Lieskakajo
Kirjoittaja: Aura
Lieskakajo lysähti Eloklaanin sisäänkäynnin viereen, harjoituksista väsähtäneenä ja turkki pölyn sotkemana. Suuret harjoitukset olivat olleet väsyttävät, etenkin kollikissalle, joka oli stressannut voitosta. Ja he eivät olleet saaneet edes yhtä pistettä! Lieskakajo oli niin pettynyt joukkueensa – Haavetassun joukkueeseen. Hänen oppilas oli suoriutunut mainiosti, Pilketassulla ja Koivutassulla taas oli ollut paljon petrattavaa. Pyh, typerät harjoitukset. Kolli lotkautti korvaansa metelille, mistähän kissat tällä kertaa hälisi? Liittyivätkö nämä harjoituksiin vai oliko leirissä tapahtunut jotain sillä välin, kun osa kissoista oli ollut harjoittelemassa. Lieskakajo oli alkamassa sukimaan turkkiaan, mutta hälinä ei vaikuttanut normaalilta. Kissat pyörivät pentutarhan ympärillä ja lopulta oranssi kissa nousi ylös, venytteli koipiaan ja haki katseellaan lähintä kissaa, joka voisi selittää hänelle mitä oli tapahtunut. Hänen katseensa osui Nokkospilveen, joka pyöri hänen lähettyvillään. Haukotus purkautui väkisin huonosti nukkuneen kissan suusta, mutta hän havaitsi naaraassa paniikkia. ”Nokkospilvi? Mitä täällä… Haaauh. Tapahtuu?” väsähtänyt Lieskakajo kysyi toiselta kummastuneena ja sai naaraan hätkähtämään. ”Seurailetpa sinäkin tarkkaan leirin tapahtumia”, Nokkospilvi tuhahti pisteliäästi ja pyöräytti silmiään. ”Kärsämöpentu vietiin ja pentutarhaan hyökättiin, pentuvarkaat katosivat jo”, Nokkospilvi kuitenkin kertoi hermostuneella äänensävyllä ja yhtäkkiä Lieskakajoa hävetti. Hän oli kadonnut ennen voittajien julkistamista, sillä kollia huonompaa häviäjää oli vaikea löytää eikä hän ollut kestänyt joukkueensa häviötä. Kolli oli palannut tovin myöhemmin leiriin, jolloin harjoituksissa olleet eloklaanilaiset olivat jo palanneet leiriin. Kolli luimisti korviaan ja oli avaamassa suunsa kysyäkseen ketkä he olivat olleet. ”Tyrskytassu ja kuolonklaanilaiset, he hyökkäsivät. Mesitähti ja muutama muu haavoittui”, Nokkospilvi kertoi lyhyesti ja Lieskakajo vain kykeni nyökkäämään huolestuneena. Voisikohan hän tehdä mitään? Oliko joku kuollut? Lieskakajo ei usein jäänyt sanattomaksi, mutta nyt hän jäi. Huoli muiden hyvinvoinnista kaiversi kollin mieltä, oliko tämä ollut henkilökohtainen hyökkäys Kuolonklaanilta vai joidenkin kissojen oma päähänpisto? Lieskakajo ei ollut varma, Tyrskytassun liikkeet eivät olleet toiselle tuttuja. Toisaalta, hän oli tappanut Karpalonenän, joka oli Mesitähden poika. Raidallinen kolli olisi halunnut spekuloida tapahtumia tai kysellä tiesikö Nokkospilvi jotain, mutta toinen oli kuitenkin Mesitähden tytär ja hän ei halunnut loukata toista. Lieskakajo nosteli käpäliään ja piti lähinnä katseensa käpälissään. Hän ei oikein tiennyt mitä sanoa tai tehdä. ”Taidan mennä etsimään Kärsämöpentua, en halua vain istua toimettomana leirissä. Ehkä löydän heistä jotain vihjeitä”, Lieskakajo lopulta naukaisi hiljaa ja vilkaisi vielä aukiota, jossa kissat olivat paniikissa. Lieskakajoa karmi, jos he kykenivät varastamaan pennun, mihin muuhun he kykenisivät? Entä mitä Kärsämöpennulle tapahtuisi.. Lieskakajo heilautti Nokkospilvelle hyvästeiksi häntäänsä ja lähti pää alhaalla talsimaan ulos leiristä. ”Odota! Olisi typerää lähteä yksin ulos leiristä, minä tulen mukaasi. Kaksi silmäparia löytää enemmän, kuin yksi”, Nokkospilvi naukaisi hetken päästä ja lähti tassuttelemaan oranssihtavan kollin perään. Kolli vilkaisi naarasta kiitollisena, yksin olisikin ollut ikävä mennä. Normaalisti Lieskakajo olisi luultavasti haastanut toisen juoksukilpaan tai kertonut kaikkea hölmöä. Kärsämöpennun katoaminen veti kuitenkin hänen mielensä matalaksi eikä kolli halunnut olla leirissä. Hän tunsi siellä olonsa hyvinkin hyödyttömäksi, hän ei osannut parantaa tai lohduttaakaan järin hyvin. Hyvässä lykyssä hän vaikka saisi riistaa, saalistaminen tuskin oli kenenkään mielessä tänä hetkenä.
