattaisi karkottaa hänet välittömästi, mutta uskoin Mesitähden antavan naaraalle mahdollisuuden parantaa tapojaan. Olihan Mesitähti tunnettu reiluudesta. Lopulta pääsimme Hiilihampaan kanssa leiriin ja huokaisin. Ensisilmäyksellä Kujekultaa ei näkynyt missään. Järviloisteen tullessa vastaan pysäytin hänet.
“Hei, oletko nähnyt Kujekultaa?” kysyin huolestuneena, mutta kolli pudisteli jälleen päätään. Eivätkö he olleetkaan niin läheisiä, kun olin kuvitellut?
“Tai hetkinen, kuulin Korppisiiven määräävän hänet partioon!” kolli hoksasi ja hymyilin kollille kiitollisena. Hän vaikutti kunnon soturilta, olisipa Järviloiste tyttäreni sydämen valittu..
“Kiitos”, sanahdin lyhytsanaisesti ja käännyin taas Hiilihampaan puoleen.
“Mitähän me nyt? En ehkä viitsisi mennä häiritsemään partiota vai mitä sinä olet mieltä? Haluaisitko vielä tehdä jotain vai oletko kiireinen?” kysyin Hiilihampaalta. Todellisuudessa minä olisin halunnut paeta soturien pesään ja jäädä sinne, mutta se ei tässä tilanteessa varmaankaan tekisi kovin hyvää.
//Hiili? 🙁
SuperKP-boosti käytössä