Kaksikko askelsi kauemmas leiristä hiljaisuuden vallitessa heidän välillään. Kollin vihreät silmät tarkkailivat ympäristöä ja hän oli varuillaan. Kolli epäili, etteivät varkaat tyhmiä olleet. He tuskin olivat Eloklaanin reviirillä, sillä paljastumisen vaara olisi heille liian suuri. Tai mistäpä sitä tiesi, kenties he olisivat täysiä typeryksiä. Lieskakajo vilkuili aina välillä naarasta, joka kulki hänen sivullaan. Hän ei tuntenut vanhempaa soturia, ruskeavalkoinen kissa oli Mesitähden tytär. Se oli oikeastaan ainoa asia minkä hän toisesta varmaksi tiesi, he olivat ainoastaan muutamia kertoja kohdanneet partiossa. ”Minulla ei ole kyllä aavistustakaan mihin he olisivat menneet.. Toivottavasti Kärsämöpentu on kunnossa..”, Lieskakajo naukui hiljaisella äänellä, rikkoen piinaavan hiljaisuuden. Lieskakajo katsoi puhuessaan Nokkospilveä, joka nyökkäsi hänen sanoilleen. ”Anteeksi, en ole oikein juttutuulella. Jos hajaannutaan, mutta pysytään kuitenkin kuuloetäisyydellä? Vaikka en minä usko, että he enää täällä olisivat. Eloklaani ei kuitenkaan kaipaa enempää haavoittuneita. Vaikka hiirenaivoja he olisivat, jos täällä lymyilisivät”, Nokkospilvi totesi toiselle ja raidallinen soturi nyökkäsi; hajaantuminen kuulosti hänestä hyvältä. Lieskakajo lähti toiseen suuntaan ja katsahti vielä Nokkospilveen, jotta tietäisi mihin suuntaan naaras meni. Sen tehtyään kollisoturi lähti hieman reippaammin kulkemaan päinvastaiseen suuntaan, hän oli edelleen harjoituksista väsynyt ja ärtynyt, kolli inhosi häviötä. Taivaslaulu oli joutunut useaan otteeseen pidättelemään häntä, ettei hän laukonut katsomosta jatkuvaa kommentteja tai valmistautunut itse kisaamaan. Kolli tuhahti, jos hän olisi ollut kilpailemassa, niin hän olisi kyllä voittanut jokaisen lajin. Jopa ne missä ei kilpaillut. Lieskakajo potki maata tassutellessaan, kaikki tuntui menevän pieleen. Onneksi hänellä oli Haavetassu, mitä hän tekisikään ilman tuota kollia? Soturin kurkusta kumpusi lyhyt, mutta sitäkin ytimekkäämpi kehräys. Toivottavasti hän olisi vielä klaaninvanhimpienpesässä oppilaan paras ystävä ja he voisivat yhdessä käskyttää sen aikaisia oppilaita. ”Lieskakajo! Palataan leiriin, eivät ne täällä ole. Minä en ainakaan löytänyt mitään”, kuului huuto, joka sai kollin höristämään korviaan. Oranssi katti käännähti ympäri ja etsi vihreällä katseellaan naarassoturia. Havaittuaan Nokkospilven, hän nyökkäsi ja lähti tassuttelemaan toista kohti. Onneksi hiirenkorva oli täällä, ei tarvitsisi kärvistellä lehtikadon tuulissa ja tuiskuissa. ”Sinäkään et tainnut Kärsämöpentua löytää?” ruskeavalkoinen naaras kysyi ja sai vastaukseksi vaisuhkot pään pudistelut. ”Voisin nukkua kokonaisen kuun. Häviö otti voimille”, Lieskakajo mutisi, mutta hekotti sanojensa päälle. Luonteeltaan kolli oli sellainen, ettei jaksanut kauaa velloa negatiivisuudessa. Hän lähti hieman vanhemman kissan perässä, aikeinaan talsia mahdollisimman nopeasti leiriin. Lieskakajo oli ajatellut ottaa pienet torkut ja sen jälkeen katsoa voisiko olla jossain avuksi. Kollisoturi järkeili, että väsyneenä hänestä ei olisi lainkaan hyötyä. Jos esimerkiksi tarvittaisiin enemmän silmäpareja vahtiin. Siinä pitäisi olla tarkkana eikä vahtiin nukahtanutta kissaa hyvällä katsottaisi. Molemmat olivat aika hiljaisia, mitä nyt mumahtelivat tasaisin väliajoin ja vilkuilivat toisiaan hieman kiusaantuneesti. Hiljaisuus toi vain kiusallisuutta ja vaivaantuneita hetkiä. Sen vuoksi Lieskakajo inhosi hiljaisuutta ja vakavia hetkiä, jos hän vain saisi sen Tyrskytassun kumppaneineen käsiin.. Kolli tuhahti itsekseen ja jatkoi matkaansa reippaammin, sillä Nokkospilvikin oli kiristänyt tahtia.
Pian soturikaksikko saapui leiriin ja punaturkki vilkaisi toista kiitollisesti, sillä yksin hän olisi ollut vain enemmän säikkynä. ”Kiitos, kun tulit mukaani. Kaksin oli parempi etsiä, vaikkemme me mitään hyödyllistä löytäneetkään. Taidan mennä tästä torkuille, jotta en nukahda pystyyn”, soturi naurahti ja hymyili hivenen vaivaantuneesti. ”Hyviä päiväunia”, Nokkospilvi huikkasi toiselle suunnatessaan aukiolle. ”Kiitos!” Lieskakajo naukaisi väsähtäneellä äänensävyllä ja lähti tassuttelemaan soturien pesälle. Kolli todella voisi nukkua kokonaisen kuun, mutta kenties tällä kertaa hän tyytyisi vain torkkuihin. Kolli suunnisti pehmeille sammalilleen ja pyöri muutaman ympyrän, etsiessään sopivaa nukkuma-asentoaan. Kolli haukotteli suu ammollaan ja hautasi kuononsa sammaliinsa. Hän kietaisi häntänsä ympärilleen ja sulki vihreät silmänsä. Lieskakajo haukotteli vielä toisen kerran, kunnes hän alkoi hitaasti lipua kohti unisaaria.
//1028 sanaa
// Seuraan saapi heittää kisulin
